Lue keskustelun säännöt.
Antakaa kiltit neuvoja , palatako yhteen vai ei ?
26.10.2022 |
Erosin 10v avioliitosta sekö 17v suhteesta alkuvuodesta. Viimeiset pari vuotta tiesin eron tulevan vastaan koska kaikista yrityksistänne huolimatta mieheni ei muuttunut , jouduin liian usein varomaan ja miettimään sanomisiani , pelkäen hänen reaktiotaan. Fyysistä väkivaltaa ei ollut mutta senkin edestä henkistä. En koskaan voinut ilmaista harmitusta, suuttumusta / pettämistä ilman että hän ns räjähtää ja yhtäkkiä olemmekin tilanteessa jossa minä itkien yritän puolustella itseäni koko ajan uusien syytösten / moittimisen edessä. Erimielisyydet eivät koskaan pysyneet ns asiassa vaan aina sama kaava.
Toisaalta hän oli elämäni rakkaus , ja hyvät hetket raastavat mieltäni , nämä kuukaudet hän on ollut rauhallisempi kuin ennen ja vannoo muuttuneensa. Siltikin huomaan olevani varuillani hänen seurassaan vieläkin, ja kroppaani reagoi tähän samalla tavalla kuin ennen eroa ( vatsavaivat , päänsäryt , huimaus). Toisaalta haluan uskoa mutta toisaalta hänen on helppo esittää muuttunutta kun emme edes asu yhdessä.
Omaatuntoani kalvaa myös lasten puolesta. En pystynyt antamaan heille ehjää kotia. Uhraanko oman onnellisuuteni heidän vuoksi ? Jos sivuutan kaikki omat tunteeni ja olen ns zombie miehen kanssa tiedän että elämä voisi olla ns hyvää , ainakin ilman riitoja sillä sulkisin kaikki tunteeni mieheltä. Lapset rakastavat myös isäänsä ja ovat hirmu läheisiä. Kysyvät miksi emme voi palata yhteen , ovat suht pieniä vielä.
Pelkään palaavani yhteen vain huomatakseni että tilanne ei ole muuttunut. Toisaalta pelkään että vaadin liikaa ja minun tulisi vain hyväksyä hänen epätäydellisyydet sillä eihän kukaan ole täydellinen.
Muuttaessani erilleen luulin päässeeni pahimmasta yli ja oloni oli alussa parempi kuin vuosiin, pystyin hengittämään. Miksi siis vielä palaan tähän samaan dilemmaan ?? Ap
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Löytyisikö joku välimalli tuohon teidän suhteeseenne? Asuisitte vaikka erillään mutta ihan lähekkäin niin että sitä arkea voisi käytännössä elää aika lailla yhdessä mutta pääsee tarvittaessa sinne omaan kotiin jos ilmapiiri taas muuttuu huonoksi? Lapsien kannalta asiat olisivat enemmän kuin ennen mutta sinulla olisi tarvittessa "pakotie" tilanteesta.
Tätä olen itse ehdottanut , mutta hän ei siihen suostu. Noloa kuulemma. Joko ollaan perhe kunnolla tai sitten ei. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se henkinen väkivalta mihinkään lopu. Älä ole naiivi tässä asiassa. Tietysti on vaikeaa lasten takia, mutta onko se hyvä, että lapset oppivat sairaan mallin parisuhteesta eli sellaisen, että mies voi henkisesti lytätä naista? Terveitäkin miehiä ja parisuhteita on.
Mä suosittelen parisuhdeterapiaa teille, asiat on mahdollista korjata jos siihen on molemmilla tahtoa.
Minä kannatan täydellistä eroa. Lue vaikka tutkimuksia siitä, mitä stressisairaudet aiheuttavat. Haluatko lyhentää elämääsi miehen takia ja sitten lapsilla ei ole äitiä enää ollenkaan?
Kokemusta on tilanteestasi ja lapset ovat pärjänneet oikein hyvin erosta huolimatta.
Ei se muutu. Haluaisitko että oma lapsesi on aikuisena sellaisessa parisuhteessa, joka aiheuttaa hänelle henkistä ja fyysistä pahoinvointia? Tuskin, joten miksi näyttäisit sellaista esimerkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyisikö joku välimalli tuohon teidän suhteeseenne? Asuisitte vaikka erillään mutta ihan lähekkäin niin että sitä arkea voisi käytännössä elää aika lailla yhdessä mutta pääsee tarvittaessa sinne omaan kotiin jos ilmapiiri taas muuttuu huonoksi? Lapsien kannalta asiat olisivat enemmän kuin ennen mutta sinulla olisi tarvittessa "pakotie" tilanteesta.
