Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko seurustelun alku olla näin uuvuttavaa?
19.02.2023 |
Tuntuu, että joka kerta sama juttu toistuu. Olen kyllä vahvasti introvertti ja se on aina sama juttu, seurasta riippumaton asia, jos joudun olla pienessä tilassa pitkän aikaa jonkun kanssa. Oli se ystävä, äiti, sisarenlapsi tms. Toki isossa talossa, esim lapsuuden perheen luona, on niin paljon tilaa, että siellä saa hieman vetäytyä omaankin nurkkaan niin väsymys ei ole niin kauheaa.
Olen nyt kuukausi sitten tavannut varsin ihanan tyypin. Olen häneen ihastunut ja tunne on molemminpuolinen ja vahvistuu koko ajan.
Nyt eilen olin ensimmäistä kertaa hänen luona yötä hänen kaupungissaan, yksiössään. Lähdin heille jo aamupäivästä ajelemaan ja ohjelmaan kuului sulkapalloilua, yhteisten sarjojen katselua, peli-iltaa, sauna ja illallistamista. Sitten toki petipuuhat tuntitolkulla ja höpöttelyä. Yöllä nukuttiin muutaman tunti koiran unta ja aamu oltiin aika rauhakseen sarjoja katsellen ja sitten pyörähdettiin museossa ja kahvilla.
Nyt tulin kotiin yksin ja tunne on niin kokonaisvaltaisen uupunut, että tuntuu, että olisi ollut jossain pidemmässä reissussa. En kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään, makoilen pimeässä huoneessa täysin virikkeettä ja laitoin älä häiritse tilan päälle, en halua yhtään sosiaalista kontaktia koko iltana enkä oikeastaan muuta kuin palautua.
Tällaista suhdetta olen toki halunnutkin, mutta tuntuu, että olen viallinen koska tapaamiskerrat toki ovat ihania, mutta uuvuttavat totaalisesti. Toki jos olisin ollut ystäväni kanssa reissussa, olen yhtä uupunut niistäkin tai vaikka sisareni, joka on super läheinen.
Kuuluuko tällainen uupumus seurustelun alkuun ja laantuuko se joskus? Tuntuu ikävältä, kun tunnen näin, kun mies ehdottaa jo parin päivän päähän näkemistä pikkuyökyläilyä ja hyvä, että tästäkään meinaan palautua.
Vai olenko vaan yksinkertaisesti kykenemätön parisuhteeseen?
Kommentit (25)
Onko sulla masennusta tai uupumusta? Mulla on masennus ja kaikki kontaktit tai ylimääräinen kauppareissu vie kaikki voimat ja pitää toipua monta päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se siitä tasaannu. Itse varmaan tiedät parhaiten, jos olet seurustellut ennenkin. Mutta juu tiedän tunteen, olisi kiva hypätä yli tuon tutustumisvaiheen, kypsään suhteeseen ja stressittömään.
Itselläni alkuvhumassa kyllä halusi olla toisen kanssa. Nyt kun ollaan oltu vuosia yhdessä niin pitää olla sen verran iso asunto että saa omaa aikaa ja tilaa. Heräänkin mieluiten eri aikaa kuin kumppani.
Minusta tuossa yhdessä päivässä oli viikon aktiviteetit eli vähemmän tekemistä ja enemmän olemista.
Vierailija kirjoitti:
Eikö vähempikin puuhailu riittäisi?
Varsinkin petipuuhastelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se on oikeasti ihana niin kerrot että tarttet myös sitä omaa aikaa
Ja by the way - jos on lapsia niin IKINÄ ei oo omaa aikaa
Minulla myös alkuvaihe aina todella raskasta ja välillä on alkava suhde kaatunutkin siihen että toinen kokee minut etäiseksi kun en pysty olemaan pitkiä aikoja yhdessä kovin usein. Mutta siihen sopeutuu, kun oppii tuntemaan toista. Ainakin minulla uupumus tulee siitä ettei vielä tunne ja joutuu miettimään paljon mitä voi sanoa ja miten pitää olla. Lisäksi alussa usein pelätään hiljaisuutta, joten jo se että pitää puhua ja kuunnella koko ajan, uuvuttaa.
