Tapailen naista jolla on vaikea menneisyys.

Täytyy vielä lisätä, olen itse täysin erilaisista lähtöpiireistä. Häneen verrattuna tuntuu kuin olisin kasvanut kuplassa, kuplassa jossa on vain hyvyyttä.

T. Ap

Jatka matkaa. Hän ansaitsee rinnalleen ihmisen, joka kykenee ymmärtämään elämän varjopuoliakin.

Omista vaikeista asioista ei ole yleensä helppo kertoa etenkin kun niistä kertomisella on usein huonoja seurauksia.

Ei luultavasti luota muihin ihmisiin helposti, koska aiemmin luottamus ehkä petetty toistuvasti. Anna aikaa, älä painosta kertomaan. Ihanaa kuitenkin että välität.

Kyllä hän varmasti hiljalleen siitä avautuu. :)

Eiköhän se muutu kun tutustui rauhassa. Entinen aviomieheni hakkasi minua. Tuosta kykenin kertomaan läheisilleni vasta vuosien päästä. On hankala avata sydäntään jos on tottunut pahaan. Sitä helposti syyttää itseään ja ajatusmalli voi olla -ei ketään kiinnosta kuitenkaan-.

Siksi ei luota sinuun, kun olet kasvanut kuplassa etkä voi ymmärtää häntä. Teidän on nyt kummankin kasvettava ennakko-oletustenne yli.

Itse en halua puhua omasta menneisyydestä, koska välillä tuntuu että ihmisten käytös minua kohtaan tai miten he näkevät minut muuttuu.

Haluan, että minut nähdään ihmisenä, ei uhrina.

Vierailija kirjoitti:

Jatka matkaa. Hän ansaitsee rinnalleen ihmisen, joka kykenee ymmärtämään elämän varjopuoliakin.

Tai sitten ihmisen joka haluaa aidosti ymmärtää ja tukea.

Anna hänelle aikaa. Kerta hänellä on vaikea menneisyys, ei ole helppoa avautua. Ajan kanssa varmasti kertoo itse mitä taustalla on. "Painostaminen" vain lisää ahdistusta ja tuo ikäviä muistoja mieleen silloin kun niitä ei haluaisi muistella.

Keskittykää nyt vain tulevaan ja toisten tutustumiseen muutoin. Menneisyydestä ehtii puhumaan.

Minulla on traumoja, joista puhuminen tuntuu mahdottomalta, sanat eivät tule suusta ulos. Ovat niin herkkiä asioita, että kuuntelijan olisi oikeastaan hyvä olla ammattilainen, hyvää tarkoittaenkin voi muuten tehdä vahinkoa.

Kertoisin näistä vasta sitten, kun olisin vaikka ammattilaisen kanssa saanut käsiteltyä tarpeeksi hyvin, ettei se hyvää tarkoittava kaveri pysty tekemään vahingossa vahinkoa.

Ap ne traumat saattavat myös traumatisoida sinut, ei kannata leikkiä terapeuttia. Sinä olet toisella tavalla todella tärkeä ihminen. Tämän asian suhteen korkeintaan patistaisin terapiaan ja jos oikein panostaa niin lukuisin traumoista ja muusta psykologiasta faktaa. :)

Todella hienoa, jos olet saanut elää turvallisen elämän!

Vierailija kirjoitti:

Itse en halua puhua omasta menneisyydestä, koska välillä tuntuu että ihmisten käytös minua kohtaan tai miten he näkevät minut muuttuu.

Haluan, että minut nähdään ihmisenä, ei uhrina.

Kovat kokemukset kuitenkin muuttavat ihmisen käytöstä ja läheiset tekevät siitä vääriä tulkintoja, jos eivät tiedä taustoja. Itse tiesin että on pakko alkaa puhua, koska muuten kumppani olettaa että outo käytökseni johtuu hänestä.

Taisi mennä 3-4 kuukautta ennen kuin aloin puhua.

Minulla itsellä oli vaikea lapsuus ja nuoruus. Siihen päälle pari hyvin epäonnistunutta suhdetta, joissa oli fyysistä sekä henkistä väkivaltaa, tunteilla leikkimistä ja hyväksikäyttöä eri muodoissa. En luottanut yhtään kehenkään kun lopulta toinen noista myrkyllisistä suhteista päätyi eroon.

Oli vaikeaa alkaa puhumaan omista taustoista kun tapasin nykyisen aviomieheni, enkä niistä heti puhunutkaan. Mieheni kuitenkin tiesi että taustalla on jotain, mutta ei painostanut kertomaan. Ajan kanssa tulin kuorestani ja käytiin perusteellisesti asiat läpi, ja sitä, miksi tietyt asiat ja teot ovat minulle edelleen arkoja. Hän kunnioittaa ja tukee näissä asioissa, josta olen hänelle hyvin kiitollinen ja minulla on turvallinen olo.

Anna hänelle siis aikaa. Kun luottamus siihen, että toinen ei tuomitse ja on aidosti kiinnostunut sekä haluaa olla tukena muodostuu, niin varmasti hän kertoo tapahtuneesta.

Muiden vastaajien tavoin sanon, että antakaa toisillenne aikaa. Mihinkään ei ole kiire kuitenkaan. Voi mennä vuosiakin, ennen kuin on syntynyt sellainen luottamus että haluaa ja pystyy alkaa avaamaan kipeimpiä asioitaan.

Lisäksi kysyn, että onko sun loppujen lopuksi pakko saada yksityiskohtaisesti tietää? Ajattele esim. tilannetta missä vaikkapa (täysin hatusta vedetty esimerkki) joku hänen perheenjäsenistään olisi hyväksikäyttänyt häntä. Ehkä hän ei halua kertoa sinulle, koska tietää että tulisitte jollain tavalla kuitenkin olemaan tekemisissä ja hän toivoo, että tilanne olisi siinä mielessä näennäisesti mahdollisimman normaali. Syitä olla kertomatta voi olla vaikka miten paljon eikä ne tarkoita että kyseessä olisi epäluottamuslause sinua kohtaan vaan jotkut muut omat syyt.

Asioista voi onneksi puhua myös yleisemmällä tasolla ilman että tarvitsee kaivella pohjamutia myöten. Sekin voi riittää siihen, että ymmärrys ja yhteys toista kohtaan syvenee molempien toivomalla tavalla.