Tätä olen itse ehdottanut , mutta hän ei siihen suostu. Noloa kuulemma. Joko ollaan perhe kunnolla tai sitten ei. Ap
No sitten olet vahvoilla, koska annat hänelle 2 vaihtoehtoa ja hän vain yhden sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Mä suosittelen parisuhdeterapiaa teille, asiat on mahdollista korjata jos siihen on molemmilla tahtoa.
Viimeiset pari vuotta hänelle ehdotin tätä , joko pariterapiaa tai yksilö hänelle , sanoin tietäväsi että ero tulee jollet ymmärrä käytöksesi vaikutuksia minuun. Hän lähinnä nauroi ehdotukselle. Muuttaessamme erilleen hän pyysi jäämään ja vannoi hakevansa apua. Ei hakenut ja nyt lähinnä sama asenne asiaan kuin aikaisemmin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyisikö joku välimalli tuohon teidän suhteeseenne? Asuisitte vaikka erillään mutta ihan lähekkäin niin että sitä arkea voisi käytännössä elää aika lailla yhdessä mutta pääsee tarvittaessa sinne omaan kotiin jos ilmapiiri taas muuttuu huonoksi? Lapsien kannalta asiat olisivat enemmän kuin ennen mutta sinulla olisi tarvittessa "pakotie" tilanteesta.
Tätä olen itse ehdottanut , mutta hän ei siihen suostu. Noloa kuulemma. Joko ollaan perhe kunnolla tai sitten ei. Ap
Tuo kertoi jo kaiken. "My way or the high way". Sitä se varmaan on sitten ollut aina teidän suhteessanne, eikä se muutu siitä miksikään. Älä hyvä ihminen lähde tuohon taas. Tuon yllä olevan kommentti on itse asiassa hyvä ratkaisu, mutta jos se ei miehelle kelpaa, niin sano vaan suoraan, että adios sitten. Ei taida mies olla valmis joustamaan mistään muistakaan asioista hyväksesi.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyisikö joku välimalli tuohon teidän suhteeseenne? Asuisitte vaikka erillään mutta ihan lähekkäin niin että sitä arkea voisi käytännössä elää aika lailla yhdessä mutta pääsee tarvittaessa sinne omaan kotiin jos ilmapiiri taas muuttuu huonoksi? Lapsien kannalta asiat olisivat enemmän kuin ennen mutta sinulla olisi tarvittessa "pakotie" tilanteesta.
Tätä olen itse ehdottanut , mutta hän ei siihen suostu. Noloa kuulemma. Joko ollaan perhe kunnolla tai sitten ei. Ap
No sitten se on se ei jos se on hänen valintansa.
Eiköhän se ole niin että hän vain pompottaa sinua kun huomaa epävarmuutesi ja haluaa saada sinun olevan se joka valitsee ja hän asettaa ehdot. Sinun pitää kääntää se niin että jos hän haluaa parisuhteen ja perheen niin se tapahtuu sinun ehdoillasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et missään nimessä palaa yhteen. Mies on väkivaltainen sua kohtaan ja sellainen ei sovi parisuhteeseen joten unohda se mies heti ja aloita uusi elämä jossa kukaan ei sinua arvostele ja käytä henkistä väkivaltaa sinua vastaan. Tuollainen mies ei muutu eikä pyytele anteeksi. Se on narsisti ja sinun on parempi olla yksin nyt vähän aikaa. Löydät toisen miehen joka on kiltti ja kunnollinen eikä raivoo eikä huuda sinulle vaan pystyy puhumaan asioista rauhalliseen tahtii.
Älä palaa samaan asuntoon, kroppasi ei pidemmän päälle kestä jatkuvaa stressitilaa ja sitten se alkaa jo heijastua lapsiinkin pahasti. Olet silloin ulkopuolisten silmissä raunioitunut äiti joka ei kykene huolehtimaan lapsista yhtä hyvin kuin isä. Ulkopuolisethan eivät näe miehesi kulissin taakse. Vain sinun oireesi.
Voit kummata listalta tuon "vaadin liikaa" selityksen. Hänen harjoittamansa henkinen väkivalta ei ole tavanomaista käytöstä. Oletettavasti hän ei myöskään ole hankkinut itselleen ammattiapua vaan on vain ollut erilläänasumisenne aikana rauhallisempi. Yhteenmuutto palauttaa silloin asetelman ennalleen.
