Lue keskustelun säännöt.
Huonot välit tai ei ollenkaan välejä oman äidin kanssa? Miksi?
24.04.2010 |
mulla sen takia, että se vihaa isääni josta se on eronnut 20 vuotta sitten. Ei vielä näköjään päässyt siitä yli. En saisi hänen läsnäollessaan edes mainita sanaa "isä", muuten tulee hirveä hepuli ja huuto. Taitaako olla katkera. Mä en silti halua kärsiä tästä, haluan pitää suhtee isääni hyvänä ym... En jaksa jatkuvasti miellyttää äitiä. Nyt ollaan oltu puoli vuotta soittelematta / näkemättä. Vaan sen takia, että sanoin viimeksi sanan ISÄ ääneen. Hän ei kestä sitä. Helvetti pitääkö mun äitiä elämäni loppuun asti miellyttää vai mitä tekisitte? En jaksa tätä kissa-hiiri leikkiä. Enkä halua olla taas se ensimmäinen joka nostaa luuria... Äitini on muutenkin tosi vaikea persoona :( En haluaisi olla hänen kanssaan riidoissa, mutta hän on oikeasti ihan mahdoton :(
Kommentit (20)
1/20
|
12.12.2011 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Sille ei voi sanoa yhtäkään poikkipuolista sanaa. Unohdin sen jokin aika sitten ja menin sanomaan asiasta joka otti minua päähän. Siitä seurasi viikkokausien draama. Ei auttanut että pyysin anteeksi, kävin kotona puhumassa asiasta, selitin, perustelin, pyysin sisaruksia auttamaan.. Äiti oli sen jälkeen masentunut viikoja, jollei kuukausia. Se oli kamalaa. En jaksa tollasta, olla vastuussa toisen masennuksesta tollasia aikoja. Parempi että pidän etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitisi on aikuinen ihminen... sinulla on onneksesi sisaruksia tukemassa, mulla ei ole ketään. On 7v. nuorempi veli, joka on äitini kopio, se on nyt 28v. ja ihan napanuora kätkemättä vielä :( Mitä tahansa teen / sanon, se on aina väärin äitini sekä veljeni mielestä.... prkl...
omalla äidilläni oli mielenterveysongelmia lapsuudesta lähtien eli välil huviä kausia välil huonoja kausia. Rassasi tosi paljon lapsuudessa ja nuoruudessa mut kaikesta selvittiin kunnes iski syöpä ja äiti meni taivaaseen puolessa vuodessa siitä kun diaknoosi tehtiin eli 49v. Olkaa suopeita lähiomaisille, koskaan ei tiedä milloin viimeinen käyttöpäivä on!
mutta kun yrittää sopia ja kuulee vain haukkuja ja paskamaisa puhetta, minkäs teet... jos sanoisin että vihaan isääni niin äitini olisi ikionnellinen. Mutta sitä mä en tee!!!!!
Itse olen laittanut välit poikki ja aiemmin kun vielä yritin en olisi koskaan antanut hänen olevan kahdestaan mun lasten kanssa.
Päätin vuosi sitten, etten en haluaa koska hän ei ole muuttunut eikä tule muuttumaan.
Ilmoitin hänelle, etten edes tule hautajaisiin.
omalla äidilläni oli mielenterveysongelmia lapsuudesta lähtien eli välil huviä kausia välil huonoja kausia. Rassasi tosi paljon lapsuudessa ja nuoruudessa mut kaikesta selvittiin kunnes iski syöpä ja äiti meni taivaaseen puolessa vuodessa siitä kun diaknoosi tehtiin eli 49v. Olkaa suopeita lähiomaisille, koskaan ei tiedä milloin viimeinen käyttöpäivä on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tunne sanoin vaan omat tuntemukseni. anteeksi!
kun olin n. 2- vuotias. Se viikonloppu ei ole vielä (yli 30 vuotta myöhemmin) loppunut. Isäni oli kuollut hiukan aiemmin, ja hän jätti minut siis hoitoon tuoksi ajaksi. Minulla ei ole sisaruksia. 12 vuotta hän oli kaikilta "hukassa", nyt hän on minulle kuin siperia, tiedän missä hän on, vaan en halua sinnemennä. Olemme kyllä jutelleetkin.. mutta ajatusmaailmamme eivät vaan kohtaa. Hän on minulle täysin vieras ihminen.
Lisäksi hän on aljoholisoitunut, ja käyttää jonkin verran huumeitakin.. joten parempi minulle ja lapsille mitä vähemmän hänen kanssaan olen tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun olin n. 2- vuotias. Se viikonloppu ei ole vielä (yli 30 vuotta myöhemmin) loppunut. Isäni oli kuollut hiukan aiemmin, ja hän jätti minut siis hoitoon tuoksi ajaksi. Minulla ei ole sisaruksia. 12 vuotta hän oli kaikilta "hukassa", nyt hän on minulle kuin siperia, tiedän missä hän on, vaan en halua sinnemennä. Olemme kyllä jutelleetkin.. mutta ajatusmaailmamme eivät vaan kohtaa. Hän on minulle täysin vieras ihminen.
