Jos olit eron alullepanija, miten otit asian puheeksi?

Hommasin asunnon ja aloin pakkaamaan.



Asiaa oli vetkutettu ja vatvottu. Mikään ei muuttunut, päin vastoin vain huononi.

takaisin ei ole tulemista. kolmen pvän päästä haki kamansa ja allekirjoitti avioeropaperit, jotka olin jemmannut kaappiin, tämä ei ollut hetken mielijohde, vaan pitkän harkinnan tulos.mutta tossa kohtaa oli helppo ratkaisu tehdä.toivon teille rauhallisempaa tilannetta...

olin jo pitkään (liian pitkään) varoitellut ja sanonut, että jos homma ei muutu, niin ero tulee. Ja kun ei muuttunut, niin lähdin lapsen kanssa. Ja silti mies oli niin kovin hämmästynyt, että mitäs ihmettä nyt..?

Sanoin: "Haluan muuttaa lasten kanssa omaan asuntoon. Minusta niin on parempi."

jo sanonut miehelle suoraan että haluan että hän muuttaa pois ja olen jo laittanut eron vireille mutta ei ole vieläkään mennyt sana perille!!!

olin jo pitkään (liian pitkään) varoitellut ja sanonut, että jos homma ei muutu, niin ero tulee. Ja kun ei muuttunut, niin lähdin lapsen kanssa. Ja silti mies oli niin kovin hämmästynyt, että mitäs ihmettä nyt..?

ilmeisesti luuli, että ihan huvikseen puhun

sanonut miehelle etten jaksa enää, haluan erota. Vaikka suutuspäissäni hänelle tiuskinkin, olin oikeasti tätä mieltä "paremmallakin" tuulella, silloin vain ei jotenkin tullut asiaa sanottua, kai jotenkin pelkäsin sanoa sitä ääneen. Mies vastasi aina että älähän nyt, kaikki on hyvin ja niimpä minä sitten rimpuilin olemattomassa suhteessa lapsellisen miehen kanssa, ennenkuin sitten oikeasti olin jo niin ahdistunut miehen älyttömästä mustasukkaisuudesta (kielsi siis lähes kaiken..) että riidan yhteydessä huusin että se on nyt loppu, oikeasti. Riitahan siitä tuli ja mies ei taaskaan uskonut minun jättävän häntä oikeasti. Nyt en kuitenkaan enää sortunut miehen lässytykselle kaikesta paremmasta vaan riita loppui siihen että mies paineli ulos ja tuli seuraavana päivänä kotiin vain kuullakseen että se eilinen muuten oli oikeasti totta ja niin tapahtuu. Asunto oli minun joten sanoin päivämäärän miehelle johon mennessä hänen pitää olla tavaroineen poissa.

Ja mies vastasi, että uuden naisensa luona. Sanoin, että on hyvä jos sitten vaan pysyt siellä.



Meillä oli kerrasta poikki, tai mistäs minä tiedän, kuinka kauan se oli mua jo pettänyt.

Sitten kun mies taas "ehti" käydä kääntymässä kotona, sanoin sille että jättää avaimet pöydälle. Oli onneksi minun asunto eikä onneksi ollut lapsia. Mies tuli kysymään että kai sä tajuat mitä tää tarkottaa, ja mä sanoin että just ihan sitä mitä mä haluankin. Ei ollut takaisin tulemista.

Mietin monesti itse että miten asian saisin sanottua. Sitten yks päivä kysyin mieheltäni että onko hän onnellinen kanssani,sanoi olevansa ja sanoin sit että mä en ole. Sitten aikamme juteltiin (ihmeenkin aikuismaisesti) mies on yleensä lähteny ovet paukkuen kun on tullut jotain riitaa. Olisi halunnut yrittää korjata asiaa mutta itse en ja sanoin loputa etten rakasta häntä enää. Sitten muutettiin erilleen ja kirjoitettiin avioeropaperit ja nyt olemme hyviä kavereita.

asiallisesti ja riidan yheydessä, silti junnataan yhdessä koska mies haluaa. itse en ole aikoihin häntä rakastanut tai mitään. Inhoan lähinnä. Mies ei vaan anna mennä ja on lapsiakin. TOSI ahdistava tilanne ja pelkään myös yksinäisyyttä. Ehkä se on suurin syy.

