Onko täällä ketään joka kärsii kompleksisesta PTSD:stä?

Kokemuksia traumojen mieliinpalauttamisesta jne?

trauman uudelleen elämisestä terapissa. Hoito perustui altistukseen eli kun riittävän paljon mielikuvaa traumasta toistetiin, trauman vaikutukset kehossani vähenivät ja loppuivat lopulta kokonaan. Kärsin vakavista dissosiaatio-oireista, ahdistuksesta, unettomuudesta, sosiaalisista peloista jne. Koko elämäni kieppui tämän oirehdinnan ympärillä, eli trauma hallitsi elämääni. Kun nuo oireet terapian myötä alkoivat väistyä, pystyin viimein keskittymään siihen, miten trauma oli muokanut käyttäytymistäni ja asenteitani, ja vähitellen muuttamaan niitä vääristymiä itsessäni, jotka rajoittivat todellisen minäni esiintuloa. Tällä tiellä olen edelleen; prosessi on ollut huikea, raskas etenkin aluksi, mutta se on antanut minulle elämän. Prosessi on ollut ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.

Olen itse tehnyt oikeita asioita netistä löytämilläni ohjeilla parin vuoden ajan ja hyvin kuvaa noi käyttämäsi sanat huikea, vaikkakin raskas ja että olet saanut elämän. Ihan samat fiilikset. Mutta nyt olen löytänyt ongelmilleni nimet kun törmäsin tuohon käsitteeseen kompleksinen ptsd. Ja tajuan paremmin minkälainen "vastustaja" on. Mietin että pitäisikö sittenkin harkita vielä kerran terapiaa. Olen ollut aikaisemmin terapiassa eikä siitä ollut mitään apua, en halua tuhlata rajojani uudelleen vaan mietin että tarvisin varmaankin jonkinlaisen traumaterapeutin apua. Jos vielä olet paikalla, mitä kautta löysit oman terapeuttisi? ap

Varmaankin terapiaa kannattaa hakea, jos tuntuu että trauma oirehtii jatkuvasti, ja se hallitsee ja rajoittaa sinun elämääsi. Monesti traumat edellyttävät työstämistä ammattitaitoisen terapeutin avustuksella, vaikka toki itsekseenkin voi päästä pitkälle. Monenlaista yrittäjää terapeuteissakin tosiaan on ja todellista asiantuntijuutta trauman hoidosta vaikuttaisi Suomessa olevan vielä aika harvalla, joten kannattaa selvittää kunnolla kuinka kokenut terapeutti on trauman hoidossa. Eli otat yhteyttä useampaan ja selvität mikä heidän osaamisensa on ja kenen kanssa tuntuis, että kemiat pelaavat. Omani oli kognitiivisen käyttäytymisterapian edustaja, ja löysin hänet www.kayttaytymisterapia.net sivuilta olevasta terapeuttiluettelosta. Muistaakseni myös traumaterapiakeskuksen sivuilla on terapeuttiluettelo.

t.9

Minullakin on c-ptsd... ahdistaa ja traumamuistoja ponnahtelee pintaan pitkin viikkoa, sekä näen jatkuvasti painajaisia traumoihin liittyen :(

Minulla. Suomeksi tuo on kyllä ptsh

En ole kuullutkaan ptsh:sta, mistä lyhenne tulee? Itsellä on papereissa "kompleksinen traumatisaatio".

#14

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 12:34"]

Minulla. Suomeksi tuo on kyllä ptsh

[/quote]

Posttraumaattinen stressireaktio.

trauman uudelleen elämisestä terapissa. Hoito perustui altistukseen eli kun riittävän paljon mielikuvaa traumasta toistetiin, trauman vaikutukset kehossani vähenivät ja loppuivat lopulta kokonaan. Kärsin vakavista dissosiaatio-oireista, ahdistuksesta, unettomuudesta, sosiaalisista peloista jne. Koko elämäni kieppui tämän oirehdinnan ympärillä, eli trauma hallitsi elämääni. Kun nuo oireet terapian myötä alkoivat väistyä, pystyin viimein keskittymään siihen, miten trauma oli muokanut käyttäytymistäni ja asenteitani, ja vähitellen muuttamaan niitä vääristymiä itsessäni, jotka rajoittivat todellisen minäni esiintuloa. Tällä tiellä olen edelleen; prosessi on ollut huikea, raskas etenkin aluksi, mutta se on antanut minulle elämän. Prosessi on ollut ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.

Olen itse tehnyt oikeita asioita netistä löytämilläni ohjeilla parin vuoden ajan ja hyvin kuvaa noi käyttämäsi sanat huikea, vaikkakin raskas ja että olet saanut elämän. Ihan samat fiilikset. Mutta nyt olen löytänyt ongelmilleni nimet kun törmäsin tuohon käsitteeseen kompleksinen ptsd. Ja tajuan paremmin minkälainen "vastustaja" on. Mietin että pitäisikö sittenkin harkita vielä kerran terapiaa. Olen ollut aikaisemmin terapiassa eikä siitä ollut mitään apua, en halua tuhlata rajojani uudelleen vaan mietin että tarvisin varmaankin jonkinlaisen traumaterapeutin apua.

Jos vielä olet paikalla, mitä kautta löysit oman terapeuttisi?

ap

kun olin 1 v. Minulle tehtiin iso suolistoleikkaus ja vietin pitkiä aikoja sairaalassa sänkyyn sidottuna. Vanhemmat kävivät katsomassa, nukuttivat minut syliin ja lähtivät. En nukkunut vuoteen kunnolla sairaalastapääsyn jälkeen ja kärsin ihan valtavat mittasuhteet saavasta eroahdistuksesta aivan näihin päiviin.