Lisäksi hän on aljoholisoitunut, ja käyttää jonkin verran huumeitakin.. joten parempi minulle ja lapsille mitä vähemmän hänen kanssaan olen tekemisissä.
kun olin n. 2- vuotias. Se viikonloppu ei ole vielä (yli 30 vuotta myöhemmin) loppunut. Isäni oli kuollut hiukan aiemmin, ja hän jätti minut siis hoitoon tuoksi ajaksi. Minulla ei ole sisaruksia. 12 vuotta hän oli kaikilta "hukassa", nyt hän on minulle kuin siperia, tiedän missä hän on, vaan en halua sinnemennä. Olemme kyllä jutelleetkin.. mutta ajatusmaailmamme eivät vaan kohtaa. Hän on minulle täysin vieras ihminen. Lisäksi hän on aljoholisoitunut, ja käyttää jonkin verran huumeitakin.. joten parempi minulle ja lapsille mitä vähemmän hänen kanssaan olen tekemisissä.
Se että nk äiti lähti ulkomaille? vai se että jätti minut hoitoon? epäilenpä että oli parempi olla hoidossa, ilmeisen pöllyisiä vuosia nuo ovat olleet. Vai sekö että ylipäätään synnyin, vahinkona ja ei-toivottuna, ja ilmeisesti äidiksi kelpaamaton ihminen ei sitten aborttia tehnyt? Olihan hän jo kaksi niitä tehnyt aiemmin... Kaikille sitä lapsia suodaan, eikö sitä voi ehkäistä ja keskeyttää, kun kerran on sellainen mahdollisuus?
Arvata saattaa mitä mieltä minä olen vapaasta aborttilainsäädännöstä...
Jostain syystä minun elämäni on mennyt näin, ja joku on sen tällaiseksi suunnitellut. Minä yritän elää elämääni tästä eteenpäin- ilman sitä "äitiä". Onnistuu se, eikä elämäni itseasiassa ole lainkaan järkyttävää :)
nr 8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on aina mollinut isääni ja kertonut kuinka paska äijä isäni on, ja kuinka hänen elämänsä on pilalla kun pitää olla "ton ukon" kanssa naimisissa. Sain vihdoin (lähes viisikymppisenä) sanottua äidille, että elämä on sellaista joksi sen itse tekee. Mikään pakko ei ole olla naimisissa, jos inhoaa aviopuolisoaan (toivoin jo lapsena heidän eroaan jatkuvien tappeluiden takia). Kerroin myös, ettei kukaan voi tehdä häntä onnelliseksi, kukaan muu ei ole vastuussa toisen onnesta, vaan itse on pyrittävä parempaan. No, eihän äiti siitä tykännyt tietenkään.
Myös kaikkia muita ihmisiä äitini haukkuu idiooteiksi, tyhmiksi jne. Todella karseaa kuultavaa, kun hänen omat sisaruksensa ovat idiootteja :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on ollut vaihtelevalla menestyksellä alkoholisti siitä lähtien kun olen ollut pari vuotias. Isän kanssa muutin asumaan sen jälkeen kun äiti oli heittänyt minut sukkasilteen sisävaatteissa ulos 7-8v keskellä talvea. Ongelmia oli ollut paljon ennen tätäkin mutta tämä oli viimenen tikki ja sossu vihdoin uskoi isääni kun kantoi minut sinne ilman talvivaatteita että saisko jotain päälle. Tämä oli 90 luvulla. Sen jälkeen jonkun verran olen viettänyt viikonloppuja äidillä ja kesällä viikkojakin mutta aina muistuu mieleen viinin ja kaljan juonti. Olihan se kivaa kun äiti oli hilpeällä päällä kun oli pieni mutta näin ajateltuna ei. Esikoista odottaessa kerroin kyllä äitille kasvotusten jne. soiteltiin jonkun verran enenn syntymää ja sen jälkeen mutta kun hän skippasi ristiäiset ilmoittamatta mitään katkaisin välit. Oli iso paikka minulle kutsua hänet ja luottaa että tulee selvinpäin (mieheni ei ole koskaa tavannut häntä) ja sitten hän ei tullukkaan. Oisin ymmärtänyt minkä tahansa syyn jos olisi soittanut edes 5min ennen, mutta nolona odottelimme ennen tapahtumaa ja kun joku kysyi että mitä tässä vielä odotellaan totesin surullisena ettei mitään. Sen jälkeen en ole ollut missän yhteydessä. Minulla onneks on ihania ihmisiä ympärilläni, mummoni on ollut vara äiti koko ikäni ja anopit sun muut ovat "äidin" korvikkeita kenen kanssa voi jutella äiti tyttö jutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina tuo on muistanut kertoa, kuinka mua ei olis koskaan pitänyt olla olemassa, kuinka on mun syy että hänen elämänsä "jäi elämättä" kun teki mut, eikä muka päässyt opiskelemaan ym.