Eilenkin oli iso riita ja huusin että nyt tää on loppu niin aamulla arki jatkui kuten ennenkin. Oon ihan loppu.

Olin jo pitkän aikaa tuntenut oloni sidotuksi, ahdistuneeksi, nurkkaan ajetuksi. Kuin olisin ansassa. Mies oli ns hyvä mies, ei siis hakannut, ollut alkoholisti ja piti huolen raha-asioista. Mutta mitään yhteistä meillä ei ollut, paitsi jääkaappi ja yhteinen sänky. Mies joko kulki omissa harrastuksissaan tai tuijotti illat telkkaria. Saattoi mennä iltoja ettei puhuttu paria sanaa enempää. Mies sanoi kiitos kun söi tekemäni ruoan, meni katsomaan telkkaria, seuraavat sanat oli hyvää yötä kun jompi kumpi meni nukkumaan. Jos yritin jutella jotain, mies vain hymähteli tai sanoi jaa.



Minäkin sain mennä omissa menoissani mielin määrin, mies ei kertaakaan sanonut että voisinko jäädä kotiin hänen kanssaan. Kerrankin sanoin lähteväni viikonlopuksi ystäväni kanssa laivaristeilylle, mies oli että ok. Ei kertonut että samalle viikonlopulle oli setänsä syntymäpäivät joille meidät oli kutsuttu. Oli mennyt yksin ja kaikki oli ihmetelleet missä avovaimo on.



Sitten kesäloman aikana lähdin ystävän luokse toiseen kaupunkiin ja olin siellä viikon. Tunsin oloni vapaaksi, nautin joka hetkestä. En soittanut miehelle kertaakaan, eikä mies soittanut takaisin. Sen viikon aikana tajusin ettei se todellakaan ole normaalia perhe-elämää, jotain parempaa täytyy olla. Ystäväni oli samaa mieltä kun kuuli tarkemmin elämästämme.



Kotiin palattuani, otin asian puheeksi parin päivän päästä. Miehen mielestä meillä meni "ihan mukavasti", vaivatonta yhdessäolemista, ei riitoja, ei rahahuolia. Ei ymmärtänyt mitä yritin sanoa. Jonkun aikaa vielä mietin, mutta sitten tein päätöksen. Sanoin miehelle yhtenä tavallisena iltana ruokapöydässä että haluan erota ja etsin itselle asuntoa. Miehen vastaus oli hänelle tyypillinen: jaa, jos kerran olet niin päättänyt. Ei suuttunut, katkeroitunut, ei mitään. Ei ainakaan näyttänyt sitä ulospäin.



Sinä päivänä kun kannoin tavaroitani omaan asuntoon, tuntui kuin olisin päässyt ansasta ulos. Sitä vapauden tunnetta on vaikea selittää.

Tiedän että on vanha ketju, mutta nostan silti. Itsellä aikomus illalla sanoa miehelle, että me erotaan. Ja olisi kiva lukea muiden eroamis tilanteista.

Yritän sanoa että aletaan rauhassa tekemään eroa, ei ole mikään kiire, saadaan molemmat miettiä kumpi muuttaa vai molemmat, omaisuuden jakoa ja lapsen huoltajuus /asumisjärjestelyt ennen konkreettista eroa.

Mutta pelkään miehen reaktiota, viimeksi kun otin aiheen puheeksi puoli vuotta sitten mies raivosi ja uhkaili. Ja puhui jopa lapselle että äiti haluaa pilata kaiken ja jättää meidät.

Vähän on huono olo kun ei tiedä miten mies päättää käyttäytyä. Sen tiedän että hän ei halua erota.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että on vanha ketju, mutta nostan silti. Itsellä aikomus illalla sanoa miehelle, että me erotaan. Ja olisi kiva lukea muiden eroamis tilanteista.

