5v.llä nenänpielessä ihottumaa - voiko ruoka-aineallergia alkaa näin "myöhään"?
Vai mistähän voisi olla kyse? Ihottumaa (punoittavaa röhelmää, pieniä näppylöitä) on ollut nyt jo parisen kuukautta, ja ihottuman koko on kasvanut ahkerasta bepantenin käytöstä huolimatta. Ihottuma ei onneksi kutise.
Jot tämä ei ole ruoka-aineallergiaa, vOiko siitepölyallergia oireilla näin, vai mistä lähtisin etsimään syytä?
Kommentit (13)
monesti alttius on silti olemassa. Mulle tehtiin yliopisto-opintojen aikaan allergiakokeet... olin allergisoitunut mantelille ja pähkinälle. Myös monet lapsuudesta lähtien ongelmia tuottaneet jutut saivat valoa. Esimerkiksi en ole koskaan saattanut sietää sinappia. Tiesin että siitä tulee paha olo, mutta allergiaan en osannut yhdistää. Samalla tapaa oireita tuotti koira ja untuvat (mummolassa aina korvatulehdus jos pidempi loma)... Untuvatyynyt ja iso ihana koiruli.
Jos tuo lapsen ihottuma ei helpota, voi olla ihan hyvä näyttää sitä lääkärille. Jos vaikka kyse on ihan jostain jonka saa lääkinnällä pois.
Pikaista paranemista!! :)
Taidankin heti ottaa yhteyttä neuvolaan ja sitä kautta lääkäriin.
ap
vilja-allergia ja eläin allergiat, nyt 40v osa viljoista saadaan takasin. Ja muutma uusi juttu tullut tilalle. eli allergiat voi alkaa milloin vain oli ikä mikä vaan.
allergiat voi alkaa missä iässä vaan. Meillä on toiseksi vanhimmalla puhjennu puunpölyistä tuleva allergia vasta 8-vuotiaana. Siitepölyt voivat myös tehdä tuollaisen reaktion. Meillä on neljä moniallergista, astmaattista ja siitepölyistä kärsivää lasta. Useana vuonna oireet on erilaisia, kun siitepölyt alkaa. Suosittelen lääkärille menoa, niin saa vähän jotain selvyyttä asiaan. Jos haluat, niin kurkkaa www.histamiini.com sivuja. Siellä on vanhempia, joiden lapsilla on allergioita ja usein löytyy joku joka on tai on ollu samassa pisteessä.
Esikoisella tulee aina nenänviereen punoitusta ja ihottumaa kun levittää siihen räkää. Valuuko lapsella nenä ? Siitepölytallergiaa ?
Tänävuonna tuli ekaa kertaa 6-vuotiaalle suupieliin ihottumaa. Syyllisiksi paljastui raaka omena ja porkkana. Aikaisemminkin on nuo kasvikset tehneet keväisin ongelmia (ristireakointina koivulle) mutta oireet ovat olle kiukkuamista ja tukkoisuutta.
bepanthenia. Meillä ainakin allergisella pojalla bepanthen vain pahensi iho-oireita.
Sitä käytetään haavojen ja naarmujen hoitoon. Ärtyneelle iholle kannattaa laittaa mietoa kortisonivoidetta ja välttää voimakkailla aineilla pesua tai puhdistamista.
Allergioista en tiedä mitään, mutta voihan se sitäkin olla. Toisaalta jos kortisonivoide vie ihottuman pois eikä muita oireita ole, niin ei testaaminen mitenkään välttämätöntä kai ole.
Käytimme bepanthenia päiväkodin suosituksessa, mutta ei se tosiaan näytä auttavan. Soitin neuvolaan ja varasin ajan lääkärille (yleis-sellainen, katsotaan nyt, saako höneltä apua). Kokeilen seuraavaksi 0,5 mg hydrocortisonvoidetta parin päivän ajan, jos se tehoaisi. Toivottavasti.
ap
Jos haluat selvyyden ihottuman syystä eikä ihottuma kutia niin odota sen hydrokortisonin kanssa lääkäriaikaan asti. Lääkärin on paha sanoa mitään jos ihottuma on kadonnut, ilmestyäkseen taas uudelleen heti kun voiteen käytön lopettaa...
silloin alkoi oireilla tietyille ruoka-aineille, sitä ennen pystyi syömään ko. ruoka-aineita ongelmitta. Ja nyt myöhemmin on siis testattu ja on pahasti allerginen noille (se korkein allergialuokka).
Mutta hyvä että menette lääkäriin jos asia vaivaa.
tuskin parin päivän rasvaamisesta on vaikutusta niin pitkälle? Neuvolassa suositeltiin kortisonia, jos ihossa on selvästi kuiva alue (pieni sellainen alue on nenänpielessä), näppyläistä kohtaa ei kuulemma kannata rasvata. Perusvoide ei ole tehonnut näppylöihin aiemmin, testattu on.
Tylsää, jos tuo on ruoka-aine tms. allergiaa. Toisaalta se ei olisi mitenkään ihmeellistä, koska meillä kummallakin vanhemmalla on siitepölyallergiaa ja minulla atooppinen iho. Luulin jo, että lapsi välttyisi tällaisilta harmeilta, koska hänellä on ollut lähes 6 vuotta täydellisen hyvä iho.
Palailen huomenillalla koneen ääreen, jos jollain tulee vielä mieleen jotain asiaan liittyvää, luen sen mielelläni.
ap
voi puhjeta vaikka aikuisiässä?