Saako paha aina palkkansa?
Ainakin pahat hallitsijat tuppaavat aina saamaan lopulta ikävän kuoleman.
Samaan syssyyn voisi tietysti kysyä uskotko Karmaan.
Karma palkitsee hyväntekijät eli saako siis hyvä myös aina palkkansa?
Kommentit (22)
Usein, ei aina. Ja onko minun mielestäni paha teko jonkun muun mielestä paha?
Ei, usein se saa ylennyksen ja palkankorotuksen tai äänestetään äänivyöryllä eduskuntaan.
Saavat, viimeistään tuonpuoleisessa.
Maan päällä paha saa aina palkkansa.
Valtaa, arvostusta,korkeita asemia, voimaa, rahaa, omaisuutta ja kaikkea maallista mammonaa ja etuja.
Hyvä tuhotaan ja tallotaan pahuuteen ja saastaan.
On silkkaa sinisilmäisyyttä uskoa maailman olevan oikeudenmukainen paikka, se on pikemminkin käänteisesti oikeudenmukainen paikka.
Pahalla ja sen edustajilla on kaikki valta, voima ja kunnia.
Hyvä on voimaton.
Ei todellakaan, naiset pääsevät lähes aina omien tekojen seurauksista kuin koira veräjästä
En todellakaan usko, että paha saa lopulta rangaistuksensa ja hyvä palkitaan. Joskus niin saattaa käydä, mutta se on pelkkää sattumaa.
Ap, vastauksen kysymykseesi saat katsomalla maailmaa. Hyvä on murskattu ja paha rynnistää kaikilla osa-alueilla.
Pahalla on kaikki valta ja hyvyydellä orjan asema. Tilanne on toivoton.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan usko, että paha saa lopulta rangaistuksensa ja hyvä palkitaan. Joskus niin saattaa käydä, mutta se on pelkkää sattumaa.
Ei tietenkään paha saa rangaistusta vaan kaikki kuviteltavissa olevat palkinnot ja edut.
Ilman muuta karma tuo tai vie sen mukaan miten olet elänyt jossain vaiheessa aina. Universumissa aina tasataan tilit joko tässä tai seuraavassa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Maan päällä paha saa aina palkkansa.
Valtaa, arvostusta,korkeita asemia, voimaa, rahaa, omaisuutta ja kaikkea maallista mammonaa ja etuja.
Hyvä tuhotaan ja tallotaan pahuuteen ja saastaan.
On silkkaa sinisilmäisyyttä uskoa maailman olevan oikeudenmukainen paikka, se on pikemminkin käänteisesti oikeudenmukainen paikka.
Pahalla ja sen edustajilla on kaikki valta, voima ja kunnia.
Hyvä on voimaton.
No ei se hyvä ole voimaton.
Muuten kyllä olet valitettavan oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta karma tuo tai vie sen mukaan miten olet elänyt jossain vaiheessa aina. Universumissa aina tasataan tilit joko tässä tai seuraavassa elämässä.
Haluaisin uskoa tähän, mutta en voi. Kaunis teoria suoraan Laa-Laa-maasta.
Käytännössä mitä oikeamielisemmin ja epäitsekkäidempien motiivien johdattaman toimit, sitä suuremmin sinua vastaan hyökätään koko valheen ja pahuuden voimin.
Mahdolliset seuraavien elämien palkinnot eivät paljon lämmitä.
Kylmä tosiasia, joka kaikkien tulisi hyväksyä, on se että hyvä on voimaton ja pahuus vie voiton. Näyttääkin siltä, ett saatana on Jumalaa voimakkaampi tällä hetkellä, tällä paikalla.
Paska juttu, mutta todellisuutta ei voi kiistää.
en ole saanut palkkaa 8 vuoteen. ihme touhua. t: ruma ja paha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maan päällä paha saa aina palkkansa.
Valtaa, arvostusta,korkeita asemia, voimaa, rahaa, omaisuutta ja kaikkea maallista mammonaa ja etuja.
Hyvä tuhotaan ja tallotaan pahuuteen ja saastaan.
On silkkaa sinisilmäisyyttä uskoa maailman olevan oikeudenmukainen paikka, se on pikemminkin käänteisesti oikeudenmukainen paikka.
Pahalla ja sen edustajilla on kaikki valta, voima ja kunnia.
Hyvä on voimaton.
No ei se hyvä ole voimaton.
Muuten kyllä olet valitettavan oikeassa.
Kyllä se on. Mikäli ei ole, missä se piileksii ja vapisee peloissaan?
Elämä ei ole mitään satua eli ei. Jos tällaista jää odottamaan, joutuu pettymään ja muuttuu katkeraksi.
Vierailija kirjoitti:
Saavat, viimeistään tuonpuoleisessa.
Pahan palkka on anteeksianto, jos aikoo mennä siitä kapeasta portista. Se leveä vie kadotukseen.
Ihmiskunta on elinkelvoton evoluution harha-askel, joka ei saa aikaiseksi kuin pelkkää tuhoa edes silloin kun yrittää tehdä hyvää.
Me olemme lajina täydellisen epäonnistuneet, onneksemme me tulemme tuhoamaan itse itsemme ja tämä on hyvä. Helpotus maapallolle ja koko muulle luomakunnalle.
Ei mitenkään automaattisesti tietenkään, mutta asiaan voi vaikuttaa. Minulle tahallista pahaa tehnyt henkilö kärvistelee tälläkin hetkellä itse valitsemansa vihan ja kostonhimon kourissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maan päällä paha saa aina palkkansa.
Valtaa, arvostusta,korkeita asemia, voimaa, rahaa, omaisuutta ja kaikkea maallista mammonaa ja etuja.
Hyvä tuhotaan ja tallotaan pahuuteen ja saastaan.
On silkkaa sinisilmäisyyttä uskoa maailman olevan oikeudenmukainen paikka, se on pikemminkin käänteisesti oikeudenmukainen paikka.
Pahalla ja sen edustajilla on kaikki valta, voima ja kunnia.
Hyvä on voimaton.
No ei se hyvä ole voimaton.
Muuten kyllä olet valitettavan oikeassa.
Kyllä se on. Mikäli ei ole, missä se piileksii ja vapisee peloissaan?
No esimerkiksi tässä näyttämässä sinulle keskisormea.
Ei hyvä tarkoita välttämättä alistumista.
Ja minun kohdalla ei kannata edes yrittää.
Uskon. Oon itse saanut omat pahat tekoni aikalailla samalla mitalla takaisin 10-15 vuoden viiveellä ja huomaan saman myös lähipiirissäni. En toisaalta tiedä uskonko siihen että hyvät teot palkitaan samalla tapaa. Ehkä.