Pelastaa naistenpäivän tunnelma?
Tänään naistenpäivä. Itse en tiedä miten tilanne pelastetaan. Viimeiset pari viikkoa ollut ihanaa yhdessä ja halailtu ja ei suuttunut kertaakaan kunnolla hän. Mutta nyt. Hoidin työt alta eilen että ehtisin tänään valmistella jotain kivaa kumppanilleni ja hän sanoi aamusta että toivoisi hienoon ravintolaan menoa.
Olin että joo, ja sitten hän sanoi että haluaa Apple Watchin lahjaksi tänään. Kerroin että nythän ei ole oikein varaa sellaiseen extraan kun juuri auto hajosi ja on korjaamolla ja korjauskulut lähemmäs pari tonnia että melkeen kaikki rahat menee siihen nyt. Hän pahoitti mielensä ja alkoi kertoa kuinka mitään ei ikinä ole ylimääräistä että vain vuokraa ja ruokaan rahat menee. Vaikka sai juuri yli 500 korut vuodenvaihteessa, Apple airpodsit ja ollaan ja kahdesti hotelliviikonloppua vietetty tänä vuonna ja yleisesti ottaen käytetty rahaa aiemminkin ihan kohtuullisesti, mitä ollut. Otin itse juuri viime kuussa luottoa ja käytin niitä ihan ruokaostoksiin kun viime kuun rahat loppuivat meiltä, ja tämä automme hajoaminen yllätti täysin juuri katsastuksen alla.
Hän on nyt pahalla tuulella ollut, koitin käydä moikkaamassa mutta ei halunnut puhua. ja mietinkin nyt että millä tästä saisi vielä ilon päivän hänelle. Pyytämällä anteeksi ja ostamalla vaikka velaksi sen Apple watchin odottamaan töiden jälkeen häntä? En halua menettää häntä tällaisen takia, kokee kai minut todella saidaksi vaikka en vain yksinkertaisesti tiennyt miten voidaan rahoittaa tällainen vaikka nyt onkin merkkipäivä.
Kommentit (11)
Eihän se raukka tiedä miten sun raha-asiat on, jos et kerro. Mut jos tähän asti oot vaan ostellu, niin tottakai se luulee, et sulla sitä rahaa loputtomasti on. Kerro vaan rehellisesti, et joudut luotolla maksamaan ruokaostokset ja lahjoihin ei ole varaa.
On siinä ihana nainen, suuttuu kaikesta ja vaatii kalliita lahjoja. Mikä helmi! Tämän on pakko olla trolli.
N28
Ostaako hän jotain sinulle miestenpäivänä?
No mitä jos kokeilisit sellaista, että vähennät tätä netissä trollaamista ja menet tapaamaan jonkun ihan oikean ihmisen, sellaisen joka on tehty lihasta ja verestä ja jolla on omat ajatuksensa ja tunteensa? Kerro sitten, miten meni.
Venäjällä annetaan kukkia ja suklaata naisten päivänä, muina päivinä puolison hakkaaminen on sallittu. Toki saa lärvästä naisten päivänäkin, kunhan muistaa antaa lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se raukka tiedä miten sun raha-asiat on, jos et kerro. Mut jos tähän asti oot vaan ostellu, niin tottakai se luulee, et sulla sitä rahaa loputtomasti on. Kerro vaan rehellisesti, et joudut luotolla maksamaan ruokaostokset ja lahjoihin ei ole varaa.
Olen kyllä kertonut ja tietää kyllä miten on, ja että velkaa otin ison summan yrityksen perustamiseen, ja että oletettavasti muutama viikko pitäisi odottaa että alkaa päästä laskuttamaan mukavasti, että nyt koitan selvitä siihen asti ja velkarahakin meni kokonaisuudessaan ja nyt sain palkan joka meni kokonaan tuohon automme kuntoon saamiseksi. Näkymät siis yleisesti ottaen hyvät eikä tässä nälkää ole nähty.
En ole trolli. Kumppani on siis tunteellinen ihminen. Toisena hetkenä halailee ja söpöstelee ja rakastaa niin kovin mutta jos vaikka jonkin kommentin ymmärtää väärin, tai kuten nyt ilmeisesti että oli haaveillut lahjasta ja realiteettien muutos yllättäen oli liikaa ja hänellä meni taas fiilikset päinvastoin.
Välillä ne helpottaa tuntien jälkeen ja välillä menee päiviä kunnes jos lopulta pyydän anteeksi kaikkea mitä ikinä keksin niin päivässä hän muuttuu taas mukavaksi. Ihan hetkessä voi yhtäkkiä kokea että en välitä hänestä ollenkaan ja haluan pahoja asioita hänelle ja kuinka itsekäs ja karmea olen ja huutaa ja loukkaa ja sitten häipyy tai pitää mykkäkoulua. parin tunnin päästä jos hän saa olla erillään, saattaa palata yhtäkkiä halaamaan kuun mitään ei olisi tapahtunut ja kaikki hyvin ja olen taas rakas.
Tätä toistuu joidenkin päivien välein ja joskus saattaa olla pari viikkoakin väliä ja elämä alkaa jo tuntua kivalta ja alan rakastua uudestaan mutta tämä jatkuva tilanteen epävakaus kyllä tekee oman olon vaikeaksi. Jos joskus mainitsee jostain tapauksesta ikäänkuin sen käsittelemiseksi jos siitä jotain oppisimme, niin hän samantien torppaa keskustelun sanomalla että olen toisen ihmisen kaltoinkohtelija jos muistutan virheestä.
Vierailija kirjoitti:
On siinä ihana nainen, suuttuu kaikesta ja vaatii kalliita lahjoja. Mikä helmi! Tämän on pakko olla trolli.
N28
Ei ole trolli vaan totisinta totta. Ekan 6kk seurustelun jälkeen vein madeliiveille 5 tähden lomalle, ja silti parin kk päästä hän alkoi kyseenalaistaa olenko mies ollenkaan kun puheeni ovat vain tyhjää kun olin kertonut että halusin hankkia hänelle korun enkä ollut saanut siihen mennessä rahoja säästettyä kun matka oli kallis ja koru taisi olla 5000 euroa. Ja sen ostin sitten että leppyi, ja silti kuukauden päästä naistenpäivänä pyysi ostamaan 1000 euron laukun. Itseäni vähän yllätti ettei ujostele pyytää mutta silloin oli rahaa ja olin ihastuksesta sekaisin niin raha tuli ja meni. Nyt ollaan pari vuotta selvitty näillä maltillisilla tuloilla ja onko hänellä sitten mitta täynnä odottaa menestystäni. On tyytynyt nykyään pienempiin asioihin ja ymmärtänyt asioiden tilan yleensä mutta tämä päivä yllätti taas että hänhän aikuinen ihminen ja näkee ja kuulee kaiken ja luulisi ymmärtävän.
Vierailija kirjoitti:
Ostaako hän jotain sinulle miestenpäivänä?
En ole sellaisesta päivästä kuullut 😁
Onpas rahanahne. Näin 50+ ikäisenä sanoisin, että pitäisi tuolla naisella olla enemmän järkeä päässä. Katsastus on pakollinen. Kysy, että haluaako kävellä joka paikkaan. Älä ihmeessä osta velaksi. Lapsellinen nainen. Ellei kelpaa, osoita ovea.