Saako aikuisena helposti apua vuorovaikutusongelmiin?

Olen aikuinen ihminen ja minulla on vuorovaikutusongelmia ihmisten kanssa. Voiko tähän hakea apua? Miten? Onko kukaan nimenomaan aikuisuudessa hakenut apua ja millaista apua on saatu? Otetaanko vakavasti vai ajatteleeko lääkäri, että koska kuitenkin selviää hengissä töissä käymisen ja kaupassa käymisen suhteen, niin turha edes lähteä hoitamaan asiaa?

Minulla ei ole kavereita ja töissä ollut AINA vaikeaa, koska ymmärrän muita jatkuvasti väärin ja muut ymmärtävät minua jatkuvasti väärin. Hävettää ja ahdistaa tämä.

Taustatietona se, että kävin päiväkodissa 90-luvulla puheterapiassa, koska puheenkehityksessäni oli yli vuoden viivästymää. Muistan elävästi sen, että jännitin ja ahdistin sosiaalisia tilanteita ja siksi muutuin mykäksi, mutta hoitajien ja terapeutin mukaan kyse ei ollut siitä, vaan siitä, etten ollut kehittynyt normaalia vauhtia.

Ala-asteella jäykistyin patsaaksi, jos luokkakaverit tulivat puhumaan. Harvoin puhuin muille lapsille. Minulla oli sentään yksi kaveri, jolle uskalsin puhua. Opettaja kiusasi tästä. Tämäkin 90-luvulla. Opettaja vaihtui, eikä kiusaamista enää ollut.

Yläasteella en enää jäykistellyt, mutta en silti halunnut puhua kuin lähimmälle kaverille.

Lukiossa meni vuosi, että pääsin mukaan porukkaan. Ja sitten viimeisenä vuotena jäin yhtäkkiä ulos porukasta, enkä tiennyt syytä.

Olen siis koko elämäni ajan ollut syrjitty tai sitten minulla on ollut yksi kaveri muutaman vuoden ajan koulutaipaleella.

Kävin terapiassa 20-25 ikävuosina, mutta terapeutti sanoi, että puhun normaalisti.

Omasta mielestäni en puhu tai en aina ymmärrä...

Olen ollut työelämässä yli viisi vuotta ja minulla menee jatkuvasti sanat sekaisin tai sanoja puuttuu lauseiden välistä kun yritän kertoa pidempiä turinoita. Se nolottaa.

Nyt viimeksi äitini kanssa oli kommunikaatio-ongelmia ja hän suuttuu minulle usein, koska ymmärrän hänet jatkuvasti väärin.

Esimerkki:

Äiti: "Älä heitä sitä tiskiainepulloa pois".
Minä: "En heitäkään".

Laitoin tiskiainepullon takaisin kaappiin. Luulin, että äitini tarkoitti, että älä heitä roskiin. Olin tiskaamassa ja aine melkein loppu ja äitini kommentoi sitä. Luulin, että hän luulee, että heittäisin sen roskiin. Sitten hän suuttui ja sanoi, että minähän sanoin, että älä laita pois. Aa, siis en olisi saanut laittaa sitä kaappiin. Hups.

Sitten toinen esimerkki:

Olen kaupassa äitin kanssa. Olemme ostamassa omia herkkuja leffailtaa varten ja jonotan äitini edessä. Äitini sanoo, että maksatko samaan syssyyn, tässä viisi euroa. Olen hämmentynyt, että maksan kortilla. Äitini ärsyyntyy, että niin, siis tässä viisi euroa siitä hyvästä, että maksat ostokseni. Ja sitten tajuan vasta 10 sekunnin päästä, mitä hän tarkoitti.

En kestä tätä enää. Näitä samanlaisia esimerkkejä tapahtuu jatkuvasti työelämässä.