Lue keskustelun säännöt.
Lääkärillä kuolemanpelko
29.11.2022 |
Kävin sisätautilääkärillä (vanhempi herrasmies) uusimassa reseptiä niin se aloitti kovan puhuttelun siitä, että näillä terveystavoilla mä en elä edes 50-vuotiaaksi. Sanoin, että mua ei kiinnosta elää vanhaksi enkä pidä pitkää elämää tavoitteeena. Siitähän se innostui valittelemaan, että hänen mielestään täysin väärin heittää elämä näin nuorena hukkaan (olen vähän päälle 40) kun jotkut saa nuorena tauteja, joita ei voi lääketieteellä parantaa.
Mulla tilanne on se, että vaikka lääkityksellä saataisiinkin laboratorioarvoja paremmaksi niin sairaus, joka mulla on rapauttaa kuitenkin elimistön aika pahasti viimeistään 60-70-vuotiaana. En näe että sillä on tälle maailmalle mitään merkitystä, että elänkö 45-vuotiaaksi vai 70-vuotiaaksi. Minulla ei ole perhettä ja teen aika tavallista toimistotyötä. En siis ole neurokirurgi tai fysiikantutkija, jonka työllä olisi oikeasti merkitystä. En ymmärrä tätä suomalaisten kuolemanpelkoa ja sitä, että esimerkiksi eutanasia tai lääketieteellisesti avustettu kuolema on täysin tabuaihe Suomessa. Kaikki meistä eivät vain halua elää sairauksiensa kanssa vanhaksi niin, että on täysin muiden huolenpidon armoilla. Luulisi, että ihmisellä joka tänne syntyy vasten tahtoaan, olisi oikeutettu päättämään kuitenkin milloin haluaa poistua. Sen ei pitäisi kuulua muille tippaakaan.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä sama, 48-vuotias olen ja joutaisin jo mielestäni täältä lähtemäänkin. Ei niin että olisin masentunut ja että elämä olisi kurjaa, mutta en vaan kaipaa tätä enää lisää. Ja jos joku sairaus olisi viedäkseen, haluaisin lähteä.
Ihmisillä useimmilla tosiaan tuntuu olevan kuolemanpelkoa, ja heille on käsittämätön ajatus, että joku olisi ihan valmis kuolemaan vapaaehtoisesti. Monet alkavat selittää sen masennukseksi, koska eivät kestä ajatusta, että kaikki eivät pidä tätä elämistä niin hienona että täällä vanhukseksi asti haluaisi köpötellä.
Aina ja kaikissa kulttuureissa tällaista ei ole ollut. Luin esim. antiikin stoalaisten filosofiasta ja elämästä, ja heille yksi keskeinen hyve oli tietää, milloin elämä tulee lopettaa. He tekivät sen myrkyllä sitten kun hyväksi katsoivat. Useimmat kokivat halun vasta vanhuudessa, kun vaivat ja rajoitteet kiusasivat liikaa arjessa, tai elämää kohtuuttomasti hankaloittavan sairauden tai vamman myötä. Mutta jotkut tekivät sen näennäisesti "muuten vaan", elämää tarpeeksi mielestään jo nähneenä.