Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pihi kaveri

Vierailija
25.02.2023 |

Kveriporukassamme on yksi pihi ihminen, joka ei osallistu kuluihin samallalailla kuin muut. Hän on taloudellisesti paremmassa asemassa, kuin monet muut porukassa ja omistaa esimerkiksi sijoitusasunnon pääkaupunkiseudulla ja lisäksi olen ymmärtänyt, että hänen erittäin varakas perheensä kustantaa paljon esimerkiksi hänen lapseensa liittyviä menoja. Silti kun tapaamme hän aina tuntuu jollain lailla 'vetävän välistä'. Esimerkiksi jos vietämme porukalla yhteistä mökki viikonloppua, nykyään todella harvoin, noin kerran, max 2 kertaa vuodessa, hän ei osallistu kauppakuluihin samallalailla kuin muut. Hän esimerkiksi sanoo, ettei juuri syö herkkuja, joten ei halua niiden ostoon osallistua, mutta kuitenkin vkln aikana vetää niitä enemmän kuin muut! Samoin jos ollaan ostamassa porukalla lahjaa jollekin, hän saattaa innokkaasti ilmoittaa olevansa mukana kimppalahjassa, mutta myöhemmin ilmoittaa, että osallistuu pienemmällä summalla kuin muut!!? Kuitenkin nimet laitetaan tietysti tasa-arvoisesti korttiin, eikä kukaan Ilmoita lahjansaajalle, että tämä henkilö maksoi sitten vain neljäsosan mitä muut. ( vaikka kaikkihan sen jo tietää ja nauraa selän takana) Pieniä asioitahan nämä on ja kyse on mitättömistä summista, mutta kun porukassa on tiukalla taloudellisella budjetilla eläviä yksinhuoltajia ja sitten tämä todella hyvin toimeen tuleva henkilö on oma mitta alkanutta tulla pikkuhiljaa täyteen. Mitä vinkkejä?

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Röyhkeälle vastataan röyhkeästi ei käy. Peritte summat ennen kauppareissuja. Nimiä kortti ei tule, jos ei sovittua symmaa tule. Miksi haluatte hänet mukaan? Ei kuulosta mukavalta ihmiseltä.

Vierailija
2/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jättäkää se pois, ja sanokaa suoraan.

Tai ainakin kettuilkaa kunnolla joka käänteessä miten lokkeilee.

"Jahas, sinähän et maksanut herkkuja kun et niitä syö"... ja vati pois edestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ja kun hänelle sanoo näistä asioista alkaa hän itkemään ja sanoo, että häntä kohtaan hyökätään ja häntä kiusataan.

Vierailija
4/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä voi ilmoittaa, että kaikki maksaa lahjasta ja ruuista ihan saman summan. Siis kaikki. Ja lisätä perään, että tämä ei ole kiusaamista tämä on tasa-arvoa.

Mulla on yksi pihi myös. Olen sille pari kertaa oikeasti suuttunut, kunnolla. Kerran taisin huutaa, kun söi ruuat joita ei ollut maksanut. Vähän aikaa mökötti, mutta taisi hieman kasvaa ihmisenä. Nykyään käyttäytyy paremmin.

Vierailija
5/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos ja kun hänelle sanoo näistä asioista alkaa hän itkemään ja sanoo, että häntä kohtaan hyökätään ja häntä kiusataan.

Jaa trolliko tämä olikin...

Vierailija
6/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on nykyään jo kaukaisena tuttavana ihan samanlainen tapaus, tosin ei hänellä mitään sijoitusasuntoja ole mutta sellainen välistävetäjän identiteetti. Kun hän maksaa kimppaillallisostokset, kuitti räknätään sentilleen ja jaetaan tasan (olen joskus jopa epäillyt että nosti hintoja ylöspäin kun luetteli niitä mulle joka laski kännykän laskimella) mutta kun joku toinen maksaa niin eihän sillä maksulla mitään kiirettä ole.

Vielä 10 vuoden jälkeenkin hänellä on edelleen maksamatta tyttärensä talvikengät jotka maksoin kun olitiin kaupassa samaan aikaan ja häneltä "unohtunut" lompakko töihin ja tulikin hyvä tarjous vastaan. No, otin tuon testinä silloin joskus mutta mielenkiintoista havaita että takaisinmaksua ei koskaan tapahtunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä ystävyys on just sitä, että voi sanoa asiat ihan suoraan ja rehellisesti. Kyllä teidän pitää nostaa kissa pöydälle ja sanoa ei käy. En edes tajua, miksi olette tuollaista menoa katselleet.

Vierailija
8/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei ole pakko olla tekemisissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä hän ei olekaan niin varakas eli elää yli varojensa. Tai sitten ei arvosta teitä ollenkaan osallistumalla tasapuolisesti.

Vierailija
10/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piheille kertyy varallisuutta helpommin kuin muille. Kun joka kohdassa nipistää pikkuisen kuluissa, niin niistä kasvaa vuosien mittaan iso summa.

Kultainen sääntö on, että kaikessa muussa saakin pihistää, mutta ei kavereiden kanssa kun tehdään porukalla jotain isompaa. Siinä kaikki maksaa tasaosuuden, tai jos jollain on oikeasti tosi tiukkaa, niin hänen kulujaan voidaan jakaa muille, että saadaan kaikki mukaan. Jos ei halua isoja kustannuksia maksaa, niin sit pitää ottaa järjestäjän rooli ja hoitaa tekemiset niin, että kustannukset jää pieniksi. Mutta kavereilta ei varakkaat pihistä - päinvastoin. Parempaa sijoituskohdetta on vaikea keksiä kuin kavereiden kanssa ajan vietto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo jos hän joskus on jonkin ostoksen käynyt tekemässä on kaikille tullut välittömästi maksupyyntö omasta osuudesta sentilleen. Siis ihan esim 16,30 tjms. Ja hyvin hyvin harvoin hän suostuu ostoksille yhteisen hyvän vuoksi.

Ja kyllä hän on alkanut tästä porukasta jo jollain lailla jäädä ulos näiden piirteidensä vuoksi. Hänelle on asiasta sanottu lukuisia kertoja, vähän vitsin varjolla ja sitten jo tosissaan, muttei miksikään muutu.

Tiedän, että perheensä ei ole ainoastaan varakas, vaan todella varakas ja vanhempansa osallistuvat todella paljon aikuisten lasten elämään tukemalla taloudellisesti, lisäksi on hyväpalkkainen työ ja sijoituksia. Mutta totta on, että suuret tulot ja suuret menot, saattaahan olla, että kaikki menee mikä tulee. Mutta luulen, että syynä käytökseen on vaan oikeasti piheys eikä omat taloudelliset ongelmat.

Hänen reagointinsa siihen, kun palautetta ollaan annettu on taas saanut minut epäilemään, ettei hän ole ihan tasapainoinen(itku ja kiusaamissyytökset).

Vierailija
12/12 |
25.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi kolme