appivanhempien kanssa muuttaa yhteiseen taloon

naapureina näköyhteydellä. Eivät varmaan niin tarkoita kytätä, mutta ei meillä kyllä nuppineulakaan tipahda, etteivät tietäisi. Monelta on herätty, moneen valvottu, kuka kävi jne. Jos on jotain poikkeuksellista esim olen sairaana, mies soittaa 5 minuuttia valojen laiton jälkeen että anoppilasta vaan kyselevät että onko meillä joku vielä kotona ja miksi. Jos pihaan tulee outo auto, sekin pannaan merkille. Kaikki asiat hoidetaan miehen kautta, vaikka voisivat periaattessa kävellä meille kysymään, jos varkaita pelkäävät. Ja seiskan ruokakokemukset ovat tulevaisuutta täälläkin.

koska mies oli äitissä kiinni, ja äiti hallitsi pojan elämää ja halusi muuttaa miniän mieluisaksi.

anoppi oli kavala ihminen, haukkui ja imarteli, kaiken miniän takana, mutta miksi?



ystävä muutti lasten kanssa pois, ei jaksanu sitä enää, poika ei uskaltanut muuttaa, jä'i äitinsä hoiviin, meni kk sossun akat haki lapset, oli tehty ilmoitus että ystäväni on juoppo äiti, heitteille jättäjä ja kaikkee muuta

ex ukole ja tietysti anopille lapset meni, meni 4 vuotta taistoa jotta äiti sai lapset takas ja anoppi syyttää vääristä syytökisitä.



kamalaa mutta totta, eli en vierestä kahtoneena muuttais

Tosin mies omistaa tämän talon ja vanhempansa ovat syytingillä.



Molemmilla on täysin omat taloudet, omat pihat, jopa periaatteessa omat pihatietkin, mutta käytännössä mummi hoitaa puutarhan, minä keskityn sillä aikaa lapsiin.



En keksi mitään huonoja puolia. Lapsilla on vapaa pääsy meiltä "toiselle puolelle", meidän eteisestä kun pääsee ovesta suoraa mummolan vierashuoneeseen. Anoppi ei tule meille pyytämättä enkä minä mene heidän puolelleen kutsumatta (paitsi hakemaan lapsia). Mummi saa syöttää lapsia ihan niin kuin haluaa, ei ole minulta pois, hampaissa ei silti ole reikiä, vaikka ylimääräinen mehulasillinen tulee joskus juotua.



Parasta on se, että lapsilla on aina aikuinen paikalla, vaikka me vanhemmat joutuisimme yllättäen töihin.

lähtisitkö, miksi?

Aikoinaan kun etsimme omaa taloa, appi rupesi ehottelemaan ostakaa tämä talo. Kallis talo olikin asuivat yläkerrassa, asumisoikeus kuului kauppahintaan. Appi ei elänyt kovin kauan, mutta anoppi parikymmentä vuotta. Monta kertaa mietimme olisi tullut halvemmaksi ostaa asunto anopille. Oli niin avuton ,ettei osannut hoitaa mitään asioita . siis ei olisi pärjännyt. Muut sisarrukset kuorossa huusivat ,ei mummoa yksin asumaan. M eidän piti rakentaa lisää ,kun kolmas lapsi tuli. Meillä oli keittiö ja kaksi pientä huonetta käytössä. Ylä kertaan oli kulku meidän avonaisesta eteisestä, ei saanut koskaan olla rauhassa, muut ravasivat usein siitä.Sitten kun rakensimme lisää tehtiin ulko eteisestä eri sisäänkäynti ylös. Sittempä ei ollutkaan kuin ,harvoin asiaa mummolle. En suosittele kellekkään tätä ratkaisua.

mulla on oma elämä

mutta pärjään ilman heidän taloudellista tukea

Pitää vain tehdä rajat selviksi jne niin miksikäs ei?

ja mulla on vielä tosi kivat appivanhemmat, joiden kanssa tullaan kyllä hyvin juttuun. Silti en muutaisi.



Nyt me asutaan tosi lähekkäin, kaupungissa samalla kadulla. Appivanhemmat eivät tunge meille kutsumatta ja homma toimii hienosti. Mutta yhteisessä huushollissa mulla olisi sellainen tunne, ettei ole omaa rauhaa koskaan ja että vanhusten mielipiteet pitäisi ottaa kaikessa huomioon. Miten ratkaistaisiin erimielisyydet sisustuksessa? Laitettaisiinko ruoka aina yhdessä? Mä en kestäis anoppia huseeraamassa mun keittiössä alvariinsa, sen tavat toimia on niin erilaiset. Miten voisi kutsua kavereita iltaa istumaan, jos pitäisi huomioida myös vanhukset? Olisivatko he aina tilaisuudessa mukana, jos haluaisi kutsua omia vieraita?



