En tarvitse kavereita olen tullut vahvaksi
Nautin elämästä ilman turhia ihmisiä. Säälittää ihmiset jotka eivät pärjää yksin.
Kommentit (19)
Harvoin nautin ihmisseurasta, odotan vain että se loppuu.
Kerrotko millä tavoin yksin pärjääminen on tavoiteltavaa? Läheiset ovat kuitenkin se motivaattori, joka antaa merkityksen elämään. Tai riippuu näkökulmaata. Yksin pärjätessä ajatus ja toive, että tulevaisuudessa ei ole yksin ja elämässä on rakkautta ja iloa motivoi. Se ettei enää tarvitse pärjätä yksin.
Säälittäväksi sinä olet muuttunut, jos luulet, että kaverit ovat olleet vain sinun tarpeitasi varten. Vahvalla ihmisellä on myös jotain annettavaa. Ei pelkkää otettavaa.
Vierailija kirjoitti:

Lapsena/ nuorena minua pakotettiin/painostettiin leireihin ja haukuttiin epäsosiaalisuudesta. Vihasin leirejä yli kaiken ja olla niiden ihmisten kanssa. Nykyään olen niin onnellinen että en näe yhtä paljon ihmisiä. Vihaan kaikkea keksittyä ohjelmaa missä on ihmisiä, en halua osallistua mihinkään. Nytkun olen päässyt eroon siitä systeemistä näen kuinka paljon se teki haittaa minulle.
Vierailija kirjoitti:
Säälittäväksi sinä olet muuttunut, jos luulet, että kaverit ovat olleet vain sinun tarpeitasi varten. Vahvalla ihmisellä on myös jotain annettavaa. Ei pelkkää otettavaa.
Kuka kuvittelee, että ystävät ja rakkaat ovat jotenkin varten. Molemminpuolisuudestahan kaikessa on kyse.
Haluan vain olla rauhassa. Lapsena/nuorena en saanut olla rauhassa, aina oli jotain rasittavaa ohjelmaa.
Tuskin sulla, ap, on koskaan kavereita edes ollut. Jatka voimaantumista.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin sulla, ap, on koskaan kavereita edes ollut. Jatka voimaantumista.
Voimaannun siitä myös kun en näe ihmisiä. Ja tunnen oloni hyväksi ja itsevarmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Haluan vain olla rauhassa. Lapsena/nuorena en saanut olla rauhassa, aina oli jotain rasittavaa ohjelmaa.
Ensisijaisesti tarvitset siis omaa rauhaa, mutta saatat tarvita jonkin verran joskus myös toisia ihmisiä, joten heitä ei ehkä kannattaisi työntää kokonaan pois.
Harva ihminen on täysin erakko. Yhteiskunnassa toimiminen vaatii jonkin verran sosiaalisuutta. Oletko mielestäsi erilainen kuin toiset? Mistä haet turvaa, turvallisuudentunnetta? Vahvuudella yritetään joskus torjua uhkia. Ovatko toiset ihmiset uhka? Koetko, että sinua ei hyväksytä sellaisena kuin olet?
Jotkut ns. 'ystävät' ( tai ehkä pitäisi vain sanoa: 'ystäväoletetut´´) ovat kyllä osoittautuneet niin huonoksi seuraksi, että ainakin ilman sitä HEIDÄN seuraansa on ehdottomasti parempi olla...
Vierailija kirjoitti:
Haluan vain olla rauhassa. Lapsena/nuorena en saanut olla rauhassa, aina oli jotain rasittavaa ohjelmaa.
Pakkososiaalisuus on syvältä. Omassa rauhassa on hyvä olla. Jatka omalla tielläsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan vain olla rauhassa. Lapsena/nuorena en saanut olla rauhassa, aina oli jotain rasittavaa ohjelmaa.
Ensisijaisesti tarvitset siis omaa rauhaa, mutta saatat tarvita jonkin verran joskus myös toisia ihmisiä, joten heitä ei ehkä kannattaisi työntää kokonaan pois.
Harva ihminen on täysin erakko. Yhteiskunnassa toimiminen vaatii jonkin verran sosiaalisuutta. Oletko mielestäsi erilainen kuin toiset? Mistä haet turvaa, turvallisuudentunnetta? Vahvuudella yritetään joskus torjua uhkia. Ovatko toiset ihmiset uhka? Koetko, että sinua ei hyväksytä sellaisena kuin olet?
Ovat. En voi olla oma itseni enkä kertoa mielipiteitäni.
En minäkään tarvitse kavereita. Tarvitsen ystäviä ja heitä onneksi on muutamia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan vain olla rauhassa. Lapsena/nuorena en saanut olla rauhassa, aina oli jotain rasittavaa ohjelmaa.
Ensisijaisesti tarvitset siis omaa rauhaa, mutta saatat tarvita jonkin verran joskus myös toisia ihmisiä, joten heitä ei ehkä kannattaisi työntää kokonaan pois.
Harva ihminen on täysin erakko. Yhteiskunnassa toimiminen vaatii jonkin verran sosiaalisuutta. Oletko mielestäsi erilainen kuin toiset? Mistä haet turvaa, turvallisuudentunnetta? Vahvuudella yritetään joskus torjua uhkia. Ovatko toiset ihmiset uhka? Koetko, että sinua ei hyväksytä sellaisena kuin olet?
Ovat. En voi olla oma itseni enkä kertoa mielipiteitäni.
Et ole löytänyt kaltaisiasi, vielä. Kuulut varmaan heihin, jotka eivät helposti kohtaa toisiaan.
Minulla on vain nettiystäviä joiden kanssa soitellaan silloin tällöin.

En ole ap, mutta millä tavoin kaltaistensa löytäminen on oleellista ystävyydessä. Vietän suurimman osan ajasta itseni seurassa, joten miksi kokisin kaltaiseni vetoavaksi?
Olet ymmärtänyt väärin, vahvana oleminen ja kaverien omistaminen eivät liity toisiinsa
Kaksi eri asiaa.
Olla vahva on sitä, ettei sua kukaan jyrää, ohjaile, hyväksikäytä,määräile, manipuloi.
Et itsekään ole siis muille tuollainen. Vahva ihminen tulee muiden kanssa toimeen. Yksikin hyvä sinua hyvinkohteleva ihminen on aarre joka kannattaa säilyttää elämässäsi. Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Näin se menee. Mielestäni sellainen ihminen joka haluaa olla täysin yksin, niin hänellä on ongelmia henkisessä puolessaan. En syytä mutta elämässään tapahtunut sellaista missä häntä hyväksikäytetty. Ei ihme , että ei halua ihmisiä lähelleen.
Siihen auttaa se , että tekee rajat itselleen ja muille. Mitä minulle saa tehdä, mitä ei saa tehdä. Mihin suostun mihin en.
Kun kasvat ja vanhenet, saattaa sinulla olla joitakin harvoja ystäviä ja niin olisi parasta. Yksinäisyys on kurjaa. Yhdessä sellaisten asioiden tekeminen, joista molemmat nauttivat, on kivaa. ystvän kanssa voi lla yhteinen harrastus esim. Tai voi käydä kehossa, jossa muutkin harrastavat samaa kuin sinä, vaikka suurin osa harrastusajasta olisikin yksin tekemistä.