Usein tuo takaisin yhteen muuttaminen laukaisee sen vuosia pinnan alla kyteneen fyysisenkin väkivallan, valitettavasti.
Muista myös, miten raskasta lapsille olisi muuttaa edestakaisin tunteittesi ailahdellessa ja miehen manipuloidessa niitä.
Äitiys on kuin lentokoneen happimaskin laittaminen. Ensin on hoidettava itsensä happeen. Vain siten voi auttaa lapsia. Jos palaat väkivaltaiseen suhteeseen eli hapettomaan tilaan, sinusta ei pian ole enää tueksi lapsillesi.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, tasaista stressitöntä arkea ja rauhoittumista. Puhu itsellesi nätisti ja muista että sinun täytyy itse voida hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä suosittelen parisuhdeterapiaa teille, asiat on mahdollista korjata jos siihen on molemmilla tahtoa.
Viimeiset pari vuotta hänelle ehdotin tätä , joko pariterapiaa tai yksilö hänelle , sanoin tietäväsi että ero tulee jollet ymmärrä käytöksesi vaikutuksia minuun. Hän lähinnä nauroi ehdotukselle. Muuttaessamme erilleen hän pyysi jäämään ja vannoi hakevansa apua. Ei hakenut ja nyt lähinnä sama asenne asiaan kuin aikaisemmin. Ap
Mies selvästi ajattelee että sinä et kykene olemaan asiassa jämäkkä ja siksi hänen ei tarvitse muuttua tai tehdä mitään.
Sinun kannattaisi nyt muistuttaa häntä että kun hän ei mennyt terapiaan niin sinä otit eron. Eli sinä pystyt tekemään kovia päätöksiä. Ja että asia on edelleen niin että jos hän ei tee mitään muutoksia omaan elämäänsä niin ero pysyy. Ainoa tapa jolla hän voi asioita muuttaa on se että hän oikeasti itse tekee muutoksia asenteeseensa ja nöyrtyy hakemaan apua.
Tuossa et ajattele nyt yhtään lasten etua, vaan itseäsi. Minkälainen koti on lapsille, joissa toinen vanhemmista alistaa ja toinen joutuu tämän takia olemaan varuillaan? Haluatko todellakin opettaa lapsillesi että henkinen väkivalta on ok, ja on ok jäädä suhteeseen missä ei ole hyvä olla JA mikä ei todellakaan muutu.
Tietenkin mies on rauhallinen ja sanoo muuttuvansa, kun olette erillänne. Rauhallisuus voi kieliä myös siitä, että teillä kummallakaan ei ole suhteessa ollut hyvä olla. Päästät vain lopullisesti irti ja alatte elämään omaa elämää. Lapsien takia pidätte asialliset välit. Lapsetkin sopeutuvat eroperheessä elämistä. Näkevät isäänsä sovitusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä suosittelen parisuhdeterapiaa teille, asiat on mahdollista korjata jos siihen on molemmilla tahtoa.
Viimeiset pari vuotta hänelle ehdotin tätä , joko pariterapiaa tai yksilö hänelle , sanoin tietäväsi että ero tulee jollet ymmärrä käytöksesi vaikutuksia minuun. Hän lähinnä nauroi ehdotukselle. Muuttaessamme erilleen hän pyysi jäämään ja vannoi hakevansa apua. Ei hakenut ja nyt lähinnä sama asenne asiaan kuin aikaisemmin. Ap
Miksi ihmeessä hän sitten olisi nyt muuttunut, miten hän perustelee/sanoittaa muutoksen itsessään? Onko hän ymmärtänyt toimineensa aiemmin väärin ja mennyt terapiaan ratkaisemaan asiaa tai onko hän nyt valmis terapiaan sinun kanssasi? Ei sanoilla "olen muuttunut/aion muuttua" ole mitään merkitystä, vaan teoilla ja asian osoittamiselle.
Ihan minimivaatimuksena yhteenpaluulle pitäisin sitä, että menette nyt yhdessä pariterapiaan käsittelemään asiaa ja sitten vähitellen palaatte yhteen, jos asiat etenevät hyvään suuntaan. Jos mies ei tuollaiseen suostu, niin ihan sama meno sinua ja tilanteesta kärsiviä lapsia siellä odottaisi.
mun mielestä, jos joudut pelkäämään toisen ihmisen kanssa, et voi olla suhteessa hänen kanssaan ,varsinkaan parisuhteessa.
suosittelen miehelle jotain jutteluapua, kuten terapiaa, henkinen väkivalta ei ole ok ja se kertoo miehen omista ongelmista. myös ongelmaiset ihmiset rakastuvat ja heihin rakastutaan , ihmisiä olemme kaikki
jos mies kävisi purkamassa mieltään jossain ja olisi ns hoidossa, voisitte yrittää alusta.
tai sitten joku välimalli, mutta pelätä ei pidä eikä saa toisen kanssa jos meinaa olla intiimisti yhdessä.
voimia ja tsemppiä jatkoon!
