Jos armeijassa ahdistuu?

Silloin hajotaan aamuihin

Eiköhän se saa jo kutsuntalääkärillä vapauttavat paperit.

Siinäpä sitä on miettimistä. Kantsii miettiä juurisyitä moiseen asenteeseen. Työelämässäkin pomot määrää mitä teet.

Kertoo tuon jo kutsunnoissa.

Jos mennään lain mukaan, niin sivari käydään silloin, jos vakaumukselliset syyt estävät sotavoimissa palvelemisen. Jos kyse on lääketieteellisistä syistä, niin sitten lain mukaan oikea ratkaisu on vapautus.

Miettii että on eri kuin kukaan tai mikään muu. Vahva erillinen persoona, vaikka onkin samassa paikassa muiden kanssa. Yksilö joukossa. Joukossa mutta silti yksilö. Lapsille ja nuorille voi sanoa että hyvä jos osaisi miettiä pitkällä aikavälillä. Vaikka nyt ahdistaa, myöhemmin ei.

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä sitä on miettimistä. Kantsii miettiä juurisyitä moiseen asenteeseen. Työelämässäkin pomot määrää mitä teet.

Työelämässä pazkan pomon alaisuudesta voi kävellä ulos ja vaihtaa työpaikkaa.

Ei siel oo aikaa ahistua... Mutta joo, kyl sielt helposti pois pääsee jos haluaa. Se on totta. 

Intistä pääsee pois ihan vaan menemällä skapparin toimistoon ja sanomalla että mä en jaksa tätä pelleilyä, ei siihen edes tarvii mitää sen kummallisempia syitä...  Näin meillä ainakin aikoinaa, ei ne skapparit halunnu katella jätkää kellä ei ollu motivaatiota ni ne passitti sen ilomielin kotii. Toki sen jälkeen sitte tie on sivari yms

Tämän takia armeija KANNATTAA aina käydä NIIN PIAN kin mahdollista, eli siis aikasessa vaiheessa omaa elämää, heti kun täyttää 18!!! Silloin ei vielä elämän murheet paina..... Sitte oot pulassa ku oot lykänny menemistä sinne 27 ikävuotee asti kun on kaikki muut asiat jo päin mettiä.... 

Aikaseen pojat, aikaseen........!

ei kiinnosta kotimaan puolustus nuoria. siksikö tarvitaan liittyä natoon? ja silti maanpuolustus on oman maan asia, eikä nato jaksa laahautua paikalle, vaikka kuinka jäsenmaahan hyökätään. 5 artikla takaa sen, että kovasti kun sanoo paheksuvansa hyökkääjän touhuja, niin tämä on riittävä/hyväksyttävä apu jäsenmaalle. ei siis ole pakkoa ase- tai miehistöapuun. niin jotta armeijaan vaan opettelemaan käskyjen vastaanottoa, ja napanuorankin voi siinä samalla katkaista, ettei tarvitse äidin helmoissa koko ikäänsä pyöriä. lopettakaa se lasten pumpulissa kasvatus. minä kävin armeijan samaan aikaan kuin ukkokin. ja lapset on kaikki suorittanut asepalveluksen. ihan vaan kunnioituksesta esi-isiämme kohtaan, jotka tätä maata hengellään puolusti. 

Alkuvaiheen ongelmia. Sitä sopeutuu siitä sitten. Nykyään armeija kestää vain puoli vuotta ja on muutenkin paljon mukavampi paikka kuin ennen vanhaan, niin että sanot pojalle että pure hammasta ja kestä, niin pääset siitä kerralla eroon. Jos hakee vaihtoa sivariin, niin sitten siellä sivarissa menee se vuosi ja ei sekään välttämättä mukavaa ole. 

Mun serkku opiskeli ensin ammatin (eläinlääkäriksi), ja meni vasta sitten armeijaan. Jolloin pääsi siellä parempaan asemaan.

Oletko isä, äiti vai provo?

Osaako poika päättää mitään?

Vierailija kirjoitti:

Jos mennään lain mukaan, niin sivari käydään silloin, jos vakaumukselliset syyt estävät sotavoimissa palvelemisen. Jos kyse on lääketieteellisistä syistä, niin sitten lain mukaan oikea ratkaisu on vapautus.

Vakaumuksellinen syy voi olka vaikkapa se, että Suomi on "lähtenyt" samaan Nato-pelleilyyn, kuin Ukraina "lähti."

Siis onko poika vielä armeijassa? Minä pelkäsin armeijaa 30 vuotta sitten ihan todella paljon, koska olin arka ja koulussa kiusattiin (ei tosin enää lukiossa). Siihen aikaan armeijan tyyli oli aika suoraviivainen eikä sillä ollut kovin hyvä maine, joten arvelin että joudun siellä varmaan kiusatuksi. Sivariin en voinut hakea, koska suku oli aika konservatiivinen enkä todellakaan halunnut joutua selittelemään asiaa. 

Armeijaan mentyäni kuitenkin yllätyin miten sopeuduin siihen. Siviilissä esim paskalla käynti muiden läsnäollessa oli ollut vaikeaa, pari viikkoa armeijassa ja istuimme rivissä niin että pörinä vain kuului (tuolloin ei vielä ollut vessoissa oviakaan, tulivat vuosi sen jälkeen). Muutenkin se armeijan tiivis minuuttiaikataulu ja tietynlainen muodollisuus oli aika helppoa, siinähän ei tarvinnut muuta kuin totella ja homma meni hyvin. Ketään ei edes kiusattu yksilönä, porukalla se hyppyyttäminen taas oli eri asia kun se kohdistui kaikkiin. Selvisin sen silloisen minimin 8 kuukautta hyvin, mikä oli iso yllätys itselleni.

Poika tekee omat ratkaisunsa, mutta armeija saattaa myös yllättää.

Armeija tekee hyvää tuollaiselle pojalle! Eihän sitä pärjää elämässä muutenkaan jos ei pääse eroon noista ongelmista.

Se on vähän klisee "armeija kasvattaa pojista miehiä" vaan on siitä totuuden siemen.

Vierailija kirjoitti:

Mun serkku opiskeli ensin ammatin (eläinlääkäriksi), ja meni vasta sitten armeijaan. Jolloin pääsi siellä parempaan asemaan.

Minun veljeni meni armeijaan 26-vuotiaana juuri valmistuneena lääkärinä. Hän oli alokasajan muiden kanssa, mutta sitten hänet jo laitettiin jonkun varuskuntalääkärin pariksi ja kävi myös RUK:n. Loppuaika meni varuskuntasairaalassa päällikkölääkärin "oikeana kätenä".

jos siellä ei tee mitään tai heittäytyy hankalaksi, lähettävät "kotiin kasvamaan"

kaveri teki vuoden kuluttua saman ja lähetettiin lopullisesti kotiin

näin voi helposti välttää sekä armeijan, että sivarin

Ahdistaako tulanne poikaasikin, vai vaan sinua? Et meinaa kestää ajatusta, että poikaa komennetaan ja määräillään, eikä pääse laiskottelemaan kun hänestä siltä tuntuu.

Älä nyt hyvä vanhempi lähde säälittelemään poikaa kun on niiiin rankkaa. Tottakai armeijan meno ärsyttää välilöä, mutta kyllä täysjärkinen sen kestää kun on kuitenkin lyhyt aika elämästä. Ja kasvattaa monia taitoja, joita ei muualla pääse harjoittemaan samalla intensiteetillä.