Tiedän terveyskeskuksen jossa on kauhea pomo
Ja siksi sielä on vakava alimiehitys. Suurin osa työntekijöistä häipyy viikoissa
Kommentit (2)
Millä tavalla kauhea?
Minulle tarjottiin työtä yhdestä paikasta, jossa olin tehnyt lyhyen määräaikaisuuden, mutta syy miksi en ottanut paikkaa vastaan oli yksi työntekijä noin 20:stä. Hän ei kiusannut, mutta oli pessimisti, saita ja varas.
Huomasin mm. että hän varastaa toisten eväitä, ei tarjoa koskaan mitään ja ryöstää mielestään salaa silloin, kun muut tarjoavat. Sitten näyttelee, että ei ota jotain tarjottavaa, vaikka on piilottanut itselleen ison varaston.
Keskustelin hänen kanssaan, sain käsityksen hänen maailmankuvastaan ja yritin vaikuttaa siihen jotenkin, mutta huomasin, että piirteet olivat hänessä erittäin syvällä. Olisikohan hänellä alkoholisti tai muu riippuvainen puoliso ja siksi hänellä ei ole varaa edes peruselämiseen? Ei selvinnyt, mutta vaistoni sanoi että voisi olla. Joka tapauksessa, hän vaikutti syvästi traumatisoituneelta ja kauan ahtaalla eläneeltä. Katsoin, että on erittäin vaikeaa korjata mitään hänessä. En sitten tahtonut tavata häntä melkein joka päivä töissä!
no niitä on monta tuollaista työpaikkaa