Yhä useampi koululainen valitsee ET:n uskonnon sijaan
Yhä useampi koululainen valitsee ET:n uskonnon sijaan
5.7.2010 15:09 A A
HELSINGIN SANOMAT
Elämänkatsomustiedon suosio peruskouluissa on lisääntynyt. Viime vuonna elämänkatsomustiedon opetusta annettiin 16 209 peruskoulun oppilaalle, mikä on 4,5 prosenttia eli 666 oppilasta enemmän kuin edellisvuonna. Asiasta kertoo et-opetus.fi -sivusto.
Kasvua oppilasmäärissä oli kaikissa maakunnissa. Suurinta nousu oli Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Poikkeuksen tekee Ahvenanmaa, jossa ei ole lainkaan elämänkatsomustiedon oppilaita.
Kaikkiaan elämänkatsomustiedon oppilaiden osuus oli viime vuonna hiukan alle kolme prosenttia kaikista koululaisista. Määrä on kasvanut hivenen vuosittain 1990-luvun puolivälistä asti.
Lukion viime vuonna päättäneistä vajaat 5.5 prosenttia opiskeli elämänkatsomustietoa.
Suurin osa koululaisista opiskelee yhä evankelis-luterilaista uskontoa, mutta sen oppilasmäärät ovat laskussa. Et-opetus.fi -sivuston mukaan uskonnon oppilaiden vähentyminen on seurausta kastettujen osuuksien vähenemisestä.
Kommentit (14)
et:n, jos se olisi vapaavalintainen? Tällä hetkellä uskontoa saavat opiskella kaikki. Et:a vain ne, jotka eivät kuulu kirkkoon.
kaikki ruokarukoukset, uskonnolliset aamunavaukset ja muu kristillisyys on kiellettyä?
Käsittämämätöntä, että tällainen pieni vähemmistö on niin äänekäs ja pystyy kieltämään uskonnon esiintuomisen enemmistöltä.
uskonnon esiintuominen kouluissa on sekä opettajille että opiskelijoille pääsääntöisesti erittäin kiusallista.
kaikki ruokarukoukset, uskonnolliset aamunavaukset ja muu kristillisyys on kiellettyä?
Käsittämämätöntä, että tällainen pieni vähemmistö on niin äänekäs ja pystyy kieltämään uskonnon esiintuomisen enemmistöltä.
Entä kaikki muihin uskontokuntiin kuuluvat, jotka saavat oman uskontonsa opetusta? Kyse on USKONNONVAPAUDESTA, johon kuuluu myös se, ettei mikään yksittäinen uskonto ole yhteiskunnassa erityisasemassa, vaikka enemmistö siihen kuuluukin. Se, että esim. kouluissa kunnioitetaan jokaisen omantunnonvapautta pakottamatta osallistumaan/kuuntelemaan ruokarukousta tai muuta uskonnonharjoittamista ei estä sitä, etteikö kukin oppilas voisi rukoilla omin päin tai harjoittaa uskontoa koulun ulkopuolella niin paljon kuin haluaa.
Tuon lukumaaran vuoksi olisi erittain epareilua, jos uskonnonopetus lopetettaisiin kokonaan.
Sitapaitsi eikohan se ole niin etteivat oppilaat ainakaan ala-asteella sita itse valitse, vaan heidan vanhempansa.
Pyrkimyksenä ei ole ollut lopettaa kokonaan uskonnonopetusta, vaan tehdä se vapaaehtoiseksi. Siis niin, että kirkkoonkuuluvakin voisi valita, haluaako opiskella uskontoa vai elämänkatsomustietoa. Eikö tässä olisi järkeä?
Suomessa muuten just ton verran? =) AIKA paljon enemmän niiden takia joudutaan tekemään...
kaikki ruokarukoukset, uskonnolliset aamunavaukset ja muu kristillisyys on kiellettyä?
