Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä elämällä, kun tilanne tämä?
04.03.2023 |
Olen aina etsinyt omaa paikkaa, löytämättä sitä. Olen opiskellut 3 eri alaa, 1 valmistuin, muttei ala työllistä. Olen jo 30-vuotias, taas opiskellut aloittanut tyyppi. Opiskelen lähihoitajaksi, mutten usko alan olevan itselle se oikea. Todella stressaavaa ollut alusta saakka jo alan opiskelu. Hanttihommia tehnyt opiskeluiden ohella ja siinä välissä.
Luonteeltani olen todella herkkä, kiltti ja varovainen introvertti. Monesti sanottu minulle, että täytyisi olla hieman rohkeampi ja osata vetää kunnolla rajoja, ei aina miellyttää toisia. En ole kovinkaan lahjakas missään, ihan vain keskiverto. Minua ei oikein mikään kiinnosta sillain, että tuntisin palavaa intohimoa.
Tuntuu, että olen aivan hukassa elämässä. Murehdin tätä usein, varsinkin kun ympärillä ystävät kertovat omista unelmistaan ja saavutuksista. Tietenkin siis olen iloinen heidän puolestaan, mutta haluaisin itsekin löytää suunnan. Mitä tehdä?
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!
Kommentit (16)
Käy lähihoitajan koulu loppuun. Kyllä sitä ajan mittaan kyynistyt ja herkkyys loppuu. Et enää edes stressaa vaikka potilaita menehtyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se muuksi muuttunut ainakaan itsellä 20v vanhempi samoilla mennään. Luonnetta ei voi muuttaa.
Noh, olen samanlainen, 47 vuotias ja nyt olen niin kyllästynyt kaikkeen kun terveysongelmiakin ilmestyy koko ajan kuin sieniä sateella. Odotan vaan kaiken loppumista. Sitä odotellessa elän päivän kerrallaan zombina.
Älkää nyt aina antako kyynisiä neuvoja. Usko sinä aloittaja itseesi äläkä vähättele. Kyllä se suunta löytyy kun et luovuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyydy toistaiseksi siihen työhön, mikä on vähiten vastenmielistä. Kokeile välillä niitä edellisiäkin, voivat tauon jälkeen taas maistua.
Vapaaehtoistyö tai muu oleskelu ulkomailla voisi olla hyvä breikki.
Jos pystyt niin säästä edes vähän aina kun voit. Rakenna omaa elämää niin, että siinä on perusta mutta myös tilaa joustolle ja muutokselle. Tartu tilaisuuksiin. Kesken jättäminenkään ei ole huono asia, jos valinta ei osunut oikeaan.
Usein paikkansa löytää vasta ajan kanssa, hyvinkin keski-ikäisenä.
Lähihoitajan työ on oikeasti rankkaa. Jos opiskeluaikoina jo stressaa, niin itse vaihtaisin alaa. Tykkäätkö tehdä töitä enemmän yksin vai muiden kanssa? Oletko taitava käsistäsi? Pidätkö opiskelusta, vai haluaisitko nopeasti käytännön töihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noh, olen samanlainen, 47 vuotias ja nyt olen niin kyllästynyt kaikkeen kun terveysongelmiakin ilmestyy koko ajan kuin sieniä sateella. Odotan vaan kaiken loppumista. Sitä odotellessa elän päivän kerrallaan zombina.
Olen 50v ja kolmen vaikean vuoden jälkeen jatkan taas haaveitten toteuttamista. Vihdoin oma elämä.
Mullakin pari tutkintoa ja kokeillut kaikenlaista. Haahuilin työpaikoista toisiin melkein 20 vuotta. Lopetin sen unelma-ammatin etsimisen niin johan helpotti. Löysin kivan työn johon ei tarvinnut käydä kouluja vaan hommat opetettiin työpaikalla. Palkka ok, kivat työkaverit ja päivätyö.
Tarvitseeko sen elämän ja oman paikan olla juurikin se työ. Itse ainakin teen vapaalla itselle mieluisia juttuja, työt on pelkästään rahan ansaitsemista.
Eikä kaikilla ole sitä yhtä oikeaa alaa. Teini-ikäisenä jo pitäisi tietää mikä susta tulee ja jos et tiedä niin heti leimataan surkeaksi luuseriksi. Ihmiset ahdistuu ja lannistuu kun pohtivat päänsä puhki sitä omaa juttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian kilttinä et pärjää missään kun ylitsesi jyrätään.
Hyväksikäyttäviä on tämä maailma täynnä ja ei mene juurikaan päivääkään kun lähden kotoa ettei joku ala pummimaan tupakkaa. Eikö ne tiedä mitä ne maksaa niin ettei kenelläkään ole varaa jakaa niitä vaan siltikin pitää pummia koittaa niitä.
Minä en ikinä kulje tuolla koittaen pummia, pyydellä ihmisiltä yhtään mitään. Miksi pitää häiritä toisia ihmisiä pyydellen sitä sun tätä. Alan olemaan tosi vittuuntunut näihin pummeihin kun eivät itse hanki tupakkeitaan.
On paljon töitä joita voi tehdä pääsääntöisesti yksin. Toki ympärillä voi olla porukkaa/asiakkaisiin kontaktia, mutta ei koko päivän ajan.
