ahdistaa kauheesti ja tuntuu että jään paitsi,asumme miehen suvun lähella,omani 300km päässä

ja opiskelukavereiden kanssa, eikä nyhjätä suvun nurkissa.



Itsenäisty, ap!



Ja 300 kilsaa on lyhyt matka nykypäivänä. Hyppäät bussiin tai junaan. Tai ne sukulaiset tulee teille. Me käydään lasten kanssa kyläilemässä muilla mantereillakin, eikä se ole vaikeaa.

Ja voi kun mekin asuisimme noin lähellä omaa sukuani. Mutta ei, matkaa on kolme kertaa tuo määrä, eli 900km, tarkalleen ottaen 921,2km on matkaa synnyinkotiini. Miehen suvun luo on puolet vähemmän, vain 450km, tarkalleen 431,6km on hänen synnyinkotiinsa. (enirosta katsoin nuo tarkat matkat)

kun elämme täällä miehen suvun ympäröimänä,voisin hyvinkin muuttaa ihan jonnekkin muualle,ei tarvitsisi nähdä heitä niin usein :D kuulostaa kamalalta mutta totta.

taas olen tyytyväinen niin kauan kun sukulaiset pysyvät kaukana.



Erinäisistä syistä kun en ole yhteksissä vanhempieni ja sisarusteni kanssa.

eivätkö vanhempasi voisi tulla vaikka teille viettämään vappua? jos se heille olisi helpompaa.



itselläni se tilanne, että asun omasta suvustani 500 kilometrin päässä, miehen kotipaikkakunnalla. minun onnekseni mieheni on innokas reissaamaan lapissa kanssani, äitini ja sisareni taas käyvät täälläpäin mielellään ja yksi veljistäni muutti vastikään 170 kilometrin päähän. lisäksi rakastan mieheni sisaria - vanhempia hänellä ei olekaan enää elossa. minä siis näen sukuani ainakin suurimpien juhlien yhteydessä, joko täällä tai lapissa ja loppu aika menee sujuvasti miehen suvun kanssa.

esimerkki,ihan yleinen "tulkaa meille iltakahville" juttuja kaipailen. Kunpa minäkin tulisin juttuun miehen suvun kanssa! Omat vanhempani käyvät meillä n.2kk välein ja minä siellä n.3-4 kertaa vuodessa..noh,pitää lohduttautua ajatukseen että sitten kun mies saa töitä niin menen junalla taikka koko perhe autolla..

Sekä miehen sisko että vanhemmat asuvat 20 km säteellä kodistamme. Myös iso osa miehen muusta suvusta asuu samalla paikkakunnalla.



Omat sisarukseni asuvat satojen kilometrien päässä ja monesti ärsytti, kun mies ei selvästikään tajunnut, miten tärkeää mulle on nähdä sisaruksiani, vaikka se onkin aina kova homma. Hän kun saattoi milloin tahansa piipahtaa tuossa lähellä siskonsa luona kylässä, mutta mun pitää aina tehdä isot järjestelyt, että nähtäisiin edes muutaman kerran vuodessa. Sen sijaan miehen perhettä näin vähän väliä, vaikka ei olisi ollut niin väliksi.



Nykyään ei enää niinkään ahdista, sillä olen oppinut pitämään useimmista miehen sukulaisista ja toisaalta aikuistuttuani olen tajunnut olevani hyvin erilainen kuin sisarukseni, joten minua ei enää niin suunnattomasti harmita, kun en ole heidän kanssaan useammin tekemisissä. Näen heitä viitisen kertaa vuodessa ja se on aivan kohtuullisen hyvä määrä.



Myös miehen asenne on ajan myötä muuttunut, sillä nykyään hän on se, joka ahdistuu suvustaan, en minä. Emme myöskään enää tapaa hänen perhettään niin usein kuin ennen, tai lähinnä tapaamme niitä ihmisiä, joista myös minä pidän. Miestäni ei myöskään enää ärsytä, kun lähden välillä yksin tapaamaan sisariani. Jotenkin ollaan siis kasvettu tässä asiassa samaan suuntaan, eikä toisen suvusta tarvi enää stressata niin kuin aluksi.



Eli siis tarinan opetus oli, että kaikkeen tottuu, paitsi jääpalaan persiissä... Mutta jos teillä on mahdollista muuttaa (meillä se ei ollut koskaan mahdollista), niin tokihan paras kompromissiratkaisu olisi muuttaa jonnekin puoliväliin. Ei kait sun auta kuin puhua tunteistasi miehellesi.

mutta siellä paikkakunnalla ei olisi taas ketään tuttuja ei ketään joten emme saisi ikinä mm. lastenhoito apuaka. Tosin puolesta välistä ajaisi 1,5h vanhemmilleni,joten helposti vloppu reissut onnistusivat ilman suunnitteluja. Saa nähdä,ehkä joskus

...miehen kotiin vajaat 500 km... Onneksi sisko asuu "lähimpänä", matkaa vaan reilut 200 km..

Vanhempani asuvat n.400km päässä ja tapaavat lapsenlapsiaan huomattavasti useammin kuin 2km päässä asuvat miehen vanhemmat...



Mua riepoo suunnattomasti se, ettei näitä isovanhempia voisi vähempää kiinniostaa lastenlapset. He käyvät kylässä tyyliin jouluna ja lasten synttäreillä.



Mitään syytä en ole moiseenkeksinyt. Ehkäpä he vain haluavat viettää laatuaikaansa kahdestaan.



Lapsille on hieman vaikea satuilla, miksei voida käydä mummon ja ukin luona... (ei siis mennä kutsumatta, kun ei tunnu seura kiinnostavan)

200-700km päässä molempien suvuista, jotka ovat samalta paikkakunnalta kotoisin.



Nyt olemme asuneet 5v kotipaikkakunnalla, moniin "tulkaa meille kahville" tuttuihin tulee pidetty vähemmän yhteyttä ja pinnallisemmin kuin ennen kun vieraita tuli joka toinen viikonvaihde ja itse oltiin reissussa joka toinen. Nykyisin ei vaan tule kutsuttua vieraita jota asuisivat 5km päässä.

Oma suku asuu 350 km:n päässä ja miehen sukulaiset lähellä.. Onneksi miehen suku on ihan kivaa porukkaa..

mutta ei sitä noin vain poiketa iltakahville satojen kilometrien päähän.. Tai pyydetä äitiä hetkeksi katsomaan lasta.

Mulla oma suku 3000 km paassa ja miehen suku asuu kavelumatkan paassa meilta. Ymmarran kylla milta sinusta tuntuu.

oma suku asuu 2500 km paassa ja miehen suku n 20 kn sateella.

Harmittaa ja ei harmita. Oma suku on tarkeampi, mutta valisin elaman miehen kanssa taalla kaukana syntymaseuduilta.



Sakin voit valita ja sitten jarjestella elaman parhaimman mukaan. Tuskin koskaan on taydellista vaihtoehtoa.

muutin lasten kanssa oman sukuni luo. ero ois kai tullut muutenkin, mutta ikävöin omia vanhempiani.

nyt olen tyytyväinen!