Mulla nyt takana 5 vuoden suhde, ei asuta yhdessä vieläkään, mutta voisin sanoa että ehkä parin viime vuoden aikana on yhdessäolon uuvuttavuus poistunut täysin. En väsy vaikka mies olisi luonani useamman päivän, koska voimme puuhailla myös omiamme eikä tarvitse koko aikaa miettiä minkä mielikuvan antaa tai mitä toinen mahtaa tarkoittaa milläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei kunnolla nuku, niin jo se väsyttää.
En ole tehnyt noin paljon juttuja yksien treffien aikana. Vähempikin riittää. Ei ihme, että uuvuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteen alkupuoli ja erityisesti rakastumisvaiheen noin vajaa pari vuotta ovat elimistölle ja mielellekin rankkaa aikaa.
Kyllähän siinä mennään jopa vähän lähellä mt-häiriötä aivokemian näkökulmasta.
Kyllä se sen jälkeen rauhoittuu. Sitä nopeammin, mitä aiemmin muutatte yhteen. Uutuuden viehätys jatkuu pidempään sekä useimmiten myös suhteen intohimoisuus, kun asutaan kauemmin erikseen. Toki erillään olossa on myös etuna mahdollisuus viettää aikaa itsekseen.
Kun suhdetta on kestänyt jo joitain vuosia niin tunnepuoli tasoittuu. Tuollaisia hurjia monen tunnin kestävistä seksisessioista ja pitkään valvomisista keskustellen saa enää vain unelmoida. Toki hyvässä parisuhteessa niitä on edelleen, mutta aika lyhenee. Samoin elokuva-, peli- ja museoillat myös hajautuvat eri viikonlopuille. Hurja tahti teillä tuossa tekemisessä muuten! Voisko sitä hajauttaa?
Tuossakaan tunteessa ei ole mitään vikaa, mutta kun tapasin nykyisen mieheni, olo oli alusta asti niin luontevaa, että tuota tunnetta ei ollut. Kaikki oli heti simppeliä ja helppoa. Oltiin tosi ihastuneita, luulin silloin rakkaudeksi :) Sen alku se tosin olikin, mutta nyt muutaman vuoden päästä vasta tiedän olevani oikeasti rakastunut ja rakastettu. Ei olla paita ja peppu, molemmilla omat harrastukset, mutta myös paljon yhteistä tekemistä tai pelkkää olemista toisen lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko noita tosiaan hajauttaa? Teette vaikka sun päässä sulkapalloilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossakaan tunteessa ei ole mitään vikaa, mutta kun tapasin nykyisen mieheni, olo oli alusta asti niin luontevaa, että tuota tunnetta ei ollut. Kaikki oli heti simppeliä ja helppoa. Oltiin tosi ihastuneita, luulin silloin rakkaudeksi :) Sen alku se tosin olikin, mutta nyt muutaman vuoden päästä vasta tiedän olevani oikeasti rakastunut ja rakastettu. Ei olla paita ja peppu, molemmilla omat harrastukset, mutta myös paljon yhteistä tekemistä tai pelkkää olemista toisen lähellä.
Suhteet ovat erilaisia. Minulle alkuaika oli todella uuvuttavaa ja luulin että se on huono merkki kun ajattelin että "sen oikean" tavatessa kaikki pitäisi olla helppoa ja luontevaa.
Ollaan kuitenkin oltu nyt vuosia yhdessä ja rakkautta on paljon. Meillä on kuitenkin ihan hurjan vahva jännite, joka tuntuu vieläkin ja nyt tajuan että alkuaikana se oli se mikä uuvutti. Toisen seurassa ei voinut olla luontevasti, kun oli niin paljon sähköä ilmassa. Nyt ajattelen, ettei se ollut huono asia ollenkaan. Uupumus on poistunnut, mutta vieläkin sellainen tietty voimakas kipinä tekee sen että tunnen sellaista pientä kutkuttavaa jännitystä mieheni seurassa. Uskon, että tämä on myös vähentänyt riskiä muuttua toisillemme itsestäänselvyyksiksi.
Ja pidän kyllä tuollaista helppoa ja luontevaa suhdetta edelleen oikein hyvänä asiana. Meillä vain on toisella tavalla upea suhde.