Olen käynyt kognitiivisessa psykoterapiassa yli vuoden ja alan pikkuhiljaa pääsemään eroahdistuksesta niskan päälle. Omalla kohdallani tämä on iso juttu, koska tapahtumat olivat niin varhaisia, ettei ole ollut välineitä käsitellä tuntemuksia ja muistoja, koska olin muistijälkien syntyessä liian pieni ymmärtämään miksi äiti aina tuli ja katosi. Pätevä terapeutti on a ja o, mutta myös itseltä vaaditaan paljon työtä ja epämiellyttävien tuntemusten sietokykyä kun vanhoja muistoja aletaan purkaa.

Miksi kysyt?

huutaa että halleluja! Viimeinkin joku osaa selittää järkeenkäyvällä tavalla mikä mun ongelma on. Toisin sanoen olen itse päätynyt samoihin tulkintoihin ja oli hienoa lukea tieteellienn paperi aiheesta. Mietin että minkälaisia terapiaprosesseja ongelmasta kärsineillä on ollut.

Ymmärrän ettei tuo ole varsinaisesti tautiluokituksessa mutta aivan mielettömän hyvää asiaa löysin tässä lähestymistavassa arjen hankaluuksien kannalta.

http://www.traumaterapiakeskus.com/Traumaan%20liittyvät%20fobiat%20ja%2…

ap

Miksi kysyt?

Mulla vain epäily, tai siis ei ole virallinen "traumareaktio" tämä...

[quote author="Vierailija" time="04.05.2010 klo 12:13"]

trauman uudelleen elämisestä terapissa. Hoito perustui altistukseen eli kun riittävän paljon mielikuvaa traumasta toistetiin, trauman vaikutukset kehossani vähenivät ja loppuivat lopulta kokonaan. Kärsin vakavista dissosiaatio-oireista, ahdistuksesta, unettomuudesta, sosiaalisista peloista jne. Koko elämäni kieppui tämän oirehdinnan ympärillä, eli trauma hallitsi elämääni. Kun nuo oireet terapian myötä alkoivat väistyä, pystyin viimein keskittymään siihen, miten trauma oli muokanut käyttäytymistäni ja asenteitani, ja vähitellen muuttamaan niitä vääristymiä itsessäni, jotka rajoittivat todellisen minäni esiintuloa. Tällä tiellä olen edelleen; prosessi on ollut huikea, raskas etenkin aluksi, mutta se on antanut minulle elämän. Prosessi on ollut ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.

[/quote]

Kiitos, kun jaot tämän kokemuksesi.

Olen itse traumaterapian alussa. Oma hoito aloitettiin, kun lääkäri kysyi uusiutuneen masennuksen kohdalla kirjoittaako lähetteen psykologille. En uskonut tuolloin tarvitsevani ulkopuolista apua. 

Psykologille mennessä totesin, että en ole koskaan puhunut, en ole kyennut. Psykologi onnistui varsin taidokkaasti saamaan mut ekaa kertaa puhumaan mikä mua oikeasti vaivasi mihin tarvtisin kipeästi apua. Olin aivan äimänä kun, huomasin puhuvani sillain. Mutta, se ahdisti iski pakokauhu ja oksetti. 

Nyt oon käynyt n. 2 kk. Oon alkanut huomata pieniä muutoksia, nyt tiedostan mistän jatkuva ahdistuneisuus ja pelko johtuu. Oon alkanut huomata mitkä laukaisee muistovyöryn. Olen edelleen varsin umpikujassa näiden tunteiden ja ahdistuksen kanssa. Oli hienoa lukea positiivinen jopa huikea kokemus terapiasta.

Sain vuoden alusta lähetteen trauma polille, missä virallinen trauma terapia aloitetaan, toivon vielä joku päivä olevani terve. 

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 12:34"]

Minulla. Suomeksi tuo on kyllä ptsh

Posttraumaattinen stressireaktio.

Tää ei oo sama asia.

Mistä lähtien av:lla on ollut muita kuin mt-ongelmaisia velatätejä?

Ai oikein trauma! Tytöttelikö joku 30 v sitten? 😆🤣😁😂😄😅😃😀

Vierailija kirjoitti:

Ai oikein trauma! Tytöttelikö joku 30 v sitten? 😆🤣😁😂😄😅😃😀

Voi kuule, sinulla on vielä paljon nähtävää ja suurinta osaa et tule näkemään eläessäsi.

Vierailija kirjoitti:

Mistä lähtien av:lla on ollut muita kuin mt-ongelmaisia velatätejä?

Tunnut tietävän mistä puhut.

Vierailija kirjoitti:

trauman uudelleen elämisestä terapissa. Hoito perustui altistukseen eli kun riittävän paljon mielikuvaa traumasta toistetiin, trauman vaikutukset kehossani vähenivät ja loppuivat lopulta kokonaan. Kärsin vakavista dissosiaatio-oireista, ahdistuksesta, unettomuudesta, sosiaalisista peloista jne. Koko elämäni kieppui tämän oirehdinnan ympärillä, eli trauma hallitsi elämääni. Kun nuo oireet terapian myötä alkoivat väistyä, pystyin viimein keskittymään siihen, miten trauma oli muokanut käyttäytymistäni ja asenteitani, ja vähitellen muuttamaan niitä vääristymiä itsessäni, jotka rajoittivat todellisen minäni esiintuloa. Tällä tiellä olen edelleen; prosessi on ollut huikea, raskas etenkin aluksi, mutta se on antanut minulle elämän. Prosessi on ollut ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.

Tarkoittaako tämä käytännössä sitä että muistellaan niitä pahoinpitelytilanteita.. ? Kaikkiako?