Täys alkoholisti, jonka suhtautuminen elämään on läpeensä pessimistinen.Olen ikuisesti katkera ja vihainen hänelle koko lapsuudestani, joka meni niitä viinatappeluita seuratessa ja yrittäessä edes jotenkin yksin pärjätä.
Mielenterveysongelmainen, joka monesti yrittäynyt tappaa itsensä, siinä onnistumatta, harmi.
Kiitos hänen, myös mulla mielenterveysongelmia ym. ja joudun käymään terapiassa puimassa traumaattista lapsuuttani.
Olen jo kolmekymppinen,en ikinä anna hänelle anteeksi, enkä ikinä hyväksy häntä enkä hänen elämäntyyliään. Nyt itsekin odotan lasta, enkä ikinä aio olla samanlainen äiti, enkä vie lastani äidilleni ikinä hoitoon. Nähdä saa, muttei mitään sen enempää.
Odotan että äitini kuolee, jotta vähäinenkin yhteydenpito voi luonnollisesti loppua.
Äiti niin sairaudentunnoton, ettei tunnusta eikä ole koskaan tunnustanut että hänessä on jotain vikaa. Koska koko elämänsä vieraantunut ihmisistä, vuosikymmeniä työtön, eikä liikkunut juuri missään, ei kavereita eikä mitään muutakaan, koko ongelma pystyttiin lakaisemaan maton alle, eikä kukaan voinut auttaa minua, kun ei tiennyt mitä se elämä hänen kanssaan oli.
Ja lopuksi vielä, hänen mielenterveyssairautensa on periytyvä, ja minä sen sitten perin..
Äiti on ollut narsistinen syyllistävä marttyyri koko ikänsä, pompotteli perhettä mykkäkouluillaan, kyttäsi ja vähätteli lapsiaan, on aina ajatellut vain itseään, kannustanut opiskelemaan mutta samaan aikaan kadehtinut meitä siitä aivan jumalattomasti. En kerro asioistani mitään hänelle enää. Äidin mielestä meillä on erinomaiset välit.
En saisi hänen läsnäollessaan edes mainita sanaa "isä"
Anteeksi nyt vaan, mutta miksi sinun aikuisen ihmisen täytyy sitten isästäsi puhua äitisi kanssa? Jos vanhempasi ovat eronneet 20v sitten, en näe siihen yhtään järkevää syytä ja jos tuo isä-asia on ainoa mikä välejänne hiertää niin onpa surullista että välit tuollaisen takia poikki.
Omat vanhempani ovat eronneet n. 5 v sitten, ja vaikkei mitään ihmeempiä katkeruuksia ilmassa olekaan en kyllä yhtään ymmärrä miksi minun pitäisi heitä kiusata puhumalla toisesta vanhemmasta (siis jos eivät itse esimerkiksi kysy, että mitä sille toiselle kuuluu).
se jätti minut isälle,kun olin 3v.
ihan samanlainen tilanne ja isästä puhumista on vaikea välttää. Meidän lapset on usein isälläni ja hänen vaimollaan hoidossa, ainoat lapsenlapset ja tämä isän vaimo on lasten oikeana pitämä mummo. Ihana ihminen. Äitini, siis lasten "oikea biologinen mummo" ei voi sietää tilannetta, että lapset ovat isäni luona niin paljon, mutta ei toisaalta itse suostu lasten kanssa olemaan lainkaan. Lapset sitten tietysti höpöttävät mitä kaikkea kivaa ovat ukin luona tehneet ja äitini sitten mököttää. Huoh! Aikuisia ihmisiä joo...
Erosivat aikoinaan kun äidilläni oli suhde, eli ihan saa syyttää itseään. Eli vaikka itse en koskaan puhu isästäni, en tiedä miten lapset saisi hiljennettyä tai onko siihen ylipäätään tarvettakaan. Minusta ei.
En saisi hänen läsnäollessaan edes mainita sanaa "isä"
Anteeksi nyt vaan, mutta miksi sinun aikuisen ihmisen täytyy sitten isästäsi puhua äitisi kanssa? Jos vanhempasi ovat eronneet 20v sitten, en näe siihen yhtään järkevää syytä ja jos tuo isä-asia on ainoa mikä välejänne hiertää niin onpa surullista että välit tuollaisen takia poikki. Omat vanhempani ovat eronneet n. 5 v sitten, ja vaikkei mitään ihmeempiä katkeruuksia ilmassa olekaan en kyllä yhtään ymmärrä miksi minun pitäisi heitä kiusata puhumalla toisesta vanhemmasta (siis jos eivät itse esimerkiksi kysy, että mitä sille toiselle kuuluu).
välit poikki vanhempieni kanssa.
yhteen ääneen ovat koko suvulle huudelleet, kuinka mieheni on rikollinen ymymymymymym muuta paskaa
Ja syyttelivät muutenkin miestäni, vaikka mistä aivan perättömistä syistä.
Joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa välit poikki. Ja näin ollut kohta 2vuotta.