Exän kanssa ystävyys
Minkä verran exän kanssa voi olla ystävänä tekemisissä, jos on kuitenkin jo uudessa suhteessa?
Jotenkin on itsellä sellainen olo, että jos muut ihmiset kuulisivat miesystäväni ja hänen exänsä väleistä niin ihmettelisivät kyllä. Siksi en ole kenellekään puhunut, kun nolottaa. Heillä on yhteiset lapset ja lapsenlapset ja mm yhdessä kyläilevät lastensa luona.
Itse en ole exäni, lasteni isän kanssa missään tekemisissä.
Kommentit (10)
Ystävyys voi toimia, mutta kaikki tunteet pitää hävittää pois ennen sitä.
Eksäni on paras kaverini tai ystäväni = on liian tuttu lausahdus.
Vierailija kirjoitti:
Eksäni on paras kaverini tai ystäväni = on liian tuttu lausahdus.
Tällaiset ihmiset saavat sitten jatkaa exänsä kanssa. Usein myös katkeroituvat kun unohtavat, että toinen ihminen voi olla täysin eri mieltä oikeasti, mutta hyötymissuhteessa vain ylläpitää narratiiviä. Varsinkin naisille tuhoisaa, kun eivät pääse eteenpäin omassa elämässään.
Olen ystävä kummankin exäni kanssa. En olisi edes kuvitellut muuta. He ovat hyviä tyyppejä, meillä vain ei parisuhde onnistunut. Miksi ylipäänsä olisi mennyt yhteen jonkun k-pään kanssa?
Jos on sovussa erottu ja kummallakin uudet suhteet, niin ehkä siinä tapauksessa voisi jotenkin toimia. Muuten se on enempi vähempi epätervettä roikkumista. Kuten omallakin tapana tihentää yhteydenpitoa aina silloin kun menee surkeasti deittirintamalla.
En halua olla ystävä exien kanssa, vaikkei mitään varsinaista syytäkään olisi.
Ei voi ymmärtää sellaisia jotka vaan jatkaa kaveerausta sellasten kanssa joiden kanssa on harrastettu seksiä ja parisuhdettakin yritetty. Mielestäni kyseessä ei ole aivan terve kaverisuhde sellainen.
Jos on lapsia, niin aivan ymmärrettävää.
Nomutta siis eihän mies ja nainen ylipäätään voi olla oikeasti ystäviä ennenkuin on ensin todettu ettei siinä nus simisesta tule mitään. Tässä kun seurannut tuttavapiirin naisten toimintaa niin kyllä lähtökohtaisesti joka miehen kanssa ollaan sillä läheisemmällä mielellä ja vasta sitten kaveriksi kun ei samaan sänkyyn päädyttykään.
Kai se on jokaisen oma asia ja riippuu tilanteesta.
Lähinnä siinä tilanteessa voi katkeroitua kun jää exäänsä roikkumaan, kuten nainen, jota tapailin. Hänellä exän kanssa paljon yhteisiä työkuvioita, ja nainen elätteli siinä rinnalla toivetta, että palaavat yhteen exänsä kanssa vaikka miehellä oli jo uusi.
Vaikka olisivat palanneet, harvoin siitä mitään tulee, jos toinen/molemmat on käynyt muita kokeilemassa. Loputon yhteydenpito tietyissä tilanteissa estää kaikkien osapuolien normaalin eteenpäin menon ja kehityksen. Tämäkin ex-pariskunta useita vuosia tuossa kuviossa. Onneksi tajusin nostaa kytkintä, kun tajusin, että nainen vain yrittää tehdä miehensä mustasukkaiseksi minun avulla. Ex-Mies pyöri kuvioissa päivittäin. Eihän kukaan täysjärkinen mies tuollaista naista huoli. Naisella vain menee elämän parhaat vuodet ohi.
Jokainen on itse vastuussa omasta elämästään.