Jatkuva sairauden pelko

Nostan

Itsellä samaa, pahimmillaan menen niin paniikkiin jostain tuntemuksesta että soitan aika-ajoin lääkärin ajanvaraukseen ja hankin ajan vaikka luultavasti ongelmaa ei ole mikä onkin lopputulos. Valitettavasti en osaa auttaa muutakuin että tiedän minkälaista tuo on.

Mulla todella samankaltaista ja samat syyt johtaneet asiaan.

Tämän lisäksi olen oikeasti kärsinyt ikävistä vaivoista, jotka stressi ja pelko ovat saattaneet jopa laukaista tai ainakin pahentaa oireita. Ajattelen aina ensiksi kaikkein pahinta. Kävihän läheisellekin niin.

En osaa auttaa, mutta et ole yksin..

Jep. Mulla tuli tuo sama, kun tapahtui ikäviä asioita. Koko ajan pelkäsin, että sairastuin tai sairastun johonkin jne. olin tosi ahdistunut.

Sain ihan diagnoosin: yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. 

Aaltoillen tulee ja menee tuo olotila.

Hakeudu ihmeessä terapiaan. Sisarellani oli aikoinaan sama juttu opiskeluaikoina, pelkäsi milloin mitäkin sairautta. 3 vuoden terapia auttoi lievittämään hänen pelkoaan merkittävästi.

Isäni ja tyttäreni ovat kuolleet samaan sairauteen. En pelkää. Olen ajatellut, että jokaisella on vain yksi elämä elettävänä. Älä heitä pelkäämällä hukkaan saamiasi elonpäiviä. Nauti niistä huoletta.

Myös minulla sama. Paljon ikäviä asioita ja läheisten menetyksiä. Sen jäljiltä kroonisesti koko ajan ahdistunut ja pelkoinen.

Helpottavaa jo kuulla, ettei ole yksin tällainen. Se tässä just on inhaa, kun järkeilemällä ei voi tätä päihittää, kun millään järkeilyllä ei voi sataprosenttisesti taata etteikö joskus sairastuisi. Koen, että median jatkuva sairausuutisointi ("tee näin, vähennät riskiä", "sen ja sen sairauden oireet", jne) pahentavat asiaa ja lisäävät ihmisten syyllistämistä ja syyllistymistä. Ikäänkuin kaikki olisi vain ja ainoastaan omista tekemisistä ja valppaudesta kiinni.

Sama täällä. Nyt näppy selässä, ilta meni googletellessa ihosyöpää. On tosi raskas olo välillä pelkojen kanssa. Ei enää osaa nauttia elämästä. Haluaisin elää niin että näen lapsien kasvavan, mutta pelkään että jt tulee.

Muutenkin ahdistaa nykyään paljon kaikki. Ikä 44

Vierailija kirjoitti:

Isäni ja tyttäreni ovat kuolleet samaan sairauteen. En pelkää. Olen ajatellut, että jokaisella on vain yksi elämä elettävänä. Älä heitä pelkäämällä hukkaan saamiasi elonpäiviä. Nauti niistä huoletta.

Tämä on hyvin tiedossa, että yksi ja ainut elämä on. Näin kun se kävisikin, että naks vaan pääsisi peloista eroon niin tekisin niin.

Mitä jos miettisit, että kaikki me kuitenkin aikanamme kuolemme johonkin. Tätä ennen kannattaa kuitenkin pyrkiä nauttimaan elämästä, eikä haaskata sitä murehtimiseen asiasta, joka on kuitenkin aikanaan väistämättä edessä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos miettisit, että kaikki me kuitenkin aikanamme kuolemme johonkin. Tätä ennen kannattaa kuitenkin pyrkiä nauttimaan elämästä, eikä haaskata sitä murehtimiseen asiasta, joka on kuitenkin aikanaan väistämättä edessä.

Sepä se, että on liiankin hyvin tiedossa että kaikki kuolemme, kun vuoden aikana ympäriltä kaatui toistakymmentä ystävää ja läheistä. Muitakin kriisejä on elämään mahtunut kylläksi. Näinhän tämä asia on kuten esität, mutta kun se ei ole minun päässäni enää näin järkeiltävissä, vaikka ennen olin juurikin tätä mieltä. Todella toivoisin, että tähän ongelmaan olisi joku 'naks'-keino aivojen nyrjäyttämiseksi oikeaan asentoon.

Kokemuksia vielä?

Ajattelen, että tämä voi olla yksi ilmentymä nykyajasta. Ihmiset ajetaan ihan piippuun tavalla ja toisella, elämästä on tullut suorittamista joka suhteessa. Niskaan kaadetaan huonoja uutisia joka kanavalta. Tähän kun lisää ihmisten henkilökohtaisen kuormituksen, surun ja murheet, yksi voi oireilla tällä tapaa, yksi toisella tapaa.

Mulla sama. Monet on ne taudit mielessäni, jotka olen aikojen kuluessa saanut oireiden mukaan. Tai kuvitellut kuolevani johonkin tiettyyn tautiin ja sairauteen. Kun joku on hiipunut, toinen uhkaa jo nurkan takana. Näppylät ja erilaiset oireet saavat mielikuvituksen laukalle. Sehän tässä inhottavinta on, että mahdollisuus tuntuu niin realistiselta ja joskus voi osuakin oikeaan. Rasittavaa.