Rehellinen ajatus siitä, mitä 23 vuotiaalta odotetaan?
Jokaisen elämä sisältöineen on yksilöllinen ja elämäntilanteet reilun parinkympin tienoilla voi olla täysin laidasta laitaan.
Toiset ovat vielä teinejä, hyppivät bileissä. Toiset elää lapsiperhearkea ja osa taas masentuvat yhteiskunnan vaatimuksiin.
MUTTA mikä on sinun ensiajatuksesi siitä, mitä 23 vuotiaalta odotetaan ihmisenä ja elämäntilanteelta? Mitä saavutuksia yhteiskunnan silmissä tulisi olla ja millaista elämää nuori aikuinen elää ajatuksissasi?
Kommentit (22)
niin tää on aika hurja ajatus.. toiset rakentaa omakotitaloa ja saavat sijoittamalla elämänsä pidettyä kunnossa. toiset tekee perusduunia ja elää normaalia arkea. ja vielä enemmän on varmasti miitä jotka ovat elämässään hukassa, sairaslomalla ja masennuslääkkeet kourassa miettivät tulevaa ja yhteiskunnan vaateita..
Odottaisin jotain työkokemusta. Ei välttämättä ole tällä hetkellä töissä, luultavimmin opiskelemassa. Asuisi jossain yksiössä/solussa pois vanhemmilta.
Tämä tulee siis ensimmäisenä mieleen, kun ajattelen 23-vuotiasta :) Itsellä mennyt elämä päin persettä, joten en OIKEASTI odottaisi mitään, tämä vain tulee mieleen ihanteena.
Se 23v päättää sen itse. Ehkä osa haluaa laittaa omaa kotia, lenkkeillä, seurustella tai sinkkuna, nähdä maisemia, harrastaa omia juttujaan ja ihmetellä maailmanmenoa. Osa on koti-ihmisiä ja osa uraihmisiä.
ihan rehellisesti suurimmalla osalla se on etsimistä ja oman paikan löytämistä. 18-vuotiaana sitä olevinaan tiesi miten tulevaisuus menee ja mitä halua, mutta omalla ja monen kaverini kohdalla näin nuoruutta taaksepäin katsellen on mennyt rämpiessä. Joskus kolmenkympin tienoilla vasta tuntui, että elämä on helpompaa. :D
En odota mitään. Jokainen eläköön elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee (lain rajoissa, tietty).
Jonkinlainen tulevaisuuden näköala olisi hyvä olla, suunnitelma siitä, mihin aikoo jäljellä olevat nuoruuden vuotensa käyttää. Nuoruus on kuin kantoraketti: se antaa energiaa tietyn ajan.
biletysikä ja vielä omalla tavallaan hyvin lapsenomainen katsantokanta asioihin, mutta samalla kuitenkin jo nuoruusiän hyvällä puolen ja pitäisi tietää mitä tekee, kun vuodet vierii niin nopeasti.
opiskelija elämää, eka oma koti, ehkä joku eläin ja tulevaisuuden suunnittelua
Että ois jotenkin kiinni yhteiskunnassa. Itse opiskelin yliopistossa, olin naimisissa ja yhden lapsen äiti, odotin toista. En pidä kuitenkaan itseäni minään oletusarvona, oli kuitenkin meille parhaiten sopiva ja vakaa ratkaisu. Nyt 40-v. ja edelleen sama perhe, toki varallisuus on karttunut noista päivistä.
Minä ja mieheni menimme naimisiin minun ollessa 22. Mies 26. Samana vuonna ostimme ensiasunnon ja aloin odottaa esikoistamme. Esikoisemme syntyi ollessani 23. Valmistuin opettajaksi 25v ja samana vuonna muutimme nykyiseen, muuttovalmiisee kotiimme. Sain vakituisen työn ollessani 30 ja aloin odottaa toista lastamme. Olin kotona toisen lapsen kanssa 3v ja palasin työelämään. Nyt mittarissa on jo 42v.
Tuntuu että useimmilla 23v nuorilla aikuisilla on hyvin erilaiset ajatukset hyvästä elämästä kuin minulla tuolloin. Koulullamme käy paljon harjoittelijoita ja he tuntuvat niin nuorilta vaikka olisivat melkein 30. Mutta varmaan itsekin olin aika lapsellinen..vanhempien näkökulmasta :)
Itse muutin tuon ikäisenä ensimmäisestä opiskelijayksiöstä isompaan asuntoon pois kerrostalosta. Toki sekin oli vuokra-asunto, mutta iso vaihe siinä iässä itselle. Hetkeä myöhemmin sain vakkariduunipaikan ja elämä oli vain sellaista tasaista arkea. Haaveilin paljon ja kokeilin mitä elämältä halusin, mutta elämä ikään kuin pysähtyi uupumisen myötä. Siinä 25 ikävuoden jälkeen vasta tuntui elämä menevän omien tavotteiden ja unelmien suuntaan.
Odotukset ja varsinkin muiden odotusten miettiminen on turhaa ajankulua. Parisuhteessa asia on tietenkin eri, koska eihän se muuten pahemmin toimi.
Älä toivo, älä halua, älä odota vaan aio. Voit loppuelämäsi toivoa, haluta ja odottaa, mutta ne eivät johda mihinkään.
En odota mitään ihmeellisiä. Toiset ovat tosi kypsiä jo 23v ja toiset eivät. Mulle on ihan ok, että tuon ikäiset pyörii baarissa eivätkä tiedä mitä tekevät isompana. Kunhan jossakin työssä käy ja elättää itsensä tai opiskelee edes jotakin. 27-vuotiaana alkaa suurin osa järkevöitymään ja 30-vuotiaana on ns. pakka kasassa, mitä se nyt kenellekin tarkoittaa. Toisille se tarkoittaa perheen perustamista, toisille ensimmäistä vakituista työpaikkaa ja toisille sitä, että uskaltaa lähteä kurkottelemaan unelmiaan. Itse olin 23-vuotiaana ihan lapsi. Olin kavereiden kanssa, pyörin baarissa ja kävin töissä. Opiskelin yliopistossa väärää alaa. Oikea ala löytyi sitten muutaman vuoden päästä ja oikea parisuhde ja elämä olikin aika kasassa n. 30-vuotiaana.
Ei tuon ikäiseltä vielä mitään odoteta. Etsii suuntaansa ja itseään.
Opiskelemassa. Tekee samalla vl tai iltatöitä. Asuu itsenäisesti. Bilettää.
Tätä tein itse ja tätä toivoisin lasteni tekevän tuossa iässä.
Vierailija kirjoitti:
Naisella tulee tuossa iässä olla jo 2-3 lasta tehtynä ja lisää uunissa. Naisen tärkein elämäntehtävä on lisääntyä ja tuottaa Suomelle uusia kansalaisia.
Trolleilla ei tosiaan ole enää mielikuvitusta.
Valmistuin yliopistosta ekonomiksi, jonka jälkeen aloitin työelämässä+ opiskelin lisää......
23-vuotiaana opiskelua lukion jälkeen tietenkin. Kunnon koulutus joka takaa töitä ja toimeentulon.
23-vuotias on aikuinen. Silloin tehdään aikuisten juttuja.
Mietintä-ikä. Tutun lapsi tiesi 18v. päivänä ryhtyvänsä kotirouvaksi. 18-24 on erilaisia erilaisine ajatuksineen.