Prinsessa Anne ainoa, jolla järkevät kengät
Olen seurannut kuningattaren kuolemaan liittyviä tapahtumia eri medioista. Silmiin pistää kunikaallisen perheen naisten piikkikorkokengät eri tilaisuuksissa.
Milloin naisten jalat vapautetaan? Vaatiiko suruetiketti kapeat ja korkeat kengät, joissa jalka on luonnottomassa asennossa? Uskon, että eilen Westminster Hallissa naisten jalat ovat särkeneet, kun ovat joutuneet seisomaan ohutpohjaisissa koroissaan koko seremonian ajan.
Nautitko sinä tuollaisilla kengillä kävelemisestä? Ihan oikeasti?
On olemassa matalampia ja ja järkevämpikorkoisiakin ihan siroja kenkiä. Kuninkaalliset vosiivat vaikka teettää omien jalkojensa mukaan, kun rahasta ei ole puutetta.
Kommentit (44)
Onneksi on vielä tyylikkäitä sekä elegantteja naisia, eikä näitä pullalenkkareita ole kaikilla. Moukkamaista, junttia ja karsean näköistä.
Annellahan on sotilaspuku ja siihen kuuluvat kengät. Oli Ellullakin aina korkokengät edustustilaisuuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa suruväki tarpoisi paskaisissa ja linttaan poljetuissa, mutta mukavissa lenkkareissa.
HAhhah.
Nythän on niin muodikasta pukea kukkamekkoja ja lenkkareita. Pah, ei se korko tee kengästä pelkästään epämukavaa. Eikö mammat osaa kulkea muilla kun lättäkengillä. Tietenkin tilanteen mukaan. En minäkään pistä korkkareita lenkkipolulle, mutta kauppaan saatan laittaa kengät, joissa korot.

Aidot ja välittävät ihmiset surevat, pukeutuminen on sivu seikka. Ne jotka haluavat esittää ulkopuolisille jotain falskia, miettivät tarkkaan pukeutumistaan.
Kyllä Elizabeth käytti korollisia kenkiä!
Anne on 7-kymppinen, ei se enää piikkikorkoja käytä, ei käyttänyt Ellukaan vanhemmiten. Ne koroilla koreilijat on vielä puolta nuorempia, kyllä nekin sieltä vuosikymmenten mittaan laskeutuu alemma.
Suomessa ei suvaittaisi hautajaisissa noin seksikkäitä piikkikorkkareita.
Yleensäkin tekee aina pahaa nuo kengät, ne viestii naisten alistetusta asemasta. Kidutusvälineet jaloissa. Toinen on silmät töhritty täyteen mustaa tököttiä, eli meikit. Eihän nekään hyältä tunnu.
Haluan itse huolehtia ulkonäöstäni ja terveydestä kärsimättä, esikuvia tällaiselle tyylille ei vielä ole mutta toivottavasti alkaa tulla.
Esim taskuja nykyään alkaa olla tarjolla naisten vaatteisiin, kun netistä voi tilata pienten valmistajien tuotteita joita isot matkii.
En tajua miksi ihmisten mielissä ainoa vaihtoehto noille hillittömille piikkikorkokengille olisi jotkut p*skaiset lenkkarit? Onhan sitä siistejä ja tyylikkäitä matalakorkoisiakin kenkiä olemassa.

Riippuu jalan mallista, miltä suippopäinen korkkari tuntuu jalassa. Minulla on tuollaiseen kenkään sopiva jalkaterä ja avokkaita helppo pitää. Joillakin jalkaterä on kärjestä aika kanttinen ja sellaiseen jalkaan ei kannata laittaa kärjestään kapenevia avokkaita.
Vierailija kirjoitti:
Nythän on niin muodikasta pukea kukkamekkoja ja lenkkareita. Pah, ei se korko tee kengästä pelkästään epämukavaa. Eikö mammat osaa kulkea muilla kun lättäkengillä. Tietenkin tilanteen mukaan. En minäkään pistä korkkareita lenkkipolulle, mutta kauppaan saatan laittaa kengät, joissa korot.
Miksi pitäisi osata kulkea muilla kuin lättäkengillä? Miksi just naisten pitäisi osata? Tai varsinkaan haluta? Ja kyllä, korko tekee kengästä epäergonomisen jalalle ihan väistämättä, se on epäluonnollista ja altistaa erilaisille jalkaongelmille, vaikka osaisikin ne jalassa kävellä.