Yritän sanoa että aletaan rauhassa tekemään eroa, ei ole mikään kiire, saadaan molemmat miettiä kumpi muuttaa vai molemmat, omaisuuden jakoa ja lapsen huoltajuus /asumisjärjestelyt ennen konkreettista eroa.

Mutta pelkään miehen reaktiota, viimeksi kun otin aiheen puheeksi puoli vuotta sitten mies raivosi ja uhkaili. Ja puhui jopa lapselle että äiti haluaa pilata kaiken ja jättää meidät.

Vähän on huono olo kun ei tiedä miten mies päättää käyttäytyä. Sen tiedän että hän ei halua erota.

Ymmärrän pelkästään jo tämän perusteella, miksi haluat lähteä. Sairasta tuollaisia puhua omalle lapselle.

Olet varmasti harkinnut asiaa tarkkaan, ja tiedät itse parhaiten, mikä on sinulle paras ratkaisu sekä äitinä että naisena. Pysy lujana. Tsemppiä!

Juu ero päätös on jo tehty. Toteuttaminen vain uupuu. On jo kauan pitänyt tehdä selväksi että ainakin minä alan eroa eteenpäin viemään, mutta aina joku asia lykkää sitä. Siihen koitan valmistautua lukemalla ero juttuja...

Vierailija kirjoitti:

Olin jo pitkän aikaa tuntenut oloni sidotuksi, ahdistuneeksi, nurkkaan ajetuksi. Kuin olisin ansassa. Mies oli ns hyvä mies, ei siis hakannut, ollut alkoholisti ja piti huolen raha-asioista. Mutta mitään yhteistä meillä ei ollut, paitsi jääkaappi ja yhteinen sänky. Mies joko kulki omissa harrastuksissaan tai tuijotti illat telkkaria. Saattoi mennä iltoja ettei puhuttu paria sanaa enempää. Mies sanoi kiitos kun söi tekemäni ruoan, meni katsomaan telkkaria, seuraavat sanat oli hyvää yötä kun jompi kumpi meni nukkumaan. Jos yritin jutella jotain, mies vain hymähteli tai sanoi jaa.

Minäkin sain mennä omissa menoissani mielin määrin, mies ei kertaakaan sanonut että voisinko jäädä kotiin hänen kanssaan. Kerrankin sanoin lähteväni viikonlopuksi ystäväni kanssa laivaristeilylle, mies oli että ok. Ei kertonut että samalle viikonlopulle oli setänsä syntymäpäivät joille meidät oli kutsuttu. Oli mennyt yksin ja kaikki oli ihmetelleet missä avovaimo on.

Sitten kesäloman aikana lähdin ystävän luokse toiseen kaupunkiin ja olin siellä viikon. Tunsin oloni vapaaksi, nautin joka hetkestä. En soittanut miehelle kertaakaan, eikä mies soittanut takaisin. Sen viikon aikana tajusin ettei se todellakaan ole normaalia perhe-elämää, jotain parempaa täytyy olla. Ystäväni oli samaa mieltä kun kuuli tarkemmin elämästämme.

Kotiin palattuani, otin asian puheeksi parin päivän päästä. Miehen mielestä meillä meni "ihan mukavasti", vaivatonta yhdessäolemista, ei riitoja, ei rahahuolia. Ei ymmärtänyt mitä yritin sanoa. Jonkun aikaa vielä mietin, mutta sitten tein päätöksen. Sanoin miehelle yhtenä tavallisena iltana ruokapöydässä että haluan erota ja etsin itselle asuntoa. Miehen vastaus oli hänelle tyypillinen: jaa, jos kerran olet niin päättänyt. Ei suuttunut, katkeroitunut, ei mitään. Ei ainakaan näyttänyt sitä ulospäin.

Sinä päivänä kun kannoin tavaroitani omaan asuntoon, tuntui kuin olisin päässyt ansasta ulos. Sitä vapauden tunnetta on vaikea selittää.

Ihan samanlaista elämää täälläkin. En vaan osaa lähteä..

