Eroamisen mahdollisuus mietityttää

Meidän suhde alkoi, kun olin vielä keskeneräinen oman itseni löytämisen suhteen. Taisin olla hukassa, enkä tiennyt mitä halusin. Tai tiesin, mutta oma elämä ja mielikuvat päässä olivat todella kaukana toisistaan. Olin tosi nuori.

Vietimme miehen kanssa paljon aikaa, ja siinä sitten päädyimme yhteen. Vietimme aikaa niin tiiviisti, että tututkin pitivät meitä parina, ennen kuin me itse.

Alkuun mahtui paljon haasteita, ja olen kokenut epätoivoa. Mies ei aina kohdellut mua niin kuin miehen kuuluu.

Olen pitkin suhdettamme ollut avoimen rehellinen tuntemuksistani, kuitenkin ollaan lapsiakin ehditty pari tekemään.

Mies on skarpannut tosi paljon, ja nyt on saanut elämästään jo paljon paremman otteen.

Silti olen alkanut nyt myöntämään sen, etten nää meillä yhteistä tulevaisuutta. Olen kääntänyt kaikki kivet, ja katsonut itseeni.

Esteet tuntuvat sellaisilta, joihin en enää voi itse vaikuttaa.

En tiedä auttaisko terapia, olen ehdottanut sitä, ja mies suostunutkin, mutta ei ole sen yhden suostumuksen jälkeen ilmaissut tahtoaan mitenkään asian suhteen.

Hänellä on tapana jättää kaikki asiat roikkumaan. Kyllähän ne hoituu itsestään. Elämä etenee ympärillä.

Olen itse päättänyt elää elämääni samaa tahtia miehen kanssa. Se on itselleni liian hidas tahti, ja tylisistyn. Elämästä puuttuu kipinä.

Olen tyytyväinen omaan elämääni, tiedän kuka olen ja kaikki on ok.

Jos nyt laittaisin eron vireille, asunnon saaminen olisi miehelle todella vaikeaa vanhojen virheiden takia. Vanhat vuokravelat kummittelevat vieläkin luottotietorekisterissä. Eipä oikeen aikuinen mies voi kenenkään nurkkiinkaan asustelemaan. Pari vanhaa alkoholisoitunutta kaveria ottaisi kyllä luokseen, mutta en halua edes ajatella, miten miehen jo selättämän alkoholiongelman kanssa kävisi sellaisessa ympäristössä.

Välitän kuitenkin sen verran, etten haluaisi elämänsä suistuvan eron takia.
On nyt läsnä lapsille, vaikka vanhemmuuden hoitaminen ei ihan tasavertaista olekaan.

Minä kannan tällä hetkellä kaiken vastuun asumisesta.

Kun yritän jutella miehen kanssa, hän vain kuuntelee, kunnes poistuu paikalta. Keskustelu toteutuu lähinnä minun puolelta.

Eroaminen tuntuu raskaalta, sillä menettäisin kuitenkin tärkeän ihmisen. Muuta ulospääsyä ei vaan tunnu löytyvän.