Kohta tulee avioero, mitä haluaisit sanoa minulle ennen sitä?

Otan osaa etukäteen suruusi, mutta tilanteesi varmasti helpottaa eron jälkeen, ettei tarvitse elää pelossa!

Neuvoni on, että kaikenikäisten lasten kanssa kannattaa etukäteen keskustella asiasta ja vastata heidän kysymyksiinsä ja kysyä mielipidettä asumisjärjestelyistä. Lasten suurin pelko on, että miten heidän sitten käy. Tätä kadun, ettemme omassa erossani tehneet. Tosin meillä lapset oli silloin jo teini-ikäisiä.

Mieheni on onneksi tosi, tosi hyvä isä. Olen miettinyt, jos voisimme pitää lapsella pysyvän kodin ja vaihtaa vuoroviikoin itse asuinpaikkaa, ainakin aluksi. Missään nimessä en halua erottaa lapsia isästään enkä usko, että hänkään haluaa heitä minusta. Kaikkien vuosien jälkeen toivon, että voisimme olla jotenkin edelleen perhe, mutta tietysti eri tavalla kuin ennen. Jotenkin hullulla tavalla olen jo sinut sen kanssa, että hänellä tulee olemaan vielä uusi puoliso ja toivon, että hän on hyvä lapsilleni. Itse en halua enää ikinä parisuhdetta tämän jälkeen, ainakaan niin että lapset vielä asuisivat kotona ja pitäisi heidät totuttaa uuteen puolisoon. 

Ja kiitos osanotosta. Tulee olemaan raskasta, mutta varmasti silti parempi näin, kunhan pahimmasta selviää. 

Haluan sanoa, että: Hyvä, että jätit sen sian.

Voimia sinulle. Huomenna on loppuelämäsi ensimmäinen päivä.

Ero on aina enemmän kuin hetkellinen tapahtuma, sen seurauksia kantaa sisimmässään ja alitajunnassa luultavasti jonkinverran koko loppuelämän ajan.

Mun kysymys on: ero koska pelkäät ja ette yhdessä halua hakea apua ettei tarvitsisi pelätä?

Vai ero koska sinä olet päättänyt sen olevan sinulle paras ratkaisu ilman avun hakemista?

Ero on niin kipeä kokonaisuus että ellette ole kokeilleet kaikkea apua, niin miettikää nyt vielä löytyisikö jokin muu tapa ratkoa ongelmat. Joskus voi eron estää hölläämällä omia vaatimuksia siitä "täyttääkö ns. normit".  Tunnen pariskunnan jolle ratkaisu oli jatkaa liittoa, mutta asua eri osotteissa, kuitenkin lähellä toisiaan.  Lapsilla on kaksi kotia ja sopuisat vanhemmat. Käsittääkseni kaikki ovat tyytyväisiä näin tällä hetkellä.

Useampi vuosi sinnitelty ja nuorin lapsi on neljä-vuotias.

Miten ihmeessä hankitte lapsen kärsimään riitelystänne ja nyt perheen hajoamisesta.

Mitä sinä pelkäät? Kerrot että mies ei ole koskaan ollut väkivaltainen, mutta haluat erota väkivallan pelon vuoksi, ja että väkivalta pelottaa lapsuuden traumojesi takia. Ehkä ongelmana on tarve käsitellä se traumaattinen lapsuus, eikä avioliitto? Ehkä sinun kannattaisi hakeutua terapeutille?

Jos taloudellisesti mahdollista pitäkää lapsilla koti jossa vanhemmat vuorotellen käyvät olemassa lasten kanssa. Viikko näkemättä toista vanhempaa on pitkä aika lapsille. Parempana pidän, että molemmat vanhemmat ovat viikoittain lasten kanssa yhdessä. Sopikaa selkeät säännöt siivoamiseen niin ei kaadu siistimmän niskaan. Siivoojan palkkaaminen ei ole huono idea jos talous kestää. Käyttäkää tarvittaessa lastenvalvojan apua, siellä voitte sopia käytännön asioista ja saatte hyviä näkökantoja lasten asioihin.

Mielestäni olet kokenut väkivaltaa jo nytkin, jos miehellä on tapana uhitella öisin. Tuollainen väkivalta on henkistä ja myös epäsuorasti fyysistä, sillä valvottaminen vaikuttaa yleiseen vireystilaan ja jaksamiseen. Nyt olisi erityisen tärkeää saada nukuttua öisin, kun on isoja päätöksiä ja järjestelyjä tehtävänä.

On lukuisia muitakin väkivallan muotoja kuin lyöminen ja näitä muita on vielä hankala todistaa, kun niistä ei jää jälkiä.