Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
Kommentit (22)
Levätä ja pitää hauskaa. Tapasin pari viikkoa sitten miehen jonka kanssa nähty pari kertaa, tulee viikonlopuksi minun luo. Ajattelin jos syödään, juodaan ja mitä nyt keksitään.
Rankka työviikko takana. Ihana vaan olla.
Kaalisalaatin, hernekeittoa, lämmitän saunan, peittelen kasvihuoneen pressulla, siirrän vesitynnyrit toiseen kasvihuoneeseen talvisäilöön, ja ehkä siirrän vielä villiintyneet mansikat kasvimaalle (siis kannan vain sinne, en istuta). Pitäisi tehdä pari matkalaskua töihin ja aloittaa joululahjaksi pyydettyjen pipojen kutominen.
Lenkkeilen, käyn kaupungilla asioilla. Huomenna minut on kutsuttu vanhemmilleni syömään. Illalla katson aloittamani sarjan loppuun ja lämmitän saunan. Hyvin tavallinen viikonloppu
En mitään järkevää. Käyn kävelyllä ja pesen pyykkiä yms.
Tämä on se viikonloppu, kun miehen lapset ovat meillä. Olemme siis jumissa kotona.
Ne toiset viikonloput ovat toisenlaisia.
Meinasin etten yhtään mitään mutta perkule aurinko paistaa! Pakkailen yönyli kamoja rinkkaan ja lähden käppäilemään.
Kun edes kiinostaisi tehdä jotain.
Muutan ja siivoan vanhaa asuntoa.
Koiran kanssa pitkät lenkit kun aurinko paistaa kerrankin. Leivon juustokakun isänpäiväksi ja virittelen jouluvaloja terassille. Illalla sauna päälle.
Taidan ulkoilla kun sää näyttää aivan mahtavalta. Saunassa käyn ja kirjastossa myös. Kaupassa ei onneksi tarvi käydä eikä siivota kun ne tehtiin jo torstaina. Lasten harrastuskuskauksia huomenna.
Piti lähteä Tampereelle harrastusyhdistyksen vuosikokoukseen, mutta kaveri sairastui ja majapaikka peruuntui. Niinpä lähden kävelylle ja terassille, kun on noin hieno ja lämmin ilma.
Tuuletan petivaatteet ja vaihdan lakanat. Uökoilemaan. Illalla saunotaan.
2:n auton talvirenkaiden vaihto vkon lopun aikana + nämä isäinpäivä kuviot. Ehkä pihatöitä jos sateet pysyvät poissa, onhan tätä puuhastelua...
Siivoan perusteellisesti. Koiralla oli joku ärhäkkä oksupaksatauti ja vaikka siivosin sitä mukaa kun tavaraa ulos tuli, niin jäi sellainen likainen tuntemus asumukseeni. Tekstiilit on pesussa tai tuulettumassa, kämppä mopattu kuivalla, saippualla ja vedellä ja kuivattu lopuksi. Alkaa tuoksua jo ihan raikkaalta.
Huomenna isänpäiväksi isän luo. Leivon tänään kakun mukaan viemiseksi.
Leivon kakun, neulon sukan loppuun, pesen kaikki petivaatteet 90 asteessa. Eilen aloitin. Ei tarvitse siivota, tein sen eilen. Voisin vielä pyöräyttää sämpylät ja illalla käyn lenkillä.
Ulkoilen, jouluhömppään. En ole koskaan ollut jouluihminen mutta kas kuusi on kasattu, joulutaulut ripustettu, koti siivottu lattiasta kattoon, pihavalot asennettu (kiertää koko talon harjat ja päädyt sekä kasvihuoneen) kiva kun ei oo mitään muuta valaistusta koko metsässä. Talvipetivaatteet vaihdettu. Kohta kaivan piparit, glögit, juustot ja katson jonkun leffan. Illalla sauna ja takka tulille. Mitä ihmettä! Huomenna teen havukranssin ja ajelen isän haudalle.
Nauran itsekseni ja sekoan. Makaan pimeässä huoneessa ja lepään.
Menen lenkille ja kuntosalille.
Iltapäivällä lähtö asuntovaunulla viikon reissulle. Viikkoon ei bitit lentele.
Töitä.