Miksi lapsilta aina kysellään poika-/tyttöystävistä?

Boomerien mielestä tyttöjen ja poikien kuuluu pariutua, mennä naimisiin ja tehdä vauvoja.

Lapset halutaan seksualisoida varhain. Ja de on eri asia kuin sanoa lapsia tytöiksi ja pojiksi.

Se johtaa lapset jo sitten 10-vuotiaana hakemaan seuraa netistä ( muistetaan se yks tai montakin oikeudessa ollutta juttua.)

Suojelkaa vanhemmat lapsia pakkomielteeltä että pitää olla heila ( etenkin tyttöjä jotka kehittyvät nopeammin.)

Samaa olen aina ihmetellyt. Ei jotenkin naurata, kun kaksivuotias tyttö leikkii kaksivuotiaan pojan kanssa ja sitten jotain pöljää naurattaa niin kovasti, kun on ihan "poikaystävä". En vaan käsitä näiden ihmisten huumorintajua.

Mua ahdisti kun noin 10-vuotiaasta ylöspäin tietyt sukulaiset aina kyseli tuota."No jokos sulla on poikaystävä öhöhöhöö". Ei auttanut siihen tunteeseen että kuvittelin kaikilla muilla olevan ja se olisi jokin oletus että mullakin olisi. Ja vielä tuo että tytöt kehittyy muka aiemmin. Ei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Lapset halutaan seksualisoida varhain. Ja de on eri asia kuin sanoa lapsia tytöiksi ja pojiksi.

Se johtaa lapset jo sitten 10-vuotiaana hakemaan seuraa netistä ( muistetaan se yks tai montakin oikeudessa ollutta juttua.)

Suojelkaa vanhemmat lapsia pakkomielteeltä että pitää olla heila ( etenkin tyttöjä jotka kehittyvät nopeammin.)

Vaikka lapsella olisikin jo seurustelukumppani, niin eivät sen ikäisten seurustelusuhteet yleensä kovin seksuaalisia ole.

Vierailija kirjoitti:

Lapset halutaan seksualisoida varhain. Ja de on eri asia kuin sanoa lapsia tytöiksi ja pojiksi.

Se johtaa lapset jo sitten 10-vuotiaana hakemaan seuraa netistä ( muistetaan se yks tai montakin oikeudessa ollutta juttua.)

Suojelkaa vanhemmat lapsia pakkomielteeltä että pitää olla heila ( etenkin tyttöjä jotka kehittyvät nopeammin.)

Tällainen on ahdistavaa myös (erityisesti) silloin, jos lapsi tajuaa olevansa kiinnostunut samasta sukupuolesta. Paljon alleviivataan sitä, että nykyään ei kenenkään tarvitse olla kaapissa mutta moni unohtaa sen, että ympäristön asennemaailmalla ja kasvuympäristöllä on paljon merkitystä siinä, kuinka sujut asian kanssa ihminen tulee olemaan. Jos joka suunnalta tulee viestiä siitä, että kaikkia pidetään heteroina ja pitää olla vastakkaista sukupuolta oleva kumppani, niin nuorella ihmisellä voi identiteetti kehittyä täysin vinoon. Vaikka kyseessä olisikin vain "hyväntahtoinen kiusoittelu".

Onneksi tämä tyttöjen ja poikien naittaminen ja seksualisointi vaikuttaa olevan katoavaa kansanperinnettä. Vaikka sitä on pidetty ihan harmittomana vitsailuna niin en pidä kovin kehittyneenä sellaista aikuista, joka näkee romansseja jo alle kouluikäisten lasten välillä.

Suvussa tuota kysyttiin myös ja aikuiset ihmiset kiersivät ja naureskelivat asiasta. Siitä poikakaverista tehtiin niin iso juttu, etten ujona tyttönä uskaltanut ihan vaan sukulaisten nälvimisen takia hankkia sellaista. Seurustelin ensimmäisen kerran vasta 18-vuotiaana ja koen menettäneeni osan nuoruudesta ja tärkeitä oppeja sen takia. Eli suut suppuun tyttö- ja poikakavereista, kyllä sellaiset uutiset sitten ajallaan suvullekin kerrotaan!

Erikoiset piirit ap:lla, kun tuollaista tapahtuu TOSI USEIN. Itse en ole ikinä törmännyt noin junttiin menoon.  

Ei meillä suvussa ollut kuin yksi täti, joka tuollaisia kyseli. Lopetti välittömästi, kun 15-vuotiaana tokaisin hänelle, että "ei ole poikaystävää, mutta tyttöystävä on".

N38, hetero

Oli kyllä todella kiusallista aina sanoa vain tiukasti EI. Ensimmäinen poikakaveri 21-vuotiaana ja on oikea kultakimpale.

Miksi ap et lapsen vanhempana puutu tuollaiseen? 

