Kun minulla oli lapsena paljon enemmän mahdollisuuksia, kuin äitini näki muilla olevan, niin jos joku kiusasi minua kateellisena

Äitini asettui sen kiusaajan puolelle. Ja ei varmaan itseasiassa kokenut edes sen toisen kiusaavan.
Ilmeisesti äitini uskoi minun mahdollisuuksieni satuttavan minun kavereitani niin pahasti, että mieluummin katkoi minun unelmiltani siivet, kuin halusi kavereitteni esim. suuttuvan minulle. Vaikka mitä sitten, jos joku kade olisi suuttunut? En mä olisi siihen ollut syypää. Äitin kuitenkin uskoi niin ja jos joku suuttui, teki minusta syyllisen.
Toisen käytös oli hänelle normaalia.