Montako kertaa olet elämän aikanasi rakastunut ja minkä ikäisenä?ä
Kommentit (16)
Kaksi kertaa.
Eka kerran 18-vee ja suhde kesti reilun vuoden. Olen edelleen positiivisella kannalla häntä kohtaan vaikka itse laitoin poikki.
Toisen kerran 20-vuotiaana ja ensi keväänä alkaa 32. vuosi.
Rakastuin ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Lopulta hänestä tuli ensimmäinen poikaystäväni, kun olimme 16-vuotiaita. 17-vuotiana rakastuin tulevaan aviopuolisooni. Olemme edelleen yhdessä. Liittomme aikana rakastuin kiihkeästi ja molemminpuolisesti työkaveriini, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Eli olen ollut rakastunut kolmesti.
N51
Rakastuminen on niin epämääräinen käsite, että mahdoton sanoa. Oliko teini-iän rakastuminen samanlaista rakastumista kuin aikuisena? Oliko kyse rakastumisesta vai ihastumisesta niissä tapauksissa, kun suhde kesti max muutaman kuukauden? Missä kohtaa ylipäänsä ihastuminen muuttuu rakastumiseksi?
Vierailija kirjoitti:

Minulla ihastumisen ja rakastumisen erottaa kokemuksen voimakkuus ja se, miten syvälle se menee. En ole ollut suhteessa, joten sen perusteella en osaa sanoa enkä tiedä liittyykö se edes asiaan? Jotkut tuntuvat menevän etenkin lyhyisiin suhteisiin ilman mitään kovin voimakasta ja syvää rakastumisen kokemusta.
Ihastunut olen ollut useamman kerran elämässä - joskus pidempään ja kovemmin, joskus kevyemmin. Rakastunut olen kerran, olin 23 kun se alkoi.
Kaksi kertaa, 16- ja 28-vuotiaana.
Mä luulen että rakastuminen on siinä vaiheessa kun päädytään pidempään suhteeseen.
Omassa elämässä näin on ollut 3kertaa. Kahdesta näistä suhteesta on lapsia. 19-35v. oon ollu näissä suhteissa iältä.
3v kerran, peruskoulussa 2 kertaa, teininä 4 kertaa, kaksikymppisenä kerran ja lisäksi muut kaukaiset ihailun kohteet. 30+ ollut kaukaiset kohteet ihailussa. Ja siinä se olikin. Parissa tapauksessa kesti 15+ vuotta päästä eroon rakastumisesta, oli uuvuttavaa.
2 kertaa. 11- vuotiaana ja 18-vuotiaana.
M50
Vierailija kirjoitti:
Rakastuminen on niin epämääräinen käsite, että mahdoton sanoa. Oliko teini-iän rakastuminen samanlaista rakastumista kuin aikuisena? Oliko kyse rakastumisesta vai ihastumisesta niissä tapauksissa, kun suhde kesti max muutaman kuukauden? Missä kohtaa ylipäänsä ihastuminen muuttuu rakastumiseksi?
Kai sen itse parhaiten tietää, mikä on omasta mielestä ollut rakastumista ja mikä ei.
3v tarhassa. Sitten yläasteella pari pahispoikaa. Voi taivas. Teininä pahikset 5 kpl ainakin, ja muu pieni ihastus. Parikymppisenä yksi pelimieheen ja muut pienet ihastukset. Oudot julkkisihailut siihen päälle. Keski-ikäisenä on järki tullut. Olisi tietenkin kiva ajatella että jossain on joku, mutta luonne ratkaisee, pidän iloisesta ihmisestä ja inhimillisestä - ihmiset eivät vaikuta siltä, kaikista paljastuu jotain. Elämme zombiapokalypsissä ilmeisesti.
2 kertaa, 21v. ex-puolisoon ja 39-v. nykyiseen kumppaniini.
Luulen että vain kerran, aiemnat olivat ehkä ihastumisia vain. Mutta löin käteni *askaan tällä viimeiselläkin kerralla. Voi luoja mikä pudotus se olikin, aiemmin oli helpompi tajuta se paska ja unohtaa.
Kerran, nykyinen puolisoni. Oltu yhdessä 45vuotta💕
Luulin rakastuneeni 16-vuotiaana ja sitten taas 25-vuotiaana.
Sitten oikeasti rakastuin 42-vuotiaana ja tajusin etteivät nuo aiemmat kokemukset olleet rakkautta vaan jotain muuta.
Eli vastaan että olen rakastunut kerran.