Käsittämämätöntä, että tällainen pieni vähemmistö on niin äänekäs ja pystyy kieltämään uskonnon esiintuomisen enemmistöltä.
kaikki ruokarukoukset, uskonnolliset aamunavaukset ja muu kristillisyys on kiellettyä?
Käsittämämätöntä, että tällainen pieni vähemmistö on niin äänekäs ja pystyy kieltämään uskonnon esiintuomisen enemmistöltä.
Eikö uskonto muka näy kouluissa ja muutenkin yhteiskunnassa? Itse olen koulussa töissä ja siellä on tosi paljon uskonnollisia aamunavauksia ja muitakin tilaisuuksia (esim. hartaudet eri juhlapäivien alla). Keväisin veisataan suvivirttä ja adventtina Hoosiannaa. Voin sanoa, että tämä on välillä todella kiusallista, vaikka enemmistö oppilaista ja opettajista on ev.lut. kirkkoon kuuluvia.
Valitettavasti uskonnonvapaus ei toteudu Suomessa, vaikka lakia ollaan pyrittykin uudistamaan.
Ja surullista, että tämän 5,5 prosentin vähemmistön vuoksi, kaikki ruokarukoukset, uskonnolliset aamunavaukset ja muu kristillisyys on kiellettyä?
Käsittämämätöntä, että tällainen pieni vähemmistö on niin äänekäs ja pystyy kieltämään uskonnon esiintuomisen enemmistöltä.
Eihän uskototunnille osallistuvien määrästä voi mitenkään päätellä, kuinka moni haluaisi tuoda uskontoa esiin arkielämässä (tai kuinka moni heistä oikeasti edes uskoo mihinkään). Se kun on PAKOLLINEN oppiaine.
Miten arvelisit noiden lukujen olevan, jos jokainen saisi vapaasti valita uskonnon ja et:n väliltä?
Eihän uskototunnille osallistuvien määrästä voi mitenkään päätellä, kuinka moni haluaisi tuoda uskontoa esiin arkielämässä (tai kuinka moni heistä oikeasti edes uskoo mihinkään). Se kun on PAKOLLINEN oppiaine.
Aivan. Sama kuin sanottaisiin, että kyllä ruotsin kielen opetukselle on Suomessa huimasti tilausta, kun 99% jokaisesta ikäluokasta käy ruotsin tunneilla!
Miksi muuten sen opiskelu olisi pakollista?
Miksi muuten sen opiskelu olisi pakollista?
Kirkko ei usko ihmisten haluavan uskontoa kouluun Miksi muuten sen opiskelu olisi pakollista?
Jos kirkko luottaisi siihen, että vanhemmat haluavat lapsiensa opiskelevan uskontoa koulussa, uskonto ja et voisivat olla vapaavalintaisia keskenään. Jostain syystä kirkko haluaa säilyttää "uskontopakon".
Itse olen sitä mieltä, että kouluissa ei tarvitsisi olla minkäänlaisia pakollisia katsomusaineita (uskontoja, et:a, uskontotietoa). Ehkä täysin ylimääräisinä ja vapaavalintaisina voisi olla niille, jotka välttämättä haluavat. Samaan tapaan kuin ylimääräinen kieli alakoulussa. Sen sijaan kaikille lapsille voisi opettaa jonkinlaista kansalaiskasvatusta.
Yleissivistävät tiedot uskonnoista ja maailmankatsomuksista voisi opettaa historian ja yhteiskuntaopin tunneilla. Raamatun tarinoihin perehdyttäisiin kirjallisuuden tunneilla.
kaikki ruokarukoukset, uskonnolliset aamunavaukset ja muu kristillisyys on kiellettyä?
Käsittämämätöntä, että tällainen pieni vähemmistö on niin äänekäs ja pystyy kieltämään uskonnon esiintuomisen enemmistöltä.
tuota sairassta olemattomiin asioihin uskomista omalla ajallasi äläkä tunge sitä kouluun muitten kiusaksi!