No ei kannata palata yhteen. Olet jo hyvässä vaiheessa ja jatka sitä. Tuollaiset eivät muutu ja nuo stressioireesi ovat huomioitava. Lapsia pitää ajatella ja antaa heille tasainen elämä, jossa äitikin on kokonainen eikä isän henkisen väkivallan kohde. Siinä on nimittäin lapsetkin kokemassa sitä äitiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tämä on ihan tutkittu asia. Muistele toki hyviä aikoja, mutta ole realisti ja unohda haikeus paluuseen vanhaan. Tsemiä!
Hm, mietitkö siis kuitenkin jossain syvällä sisimmässäsi, että jospa tämä mies kuitenkin rakastaa sinua, edes vähän? Toivottavasti et tällaisia ajatuksia vaali. Tiedän, se tuntuu pahalta, mutta rakkautta ei ole eikä sitä koskaan tule. Jonain päivänä kohtaat toisen miehen, joka näyttää sinulle, miten arvokas olet, ja kuuntelee sinua, tarpeitasi. Mutta tämä vanha ivallinen mies, joka ei edes näe itsessään mitään vikaa, ei tule muuttumaan.
Exäsi on hyvä isä lapsillenne, se on hieno juttu. Se myös tarkoittaa, ettei ole mitään syytä yrittää tuota epätoivoista yhteen palaamista. Vuorohuoltajuus mitä ilmeisemmin toimii. Sinua ehkä vain mietityttää syvällä sydämessä, että jospa tämä mies on nyt muuttunut toimivammaksi myös sinulle...? Jos tällaisia mietit, niin laskepa ne kerrat, kun mies kertoi välittävänsä ja menevänsä terapiaan. Näitä kertoja taisi olla valitettavasti nolla.
Ap, et voi antaa lapsille sellaista parisuhteen mallia, että toinen puolisoista saa jyrätä toisen koko ajan. Että se jyrätty vain alistuu, vaikka on jo voimakkaat fyysiset oireet, kuten kuvailit.
Kun lapset näkee tällaisen heikon äidin, jota huimaa, jonka pää on koko ajan kipeä, jne. isän haukkuessa, tästä tulee lapsille loppuelämän malli, miten toisen ihmisen kanssa ollaan. He alkavat pitää tätä normaalina.
Minulla oli samanlaiset vanhemmat kuin sinä ja exäsi. Minulle tuli tutuksi se, että isä jatkuvasti nälvii äitiä ja äiti on 24/7 hermoraunio. Niinpä ensimmäiset poikaystäväni ja avopuolisoni olivat ihan samanlaisia. Kestin hirveää henkistä väkivaltaa, pidin sitä tunnetasolla normaalina, vaikka järki sanoi ei. Myös kavereiksi ja työkavereiksi kelpuutin minua alistavia ihmisiä. Olen ensimmäisen kerran kokenut normaalin suhteen 27-vuotiaana. Mieti tätä kun katsot pieniä lapsiasi.
Tietenkin lapset rakastavat isäänsä ja kaipaavat yhtenäistä perhettä. Mutta ei se rakkaus toista vanhempaansa kohtaan katoa vaikka asuisi erillään. Uusi tilanne heillekin, joten vaikea sitä on pienten lasten kuvitella elämistä kahden kodin välillä. Mutta ei todellakaan mikään mahdottomuus, jos et tee siitä mahdotonta. Vaikkei lapset näkisi tai kuulisi teidän riitoja, niin he aistivat kyllä kodin ilmapiirin herkästi. Se ei ole heille hyväksi.
Löytyisikö joku välimalli tuohon teidän suhteeseenne? Asuisitte vaikka erillään mutta ihan lähekkäin niin että sitä arkea voisi käytännössä elää aika lailla yhdessä mutta pääsee tarvittaessa sinne omaan kotiin jos ilmapiiri taas muuttuu huonoksi? Lapsien kannalta asiat olisivat enemmän kuin ennen mutta sinulla olisi tarvittessa "pakotie" tilanteesta.