Kannattaa miettiä boksin ulkopuolelta, ihan muutamia ehdotuksia:
-Jakeluauton tmv. kuljettaja, näitä hommia on paljon, ja osa ajetaan ihan pakettiautoilla ei isoilla rekoilla.
-Kirjanpitäjä, työt tiettyihin kuun- ja vuodenaikoihin kiireisiä, mutta muuten ns. "tavallinen tahti".
-Tehdastyöt, usein homma voi olla varsin monotonista, mutta samalla voi kuunnella vaikka äänikirjoja tmv. kuulokkeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskuntamme korostaa ihan liikaa työn ja uran merkitystä ihmisen elämän tarkoituksena. Kautta aikojen työtä on kuitenkin tehty ja tehdään jotta leipä saadaan pöytään ja laskut maksettua. Ja se on ihan ok. Työ kuin työ. Ei tarvitse olla unelma-ammatti eikä intohimoa. Työpaikka, joka on ihan siedettävä. Jos työyhteisö ja työkaverit, tai edes muutama heistä, ovat mukavia ja töihin on kiva tulla heidän kanssaan tekemään niin sekin riittää.
Jos unohdetaan palkkatyö, niin millaisista asioista elämässä olet kiinnostunut ja jopa innostunut. Elämän suunta voi olla sekin, että käyt töissä palkan vuoksi ja se varsinainen juttu ja unelmat sijoittuvat sinne työajan jälkeen vapaa-ajalle ja lomille. Esim. monillehan matkustelu on sellainen juttu. Töissä käydään tienaamassa seuraavan reissun matkarahat.
Vierailija kirjoitti:
Liian kilttinä et pärjää missään kun ylitsesi jyrätään.
Hyväksikäyttäviä on tämä maailma täynnä ja ei mene juurikaan päivääkään kun lähden kotoa ettei joku ala pummimaan tupakkaa. Eikö ne tiedä mitä ne maksaa niin ettei kenelläkään ole varaa jakaa niitä vaan siltikin pitää pummia koittaa niitä.
Minä en ikinä kulje tuolla koittaen pummia, pyydellä ihmisiltä yhtään mitään. Miksi pitää häiritä toisia ihmisiä pyydellen sitä sun tätä. Alan olemaan tosi vittuuntunut näihin pummeihin kun eivät itse hanki tupakkeitaan.
Ala peukattajan mielestä niin miksi pitäisi jakaa pummeille mitään sillä en minäkään pummi toisilta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskuntamme korostaa ihan liikaa työn ja uran merkitystä ihmisen elämän tarkoituksena. Kautta aikojen työtä on kuitenkin tehty ja tehdään jotta leipä saadaan pöytään ja laskut maksettua. Ja se on ihan ok. Työ kuin työ. Ei tarvitse olla unelma-ammatti eikä intohimoa. Työpaikka, joka on ihan siedettävä. Jos työyhteisö ja työkaverit, tai edes muutama heistä, ovat mukavia ja töihin on kiva tulla heidän kanssaan tekemään niin sekin riittää.
Jos unohdetaan palkkatyö, niin millaisista asioista elämässä olet kiinnostunut ja jopa innostunut. Elämän suunta voi olla sekin, että käyt töissä palkan vuoksi ja se varsinainen juttu ja unelmat sijoittuvat sinne työajan jälkeen vapaa-ajalle ja lomille. Esim. monillehan matkustelu on sellainen juttu. Töissä käydään tienaamassa seuraavan reissun matkarahat.
Asiaa. Lähihoitajalta ei työt lopu. Valitse sellainen suuntautumisvaihtoehto mikä stressaa vähiten. Tee niitä hommia vähän aikaa ja katsele totutko. Luulen että sinusta tulisi oikein hyvä lähihoitaja! Vaikka et alalle jäisikään voit rauhassa miettiä seuraavaa vaihtoehtoa. Ja yritä opetella stressaamaan vähemmän, esimerkiksi töitä ei tarvitse tehdä aina ihan täydellisesti vaan muista että riittävän hyvä riittää. Eikä tarvitse olla suuria intohimojakaan, ei töissä eikä vapaa-ajalla palkalla toteutettavia, ei se ole hullumpaa että on ihan vaan katto pään päällä ja kupponen kuumaa kahvia ja toimeentulo turvattu :)
Vierailija kirjoitti:
On paljon töitä joita voi tehdä pääsääntöisesti yksin. Toki ympärillä voi olla porukkaa/asiakkaisiin kontaktia, mutta ei koko päivän ajan.
Kannattaa miettiä boksin ulkopuolelta, ihan muutamia ehdotuksia:
-Jakeluauton tmv. kuljettaja, näitä hommia on paljon, ja osa ajetaan ihan pakettiautoilla ei isoilla rekoilla.
-Kirjanpitäjä, työt tiettyihin kuun- ja vuodenaikoihin kiireisiä, mutta muuten ns. "tavallinen tahti".
-Tehdastyöt, usein homma voi olla varsin monotonista, mutta samalla voi kuunnella vaikka äänikirjoja tmv. kuulokkeilla.
Autonkuljettajaksi ei pääse helposti kuin riistofirmoihin. Ei edes alalle koulutettu.
Ala kirjailijaksi.