Mulla oli lapsena sellainen kaulakoru jossa oli muistaakseni hevosenkenkä ja pienellä teksti i <3 horses ja jotkut sukulaiset muka tahallaan luki väärin että i <3 boys ja naureskelivat sille:/ En halunnut pitää sitä korua sen jälkeen enää. Samoin myös kun olin 11v niin pappa alkoi kyselemään että tiedänkö mitä se sellainen sinkku tarkoittaa ja että olenko minä sinkku. Muuten hyvät muistot papasta mutta tuo ei ollut kovin mukavaa, mutta kaippa se heidän sukupolvelleen oli tärkeää aloittaa pariutuminen jo hyvissä ajoin. Varmaan kääntyisi haudassa jos näkisi että vielä lähes 30 vuotiaana olen sinkku.

Jos itselläni olisi lapsi(a) ja joku alkaisi heiltä varsinkaan pikkulapsina kyselemään poika- tai tyttöystävistä niin varmaan heittäisin ulos ja sanoisin että takaisin ei ole tulemista jos nuo jutut jatkuu. Mitkään sukulaisuus- tai ystävyyssuhteet ei mene lapsen seksualisoinnin edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset halutaan seksualisoida varhain. Ja de on eri asia kuin sanoa lapsia tytöiksi ja pojiksi.

Se johtaa lapset jo sitten 10-vuotiaana hakemaan seuraa netistä ( muistetaan se yks tai montakin oikeudessa ollutta juttua.)

Suojelkaa vanhemmat lapsia pakkomielteeltä että pitää olla heila ( etenkin tyttöjä jotka kehittyvät nopeammin.)

Vaikka lapsella olisikin jo seurustelukumppani, niin eivät sen ikäisten seurustelusuhteet yleensä kovin seksuaalisia ole.

Liian paljon lapsia 10+ näyttää kuitenkin hakeutuvan / joutuvan/ narratuksi netissä oikeisiin seksuaalisiin seurustelusuhteisiin.

Lapsi kuulee, näker elokuvia lukee, lapsella voi olla ihan eri käsitys kuin parikymppisellä treffeistä illalla koulunpihalls

Parikymppinen on se väärintekijä ja rikollinen mutta lasten valistus täytyy aloittaa jo alaluokilla vastapainoksi yliseksuaaliselle viihteelle.

Jo pienet lapset ovat seksuaalisia olentoja ja saattavat keskenään leikkiä selkeän seksuaalisia leikkejä.

Nykyajattelu missä sopiva perheenperustamisikä on 30+ ei vastaa sitä mikä ihmisen biologia on.

Aha, nyt tuollaistakin harmitonta vitsailua jo paheksutaan. Ei kai sen pitäisi yllättää tänä aikana.

Vierailija kirjoitti:

Aha, nyt tuollaistakin harmitonta vitsailua jo paheksutaan. Ei kai sen pitäisi yllättää tänä aikana.

Se on kylläkin todella kiusallista, kun joku kyylävä vanhempi sukulainen alkaa kysellä, että jokos sinulla on poikaystävä. Oma ukkini tenttasi aina tätä ja oikein ahdisti mennä vierailulle mummin ja ukin luo kun tiesi joutuvansa piinapenkkiin. Ja minähän olin sinkku pitkälti yli kaksikymppiseksi, joten kyselyjä riitti.

Mikä oletus sekin on, että kaikki edes haluaisivat seurustella. Vihasin lapsena ja nuorena noita kyselijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Aha, nyt tuollaistakin harmitonta vitsailua jo paheksutaan. Ei kai sen pitäisi yllättää tänä aikana.

Aina vaan useampi ja useampi asia on #metoo, minkä vuoksi suomalaiset katoavat pikkuhiljaa täältä maapallolta kiitos vauvapulan.

Ehkä sitä varmistellaan ettei oo jäämässä vanhaksipiiaksi tai vanhaksipojaksi. Tympeää kyllä. Multa alettiin kysellä varmaan siitä lähtien kun olin 12-vuotias. Ja ekan poikaystävän sain lähes 20-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitä varmistellaan ettei oo jäämässä vanhaksipiiaksi tai vanhaksipojaksi. Tympeää kyllä. Multa alettiin kysellä varmaan siitä lähtien kun olin 12-vuotias. Ja ekan poikaystävän sain lähes 20-vuotiaana.

12-vuotiaskin on vielä ihan lapsi. Näiden seurustelupakottajen mielestä pääasia on se, että nuori seurustelee, ihan sama kenen kanssa mutta "joku" on oltava. Omasta teini-iästäni en muista juuri ollenkaan sellaisia hetkiä, että aikuinen olisi keskustellut kanssani esimerkiksi siitä, mikä on normaalia ja tervettä käytöstä seurustelusuhteessa. Mitkä ovat vaaran merkkejä ja millaista käytöstä ei missään nimessä pidä sietää kumppanilta. Yhteensopivuuden merkityksestä ei puhuttu mitään, ei liioin terveen itsetunnon ja itsetuntemuksen tärkeydestä.

Toisin sanoen: mistään tärkeistä ja olennaisista ihmissuhdetaidoista ei puhuttu. Mutta seurustella olisi pitänyt. Mikään muu ei kiinnostanut sukulaisia, tuttavia ja jopa joitain opettajia, että joko olen löytänyt jo poikaystävän. Tämä 2000-luvun alussa. Toivottavasti nykyään ollaan fiksumpia ja laaja-alaisemmin ajattelevia nuorten seurustelujen suhteen.