Sanotaan, että joku on tyhmä kuin saapas. Mitkä ovat järkeviä kenkiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei suvaittaisi hautajaisissa noin seksikkäitä piikkikorkkareita.
Yleensäkin tekee aina pahaa nuo kengät, ne viestii naisten alistetusta asemasta. Kidutusvälineet jaloissa. Toinen on silmät töhritty täyteen mustaa tököttiä, eli meikit. Eihän nekään hyältä tunnu.
Haluan itse huolehtia ulkonäöstäni ja terveydestä kärsimättä, esikuvia tällaiselle tyylille ei vielä ole mutta toivottavasti alkaa tulla.
Esim taskuja nykyään alkaa olla tarjolla naisten vaatteisiin, kun netistä voi tilata pienten valmistajien tuotteita joita isot matkii.
Riippuu jalan mallista, miltä suippopäinen korkkari tuntuu jalassa. Minulla on tuollaiseen kenkään sopiva jalkaterä ja avokkaita helppo pitää. Joillakin jalkaterä on kärjestä aika kanttinen ja sellaiseen jalkaan ei kannata laittaa kärjestään kapenevia avokkaita.
Kenenkään jalka ei ole luonnostaan tuommoisen kapeakärkisen korkkarin muotoinen.
Meghan kävi jo kertaalleen vaivasenluut leikkauttamassa, mutta uudelleen tuhoaa kinttunsa noilla piikkikoroilla.
Mitä tulee koroilla kävelyyn ylipäätään, niin nämä hovin naisethan ovat todella hoikkia ja jalkaterälle ei tule niin paljon painoa kuin monella muulla, eli koroilla jaksaa pidempään.
Katehan myös treenaa paljon, eli lihaksikkailla mutta hoikilla jaloilla on helpompi kävellä koroilla.
Mutta Meghanin kannattaisi terveyssyistä lopettaa tuo 15 senttisillä käppäily, leikkauksen hyödyt muuten kumoutuvat.
Vierailija kirjoitti:
En tajua miksi ihmisten mielissä ainoa vaihtoehto noille hillittömille piikkikorkokengille olisi jotkut p*skaiset lenkkarit? Onhan sitä siistejä ja tyylikkäitä matalakorkoisiakin kenkiä olemassa.
Öyhöjen ajattelu on aina niin mustavalkoista. Se on joko-tai.
Prinsessa Anne on muutenkin vaatimaton koreilun suhteen . Muut asiat on ehkä tärkeimpiä kuin vaatteet ja tavarat.
Voitaisiinko seuraavaksi saada miehille tollaisia killeri korkoja? Miehet muutenkin valittavat aina sitä, että haluavat olla pidempiä niin tuossa olisi helppo ratkaisu. Koroista tulisi yhtäkkiä 10 senttiä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Nythän on niin muodikasta pukea kukkamekkoja ja lenkkareita. Pah, ei se korko tee kengästä pelkästään epämukavaa. Eikö mammat osaa kulkea muilla kun lättäkengillä. Tietenkin tilanteen mukaan. En minäkään pistä korkkareita lenkkipolulle, mutta kauppaan saatan laittaa kengät, joissa korot.
Ai korkkarit kauppaan? Lihatiskin Markku se sieltä katsoo, että lurpsista, nuo kiiltonahkakengät säärineen kun saisi sänkyyn...
Taannoin Tallinnassa oli kaksi suomidaamia päiväretkellä. Toisella tavalliset vaatteet ja lenkkarit, toinen kimaltelevissa diskovaatteissa ja korkeilla, ohuilla koroilla sielä mukulakivikaduilla vanhassa kaupungissa.
Ja tämä diskoprinsessa oli yli kuusikymppinen naamasta päätellen.
Korkokengät selvästi muovia ja tekonahkaa. Ketä varten hän oli noin varustautunut? Ei ainakaan omaa hyvinvointiaan.
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Anne on muutenkin vaatimaton koreilun suhteen . Muut asiat on ehkä tärkeimpiä kuin vaatteet ja tavarat.
Annella on todella tavallinen, kotoisan oloinen kotikin, Anne on näistä kuninkaallisista se, joka ei ehkä olisi valinnut julkista elämää missään muodossa, mutta sattui vaan syntymään prinssessaksi.