Lue keskustelun säännöt.
Ylihuolehtivat vanhemmat
Pihlajapuu
16.08.2022 |
Tuntuu, että vanhempani (erityisesti äiti) suhtautuu minuun edelleen ikääni nuorempana, ja se ahdistaa.
Olen 39 vuotias, vanhempieni ainoa, ja odotan omaa pientä. Minulla on hyvä työ, ok tulot palkkatyöstä, en polta/juo (myöskään ei ennen raskautta), ja kiltti miesystävä (lapsen isä). Mitään huolta vanhemmilla ei pitäisi olla, mutta silti tuntuu että sieltä tulee edelleen paljon neuvoja.
Äitini on erityisen huolissaan, saanko pitää työni (olen koeajalla, työssä tietävät ja suhtautuvat positiivisesti raskauteen). Hän myös välillä huolehtii ihan suotta, näemmekö tarpeeksi usein miesystäväni kanssa (emme asu vielä yhdessä).
Tuntuu että vanhemmat kaipasivat paljon aktiviteetteja (molemmat eläkkeellä) ja tärkeyden tunnetta. He ovat minulle rakkaita, mutta tuntuu, että haluaisin vetää selkeämmät rajat. Onko muita samanlaisessa tilanteessa tai ollut?
Kommentit (3)
Kiitos hyvästä vastauksesta! Ja luulen että tämä on juuri mikä heitä, tai äitiä, mietityttää. Pitää yhdessä miehen kanssa puhua tästä, ja jotta saisimme myöskin rauhaa kasvattaa ajallaan sitten omaa pientä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä irtiottoa ylihuolehtivasta vanhemmasta. Itselläni ollut saman kaltainen ongelma, äiti huolehti ja epäili kykyjäni ja tarjosi apuaan vaikka en sitä kaivannut. Ja tiedusteli miten pärjään useilla tekstareilla tai soitoilla. Oli pakko vetää tiukempaa rajaa. Oikeastaan vasta terapiassa tajusin miten hankala suhteeni on äitiini, aina varmaan ollut.
Olen ollut hänen ainokaisensa, hän on "passannut pilalle" kuten itse sanoo ja siitä sitten syyllistää minua kun olen niin pilalle passattu. Marttyyrikortti on myös käytössä tyyliin "sinuun panostin niin paljon ja nyt olet niin ilkeä"..... En aina tiedä nauraako vai itkeä. Mutta olen tietoisesti tehnyt valintoja jotka vievät minua äidistä kauemmas. Äiti on osoittanut suruaan kun "ollaan niin etäisiä eikä ikinä enää nähdä". Mutta ymmärrän että se on hänen surunsa, hän kantaa niistä itse vastuun ja hänen on irrotettava otteensa minusta, tyttärestään. Olen koittanut puhua asiasta jonkin verran mutta se on kyllä hirveän vaikeaa. Viime aikoina on vaan täytynyt keskittyä omaan elämään ja tehdä omia valintojani ja suunnata energiat minun näköisen elämän elämiseen.
Kauhea ajatellakaan että saisin lapsen ja äitini astuisi tyylillään taas enemmän elämääni sisälle.
Nyt on viimeinen hetki alkaa vetää rajoja, lapsen synnyttyä se tulee olemaan monta kertaa vaikeampaa.
Vanhempia tuntuu huolestuttavan teidän perinteestä poikkeava perheen perustaminen. Ehdotan, että mietit jonkun vakiolauseen, jolla katkaiset huolestuneet pohdinnat ja siirryt toiseen aiheeseen. "Me olemme mielestämme tehneet oikean valinnan, en näe syytä puhua tästä sen enempää."
Kannattaa myös etukäteen yhdessä miehen kanssa miettiä, miten asetatte yhdessä rajoja, jos tuoreet isovanhemmat hurahtavat rajattomiksi vauvan synnyttyä.