Käytittekö te jo 80-luvulla lemmikkieläimiä eläinlääkärisä?
Kun maaseudulla ei ainakaan meilläpäin ollut tapana viedä kissoja eläinlääkäriin.
Kommentit (9)
Kyllä vietiin, mutta se hoito mitä siellä saivat ei ollut lähelläkään nykytasoa. Eläinlääketiede on mennyt niistä ajoista todella paljon eteenpäin.
Tottakai eläimet vietiin lääkäriin, jos siihen oli tarvetta.
Siksipä teillä siellä maaseudulla olikin aina pihapiirissä kymmeniä sisäsiittoisia kissoja.
Meillä maalla eläinlääkäri hoiti kissat ja koirat ( rokotukset) kun kävi hoitamassa ammuja. Ei niitä erikseen kai viety ikinä mihinkään, ellei ollut joku tosi vakava juttu. Ei niillä "mitään" kyllä ollutkaan. Paitsi matoja...ja kaikkea, mikä ei ihmisen silmään näkynyt varmaan. Lohduttaudun sillä, että lääkäri ne ainakin silloin tällöin tarkasti.
Toki, minulla on ollut lemmikkieläimiä jo 1970-luvulta asti. Kissat leikkautettiin ja sekä kissat että koirat rokotettiin. Vaivat hoidettiin, vaikka olisi tullut kalliiksikin. Yhden koiran murtuneen etujalan hoito maksoi paljon enemmän kuin kaksi saman rodun huippupentua olisi maksanut. Onneksi oli rahaa vaativaan leikkaukseen, jalka tuli hyvään kuntoon.
Käytettiin kissat leikattavana ja myös jos niillä oli jokin haava, puremavamma tai vastaava, joka vaati hoitoa. Yhdeltä kissalta leikattiin napatyrä. Eläinlääkäri tarkasti samalla korvat, antoi tarvittaessa lääkettä korvapunkkeihin ja poisti hammaskiveä. Mutta esimerkiksi hammaskiven poisto tapahtui niin, että eläinlääkäri vain nappasi kissan niskasta kiinni ja raaputti jollain instrumentilla hampaita, sitä varten ei nukutettu eikä ollut mitään ultraäänilaitteita niin kuin nykyään.
Tottakai, ainakin kissoja ja koiria. PIenemmät kuten vaikka hamsterit tai undulaatit en muista käytettiinkö niitä, ei luultavasti vaan sitten vaan kuolivat kun sairastuivat tarpeeksi pahasti.