Lue keskustelun säännöt.
Itkeminen suuttuessa :( muita?
18.08.2022 |
Mua itkettää aina riitatilanteissa tai jos joudun käymään yhtään ikävänsävyistä keskustelua tai vaatimaan jotain. Kerran pyysin töissä hoitovapaata, ja olin kyyneleet silmissä :(
Miten tästä pääsee eroon? Ihan mahdotonta yrittää näyttää vakuuttavalta, kun ääni tärisee ja silmät kostuu. Eikä ole kyse siitä, että vastapuoli olisi pelottava tms. Lapsesta asti ollut näin ja myös kotioloissa. Ärsyttävää ja noloa!!
Kommentit (9)
Mulla sama. Kyllä hävettää välillä. En valitettavasti itsekään tiedä mikä auttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma. Todella hankalaa, kun pitäisi vaikka pitää omia tai perheenjäsenen puolia ja sitten vaan itkettää.
Lapsuuden trauma varmasti taustalla. Ehkä et sitä edes muista mikä oli.
Onko sinulla heikko itsetunto, siis vanhemmat eivät ole kyenneet kasvattamaan sinulle tervettä itsetuntoa?
Äläkä ota näitä mitenkään loukkaavana, joku tuollainen on varmasti taustalla.
Sama minullakin, aina ääni värisemässä jos joutuu jotain vakavempaa keskustelua käymään ja hyvin äkkiä murrun itkuun. Inhoan tätä piirrettä itsessäni, haluaisin pysyä jämäkkänä ja olla tunteilematta itkemällä AINA. Just joku tuollainen vapaan kysyminenkin hankalaa. Eli vinkkejä jään seurailemaan..
Voi mennä ohi iän myötä, vaikka joku 8-kymppinen kohta tuleekin kertomaan, ettei mene.
Hoitovapaan pyytäjä ei ainakaan liene vanhus, ja hormonit voi muutenkin heittelehtiä siinä tilanteessa. En minä ihmettelisi, jos raskaana oleva tai pikkulapsen vanhempi vähän kyynelehtisi.
Elämän kovettamat eivät helpolla itke. Ei sekään ideaali ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Kun olen vihainen, se purkautuu itkuna.
Terapiassa ymmärsin sen johtuvan siitä, että lapsena minun ei ollut sallittua näyttää negatiivisia tunteita. Jo ihan taaperosta asti minua rangaistiin jos harmistuin jostain. Lisäksi vanhempani kasvattivat minut karjumalla.
Tyypillistä oli, jos esimerkiksi kokeesta tuli huono numero, minut istutettiin pöydän ääreen ja minulle huudettiin naama punaisena. Jos yhtään reagoin mitenkään, niin raivo vain yltyi ja pari kertaa meni fyysiseksi.
Konfliktitilanteissa tai kohdatessani epäreilua kohtelua edelleen aikuisena jäädyn, "pienennän itseni", ja passivoidun. Vahva tunne pakkautuu päähän ja purkautuu sitten täysin hallitsemattomana itkuna. Yritän piiskata itseäni puolustautumaan, mutta lapsesta asti selkärankaan on upotettu toimintamalli, että niin tekemällä tilanne vain pahenee.
En ole oppinut tästä eroon, koska reaktio on niin vaistonvarainen ja automaattinen eikä kyseissä tilanteissa ole aikaa saati tilaa järkeillä. Onneksi minulla on kuitenkin kumppani, joka ei koskaan edes hermostuessaan huuda ja joka riitatilanteissa antaa minun poistua hetkeksi kokoamaan ajatuksiani ja sitten asiat selvitetään puhumalla ja kuuntelemalla toista.
Sama vika ja vihaan sitä! Olen hyvin puoliani pitävä ihminen ja kaikkea muuta kuin kynnysmatto, mutta niin vaan pillahdan helposti itkuun, varsinkin vihaisena. Raivostuttavaa. En kyllä osaa tätä vanhempieni "syyksikään" laittaa, minulla on ollut hyvin onnellinen lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden trauma varmasti taustalla. Ehkä et sitä edes muista mikä oli.
Onko sinulla heikko itsetunto, siis vanhemmat eivät ole kyenneet kasvattamaan sinulle tervettä itsetuntoa?
Äläkä ota näitä mitenkään loukkaavana, joku tuollainen on varmasti taustalla.
On melko heikko itsetunto. Lapsuus oli sinänsä normaali, eli ei mitään mikä ei kestäisi päivänvaloa. Sen kyllä muistan, että aina olen hakeutunut piiloon itkemään ja kaikenlaisten tunteiden - myös iloisten - näyttäminen on ollut vaikeaa. Meillä ei kosketeltu eikä hellitelty sanoin. Ei tosin ollut mitään rajua huutamistakaan kuten toinen kirjoittaja kuvasi.
Mulla ollut samanlaista aina, olen erityisherkkä muutenkin. En tiedä kyllä, miten tuosta pääsisi eroon, vinkit kelpaisi mullekin.