Sentään keskustelet erosta,että haluat pois suhteesta.  Meidän "tuttava"  ilmoitti miehelleen yllättäen suoraan töihin !! Ajatelkaa mikä shokki  ja miten meni loppupvä sitten töissä...  teki varmaan ilkeyttään. itse kun ei ole töissä koskaan joutunut käymään.    Mies ei tiennyt ,että vmo suunnitteli eroa. mies oli kiltti ja rakasti lapsiaan.    Kaikki huonekalutkin kantoi pois miehen ollessa töissä!   Nyt takaisin haluaisi tulla mutta onneksi miehellä on ylpeytensä eikä asiaa takaisin ole.       Kova paikka vaan heidän usealle pienelle lapselle kun isäänsä tarvitsisivat vielä kauan.  Isä on menettänyt kaiken . OK talon  yms . Lapset hänellä vain joka toinen vkonloppu.    Se isän ikävä lapsiaan raastaa! Miksi erota ,kun kaikki hyvin?  Ei a-liiton tarkoitus ole se että aina olisi tunteet puolisoa kohtaan. Kyllä lapset pitää yhdessä kasvattaa jos yhdessä kerta tehtykin!    Lapsia pitää ajatella ,eikä omia tunteit ja olla itserakas narsisti.    

Vierailija kirjoitti:

Sentään keskustelet erosta,että haluat pois suhteesta.  Meidän "tuttava"  ilmoitti miehelleen yllättäen suoraan töihin !! Ajatelkaa mikä shokki  ja miten meni loppupvä sitten töissä...  teki varmaan ilkeyttään. itse kun ei ole töissä koskaan joutunut käymään.    Mies ei tiennyt ,että vmo suunnitteli eroa. mies oli kiltti ja rakasti lapsiaan.    Kaikki huonekalutkin kantoi pois miehen ollessa töissä!   Nyt takaisin haluaisi tulla mutta onneksi miehellä on ylpeytensä eikä asiaa takaisin ole.       Kova paikka vaan heidän usealle pienelle lapselle kun isäänsä tarvitsisivat vielä kauan.  Isä on menettänyt kaiken . OK talon  yms . Lapset hänellä vain joka toinen vkonloppu.    Se isän ikävä lapsiaan raastaa! Miksi erota ,kun kaikki hyvin?  Ei a-liiton tarkoitus ole se että aina olisi tunteet puolisoa kohtaan. Kyllä lapset pitää yhdessä kasvattaa jos yhdessä kerta tehtykin!    Lapsia pitää ajatella ,eikä omia tunteit ja olla itserakas narsisti.    

Ja sinä istuit kärpäsenä katossa ja tiedät tarkkaan miten asiat olivat siellä kotona? Vai olisiko käynyt niin, että mies on kuitannut vaimon murheet "akkojen höpinäksi" ja vaimo vähitellen päätyi lopulliseen ratkaisuun?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että on vanha ketju, mutta nostan silti. Itsellä aikomus illalla sanoa miehelle, että me erotaan. Ja olisi kiva lukea muiden eroamis tilanteista.

Yritän sanoa että aletaan rauhassa tekemään eroa, ei ole mikään kiire, saadaan molemmat miettiä kumpi muuttaa vai molemmat, omaisuuden jakoa ja lapsen huoltajuus /asumisjärjestelyt ennen konkreettista eroa.

Mutta pelkään miehen reaktiota, viimeksi kun otin aiheen puheeksi puoli vuotta sitten mies raivosi ja uhkaili. Ja puhui jopa lapselle että äiti haluaa pilata kaiken ja jättää meidät.

Vähän on huono olo kun ei tiedä miten mies päättää käyttäytyä. Sen tiedän että hän ei halua erota.

Nosto. Hyvin samanlainen tilanne. Haluan erota, mutta ei voi tietää yhtään miten mies reagoi, voi olla mitä vaan maan ja taivaan välillä. Joten käytännön vinkkejä kehiin siitä miten ottaa ero puheeksi ja millaisessa tilanteessa. Kuinka paljon kannattaa olla jo valmiiksi tehtynä, vai pahentaako "selän takana" suunnittelu reaktiota. Kuvioissa lapsia, joten senkin takia haluan hoitaa eron mahdollisimman asiallisesti.