Oletko saanut ystävän takaisin vuosien tauon jälkeen?

Minulle soitti muutama vuosi sitten kouluaikainen ystävä, jonka olen tavannut viimeksi 16-vuotiaana. Olemme nyt molemmat yli 70-vuotiaita.

Valitettavasti hän oli pilannut elämänsä alkoholilla ja oli humalassa myös soittaessaan. Sovimme, että hän soittaisi uudelleen, kun on selvin päin.

Olen myös itse yrittänyt soittaa muutaman kerran, jos sattuisi olemaan selvänä. Yhtenä arkiaamuna tämä onnistui! Silloin puhumisesta ei vain meinannut tulla mitään siksi että hän yski aamun tupakkayskäisiä keuhkojaan puhtaiksi ja sai joka kerran hirveän skänpuskan sanottuaan jotain.

Sen kun soittaa! Jos olitte oikeasti ystäviä. Kavereille ehkä ei. Voi tuntua stalkkaamiselta.

Oliko siinä jokin erityinen syy, että ystävyys jäi tauolle, jokin riita?

Minusta aina voi ja saa ottaa yhteyttä. Sehän on vain positiivista. Jos esim joskus on ollut liikaa perhekiireitä, mutta nyt olisi aikaa, niin miksei voisi uudelleen alkaa pitää yhteyttä,

Yritin ottaa yhteyttä aivan lapsuuden kavereihin jotka asuivat naapurustossa mutta he eivät enää tahtoneet jatkaa kaverisuhdetta joka oli katkennut.

Se voiko ystävyyden palauttaa riippuu ehkä siitä, miksi yhteys on katkennut

Vierailija kirjoitti:

Sen kun soittaa! Jos olitte oikeasti ystäviä. Kavereille ehkä ei. Voi tuntua stalkkaamiselta.

Eikä myöskään entisille hoidoille, joita jotkut kutsuvat ystäviksi.

Minä en edes tiedä missä vanhat ystäväni asustavat ja mitä tekevät. Voi olla sukunimi muuttunut. Eikä ole halua ottaa yhteyttä. Mennyt on mennyttä.

En koskaan.

Olen elvyttänyt ystävyyteni kahteen yläasteaikaiseen kaveriin, he siis olleet koko ajan tekemisissä toistensa kanssa. Kummankin kanssa oltu kyllä facebookissa kavereita, mutta ei sen enempää tekemisissä. Vuosien mittaan on sitten toisen kanssa törmäilty lasten harrastuksen tiimoilta ja siitä se sitten lähti. Nykyään ollaan vähintään viesteillä tekemisissä useamman kerran viikossa, näkemään ehditään harvemmin (ruuhkavuodet jne).

Olen. Ihan vaan viestiä laittamalla.

Silloin aiemmin hänellä oli hyvin stressaavaa aikaa ja ei vaan jaksanut ns ylimääräisiä ihmisiä ja teki tän selväksi jopa aika ilkeästi, joka on hänelle täysin epätyypillistä.

Totesin että surullinen oon mutta jätän hänet rauhaan, laittakoon itse viestiä kun siltä tuntuu vaikka sattui kovasti, laitoin parin vuoden ajan tosin aina syntymäpäivä, joulu jne toivotukset, en muuta

Jossain vaiheessa hän sit alkoi vastailemaan ja pyysi anteeksi käytöstään, kumpikin itkettiin kun oliollut kuitenkin ikävä ystävää koko ajan.

Nyt ollaan taas pitkään ollut melkein päivittäin yhteydessä.

Oli n. 10 vuotta taukoa ja sitten jatkettiin. Elämä vei erilleen, ei riitaa tms. Ystävä soitti ja tapasimme. Oli kuin ei taukoa olisi ollutkaan. Edelleen ystävät parhaat lähes viidenkymmenen vuoden matkalta.

En ole koskaan saanut ystäviä. Olen aina yksin

Ollaanko ystäviä <3

Lapsuudenystävien (yläasteelta) kanssa oli vuosien tauko, ettei oltu tekemisissä. Sitten kun tuli some, löysimme toisemme uudestaan, mutta vasta kun toisen kaverin kanssa törmättiin lasten harrastuksen yhteydessä, alettiin pitää enemmän yhteyttä.

En ole ottanut yhteyttä enkä halua että kukaan ottaisi minuun yhteyttä.

Haluaisin ottaa yhteyttä vuosikymmenien jälkeen, mutta en jaksa enkä kuitenkaan halua näin sairaana. Olen niin huonossa kunnossa.

Ystävyys voi joutua katkolle, kun etäisyyttä ja kiireitä tulee liikaa yhtä aikaa. Tällaisen ystävyyden voi mielestäni palauttaa koska tahansa. Se ei ole ajasta eikä paikasta kiinni, ainoastaan motivaatiosta.

Mutta sitten on ystävyyksiä, missä toinen on kaikonnut eikä ole vastannut viesteihin, puheluihin tms. Eikä antanut mitään järkevää selitystä tälle. Kummitukset joutaa mennä menojaan, eikä tarvitse tulla takaisin. Ohareista kannattaa ottaa oppia.

Mielestäni "ystävät" jotka eivät auta muita hädässä, eivät itse halua tai tarvitse mitään, ovat liian salamyhkäisiä ja eivät reagoi somessakaan - eivät ole sen arvoisia. Osa tuntuu pärjäävän kuulemma vaikka miten jos joku lähtee, pärjätköön sitten. Monilla onkin perheet ja muut tuttavat.