Toisaalta yhdessä asuminen olisi varmasti lasten kannalta ihanaa, mutta noi muut asiat on mulle tärkeämpiä. Ja ihan vertailun vuoksi sanon, että en muuttaisi yhteen omienkaan vanhempieni kanssa ihan samoista syistä.

Asiassa on puolensa. Helppo laittaa lapset mummolaan, jos on itsellä kiirettä, mummo ottaa mielellään. Toisaalta taas meillä ei ole yksityisyyttä. Uskon, että jossain määrin myös anoppi kärsii asiasta, mutta ei myönnä. Pidän appivanhemmista, mummoa mukavampaa ihmistä saa hakea. Meillä on muuten yhteiset autot heidän kanssaan ja sauna, niistä ei ikinä ole tullut mitään sanomista. Kun appivanhemmat tulevat huonoon kuntoon, lienee samomattakin selvää kuka heistä huolehtii... se vähän jo nyt ahdistaa.

minulla on mukavat apit, lapsille tärkeet isovanhemmat.

hyvät välit niin kauan kuin avasin kunnolla suuni.



olin töissä, mummo syötti välipalaksi sokeri keksiä, pilli mehua, jäätelöä, kaikkea mikä ei ole oikeaa ruokaa, herkkua vaan. ja kun sanoin asiasta että herkkupäivä on perjanta, vastaus oli siihen että ei se haittaa jos vähän keksiä syövät.

kun hammaslääkärissä käytiin hampaat täynnä reikiä, sanoin apeille että pitää kahtoa ettei sokeri litkuja anneta vaan maito ja vesi tärkeimmät juomat, ei ne hammas lääkärit mitään tiedä, ainahan on sokeri mehua juotu, ne vaan puhuu omiaan (mielestäni hammaslääkärit ovat lukeneet itsensä siihen ammattiin ja ovat paljon tietoisempia kuin me ja jakavat tietoa meille ),

eli meillä tilanne meni siihen että minä olin sitä mieltä et on oltava herkkupäivä, vähäsuolaisia ruokoia, terveelliset elämän tavat jotka anoppi kumosi tekemällä juuri toisin. kun kerran sanoin että minä olen äiti, ja minun mielipiteitä pitää myös kunnioittaa, siihen tuli vastaus äkkiä, mitä sinä tiedät äitiydestä, mee sinne töihin niitä vanhusten perseitä pesemään, hän (siis anoppi) on se joka lasten kasvatuksen tietää ja minä se joka ei tiedä mitään, luen liikaa kuulemma lehtiä.



tavarat tuli pakattua, mies lähti mukaan, vaikka tästä asiasta riideltiin aina, oltiin tiettyä mieltä, mutta mies aina oli äitinsö puolella.



kokemus tämäkin, mutta haluan kasvattaa lapseni niinnkuin haluan

Asiassa on puolensa. Helppo laittaa lapset mummolaan, jos on itsellä kiirettä, mummo ottaa mielellään. Toisaalta taas meillä ei ole yksityisyyttä. Uskon, että jossain määrin myös anoppi kärsii asiasta, mutta ei myönnä. Pidän appivanhemmista, mummoa mukavampaa ihmistä saa hakea. Meillä on muuten yhteiset autot heidän kanssaan ja sauna, niistä ei ikinä ole tullut mitään sanomista. Kun appivanhemmat tulevat huonoon kuntoon, lienee samomattakin selvää kuka heistä huolehtii... se vähän jo nyt ahdistaa.

mutta en suostu,

-anoppi on siivous hullu, siivoo heti kun meille tulee, ottaa imurin kaapista ja siivoo vaikka oikeasti olisin juri imuroinut (tämäkin on nähty)

-meille tulee vieraita, anoppi sattuu samaan aikaa tulee, ensimmäisenä alkaa tekee tuttavuuta ja istuu niin pitkään jotta vieraat lähtee, ja siinä ehtii jo minun laiskuuteni ja huono äitiyden monta kertaa kertomaan (että oli kiva nähä tuttuja kun ei vuosiin olla nähty)

-arvostelee lihavuuttani ja vertaa minua toisiin (ylipainoa ei ole, mutta raskaus mahani löytyy)

-vertailee ystävien lapsia minun nopeasti kehittyineisiis lapsiin, en haluaisi sellaista kuulla, mielestäni lapset jokainen kasvaa ja kehittyy omalla käyrällään

-käy meillä lässyttää, ovesta ulos mennessä haukkuu kuinka meidän perhe voi huonosti?

-omaa rauhaa ei olisi koskaan, aidan takaakin se osaa tulla!

-anoppi opettaa kuinka hänen poikaansa tulee kohdella!

mukavat on silti apet, mutta naapureiksi en muuttaisi

Sekaantuu muutenkin liian innokkaasti asioihin, vaikka anoppikin on ihan ok tyyppi noin muuten...

En vaan jaksa sitä

* täydellisyyttä

* besserwisseriyttä

* muiden (tuttujen ja tuntemattomien) jatkuvaa arvostelua

* kaiken paheksumista