Miten tällainen tilanne, saako tt-tukea?
Isäni on kuollut ja toisen sisareni kanssa olemme paperilla perineet isämme osuuden vanhasta hometalosta, jossa äitimme asuu lesken oikeudella. Euroakaan emme ole isän perintöä saaneet, hautajaisten jälkeen ei jäänyt mitään jaettavaa. Olisi jäänyt ellei äiti olisi halunnut prameita hautajaisia. Talolla ei ole mitään rahallista arvoa ja aikoinaan sen joutuu myymään tontti-talon purkukulut. Isämme kuollessa talo arvioitiin todella törkeästi yläkanttiin, perintöverot tämän perusteella. Estääkö tämä homepommi mahdollisen tt-tuen saannin? Äiti ei ole aikeissa missään vaiheessa myydä taloa eikä muuttaa.
Taustaa vielä, olen perheetön ja asun kaupungin vuokra-asunnossa. Työkyvytön työtön, en pääse työkyvyttömyyseläkkeelle ja kela on jopa sairaspäivärahahakemuksen hylännyt. Nyt saan työttömyyskorvausta, mutta tilanne vaan pelottaa ja mietityttää, koska oikeasti olen työkyvytön ja jos tulisi tilanne että työttömyyskorvauskin lopetettaisiin minulta, tai voiko tällaista tilannetta tulla, minulla lääkärintoditukset työkyvyttömyydestä, eli nämä jotja kelalla eivät menneet läpi. Muuta omaisuutta ei ole kuin tuo homepommitalo paperilla. Tähän asti olen pärjännyt ilman tt-tukea koska haen ruokani ruoka-avusta.
Kommentit (14)
Ota yhteyttä sosiaalityöntekijään.
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohtaisesti kaikki omaisuus vaikuttaa toimeentulotuessa, myös jakamaton homepommikiinteistö. Mutta perukirjassa on varmasti maininta lesken asumisoikeudesta joka menee kaikkien muiden oikeuksien edelle. Kopio perukirjasta Kelaan ja selvitys siitä että sinulla ei ole oikeutta realisoida omaisuutta. Silloin sitä ei huomioida.
Muistaakseni perukirjassa ei ole tästä mainintaa, mutta eikö se ole avioleskellä ilman mainintaakin? Keskinäisessä testamentissa oli että "toivomme etteivät perilliset vaadi osaansa jälkeenjäävän elinaikana". Tai jokin vastaava teksti. OIkeudellisesti tuo ei varmaan ole pätevä, mutta tämä on ollut jo lapsesta saakka, että me lapset olemme täysin toissijainen asia, aina kaikessa vanhemmat asettivat itsensä etusijalle. Eli omien vaatiminen olisi aikamoinen prosessi eikä minulla tyhjätaskuna mitään mahdollisuutta tähän. Äitini pitää itseään uhrina jos me mitään sisaren kanssa vaatisimme.
Eihän tuommoista voi toivoa! Ei ole millään muotoa laillista eikä sitä tarvitse noteerata.
Vaikuttaa toimeentulotukeen siten, että tuleva perintösi katsotaan sinun omaisuudeksi, jota vastaan saat "lainaa", eli perinnön saatuasi sosiaalitoimi perii sinulle "lainaamasi" toimeentulotuet takaisin. Yhdelä tutulla meni noin, sopimus oli kunnan kanssa, ei Kelan. Aivan pimee systeemi.
Ei vaikuta mitään.
Sillä Kela ei voi vaatia sinua muuttamaan rahaksi sellaista, joka on jakamatta perintönä.
Ei vaikuta.
Kaiken lisäksi jos siinä talossa on lesken asumisoikeus. Kela ei voi vaatia, että esim. sisaresi ostaa sinut ulos tms.
Se jakamaton osuus ei ole sinun tällä hetkellä.

Jos Kela vaatisi, että sinun pitää vaatia jakoa, se olisi väärin näitä muita asiassa osallisena olevia kohtaan.
Eikä tuollainen sosiaalinen lainakaan... ennalta tietämättömäksi ajaksi sovittuna... Mitä järkeä siinä olisi....
Kuka teki talosta arvion perukirjaa varten?
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuommoista voi toivoa! Ei ole millään muotoa laillista eikä sitä tarvitse noteerata.
Näin se menee. Jos mitään muuta jaettavaa ei ole, lesken oikeus asuntoon ja yhteiseen omaisuuteen menee jopa lakiosan edelle. Leskeä ei voi vaatia muuttamaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa toimeentulotukeen siten, että tuleva perintösi katsotaan sinun omaisuudeksi, jota vastaan saat "lainaa", eli perinnön saatuasi sosiaalitoimi perii sinulle "lainaamasi" toimeentulotuet takaisin. Yhdelä tutulla meni noin, sopimus oli kunnan kanssa, ei Kelan. Aivan pimee systeemi.
Niinpä - eikä ole mitään takeita että omaisuus on realisoitavissa arvioidulla summalla. Muuttotappioalueella varsinkaan tai jos siinä ilmenee vaurioita myöhemmin.
Mikset kieltäydy perinnöstä, jos et saa mitään?
"Sen sijaan osuus jakamattomaan kuolinpesään ei ole toimeentulotukilain 12 :ssä tarkoitettua varallisuutta. Jakamattoman kuolinpesän osakkaistahan kukaan ei omista mitään tiettyä esinettä tai omaisuutta, vaan ainoastaan (abstraktin) tietyn suuruisen osuuden kuolinpesään. Oikeus realisoituu vasta perinnönjaolla."
Voit saada toimeentulotukea, kannattaa hakea heti. Muista pitää työnhaku voimassa ja huolehtia velvollisuuksistasi niin eivät leikkaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Mikset kieltäydy perinnöstä, jos et saa mitään?
Kieltäytyä ei voi enää sen jälkeen kun jako on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa toimeentulotukeen siten, että tuleva perintösi katsotaan sinun omaisuudeksi, jota vastaan saat "lainaa", eli perinnön saatuasi sosiaalitoimi perii sinulle "lainaamasi" toimeentulotuet takaisin. Yhdelä tutulla meni noin, sopimus oli kunnan kanssa, ei Kelan. Aivan pimee systeemi.
Niinpä - eikä ole mitään takeita että omaisuus on realisoitavissa arvioidulla summalla. Muuttotappioalueella varsinkaan tai jos siinä ilmenee vaurioita myöhemmin.
Tuon väitteen, johon kommentoidaan voisi kuvitella koskevan sellaista tilannetta, että jako ja realisointi/rahaksi muuttaminen on juuri tapahtumassa, ja hakija on mennyt ja pyytänyt sosiaalista lainaa, jonka on todennut voivansa maksaa takaisin sitten kun se piakkoin edessä oleva perinnön jako on tapahtunut.