Vierailija kirjoitti:
Jos se on oikeasti ihana niin kerrot että tarttet myös sitä omaa aikaa
Ja by the way - jos on lapsia niin IKINÄ ei oo omaa aikaa
Kyllä minulla oli omaa aikaa vaikka olin kahden lapsen yksinhuoltaja. Ei mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni alkuvhumassa kyllä halusi olla toisen kanssa. Nyt kun ollaan oltu vuosia yhdessä niin pitää olla sen verran iso asunto että saa omaa aikaa ja tilaa. Heräänkin mieluiten eri aikaa kuin kumppani.
Niin, nimenomaan olla. Löhöillä vierekkäin, pitää kädestä, silitellä niskaa, pussailla, katsoa jotain sarjaa, höpötellä ja olla. Tehdä yhdessä ruokaa tai tilata noutosafkaa. Ihan vaan nauttia toisen ihmisen läheisyydestä ja olemassa olosta.
Ei tuollaista tukka putkella juoksemista sulkkiksen peluusta seurapeleihin, saunaan, katsomaan sarjaa, panemaan, syömään, museoon, kahville..
Ihan liikaa pelkkää suorittamista sen yhdessäolon sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossakaan tunteessa ei ole mitään vikaa, mutta kun tapasin nykyisen mieheni, olo oli alusta asti niin luontevaa, että tuota tunnetta ei ollut. Kaikki oli heti simppeliä ja helppoa. Oltiin tosi ihastuneita, luulin silloin rakkaudeksi :) Sen alku se tosin olikin, mutta nyt muutaman vuoden päästä vasta tiedän olevani oikeasti rakastunut ja rakastettu. Ei olla paita ja peppu, molemmilla omat harrastukset, mutta myös paljon yhteistä tekemistä tai pelkkää olemista toisen lähellä.
Suhteet ovat erilaisia. Minulle alkuaika oli todella uuvuttavaa ja luulin että se on huono merkki kun ajattelin että "sen oikean" tavatessa kaikki pitäisi olla helppoa ja luontevaa.
Ollaan kuitenkin oltu nyt vuosia yhdessä ja rakkautta on paljon. Meillä on kuitenkin ihan hurjan vahva jännite, joka tuntuu vieläkin ja nyt tajuan että alkuaikana se oli se mikä uuvutti. Toisen seurassa ei voinut olla luontevasti, kun oli niin paljon sähköä ilmassa. Nyt ajattelen, ettei se ollut huono asia ollenkaan. Uupumus on poistunnut, mutta vieläkin sellainen tietty voimakas kipinä tekee sen että tunnen sellaista pientä kutkuttavaa jännitystä mieheni seurassa. Uskon, että tämä on myös vähentänyt riskiä muuttua toisillemme itsestäänselvyyksiksi.
Ja pidän kyllä tuollaista helppoa ja luontevaa suhdetta edelleen oikein hyvänä asiana. Meillä vain on toisella tavalla upea suhde.
Me ei tosin olla enään niin nuoria, joten sekin varmaan vaikutti. Tässä iässä ei enää tarvi miettiä sen kummemmin, eikä jaksa leikkiä mitään kissa ja hiiri- leikkejä. Sitä ajattelee että ota tai jätä, jos ei kelpaa tällaisena :) Molemmilla oli Tinder-treffejä sen verran takana, että kyllä sitä huomasi heti, milloin kohtasi "helmen".
Taidatte olla liian erilaisia. Tai sitten olette samanlaisia ja kumpikin vain kuvittelee että (uuden) kumppanin kanssa pitää tehdä kauheasti kaikkea ja olla jatkuvasti aktiivinen ja menossa koska muuten on ihan tylsä ja blaah.
Tuossa oli vuorokaudessa ohjelmaa viikon edestä. Liikuntaa ja sauna olisi ollut ihan ok ja kenties noutoruokaa eli ei mitään erityistä illallista vaan rentoa syömistä vaikka sitten samalla sarjaa katsoen.
Tänään sitten ihan vaan yhteinen aamu ja pitkä aamiainen ilman mitään museoita ja kahvilakeikkoja.
Ne olisi sitten voinut tehdä ensi viikonloppuna.
Ap kertoi sänky jutuista ja luulen, että voimat menee seksin kautta pois. Yleistä miehilläkin ja siksi ei suositella seksin harrastamista jos tarvitsee urheilussa huippu tuloksia kun vire menee. Mahdollisesti myös synti vie voimat.
Eikö vähempikin puuhailu riittäisi?