LIV: VAnhemmuus pilasi elämäni

Useampi nainen kertoo että minkälaista äitiys on? Sen negatiivisen puolen :D

Katselin ohjelmaa ja säälin lapsia kun äidit sanovat päin naamaa "sinä pilasit elämäni" . Kyllä joissain asioissa olin samaakin mieltä mutta en todella kadu lapsen tekoa

Eihän tämä vanhemmuus aina herkkua ole, mutta kyllä oli typerä ohjelma :D

Suurin osa perheistä oli sellaisia, että pelkällä keskustelulla ja arjen työjaolla elämä helpottuisi huomattavasti. Esimerkkinä se yksivuotiaiden kaksosten perhe, jossa äiti "omi" lapset ja valitti, ettei jaksa heidän kanssaan arkea. Sitten kun isä hoiti lapsiaan ekan kerran yli 2 h, toivoi äiti, että isä epäonnistuu hommassaan. Isä olikin epätoivoinen hoitotilanteessa ja totesi, ettei haluaisi toiste joutua hoitamaan lapsiaan. :O Ei mikään ihme, jos parisuhde rakoilee, kun ovat ihan itse rakentaneet lapsista kiilan väliinsä.



Ne perheet, joiden kohdalla oikeasti tuli hätä lasten puolesta, olivat suuremman avun tarpeessa. Toinen oli se pariskunta, jotka olivat hankkineet miehelle sterilisaation lapsen saamisen jälkeen ja näyttivät melkein inhoavat 4,5-vuotiasta poikaansa, joka näytti kaikin puolin normaalilta. Vanhemmat olivat hankkineet pojan paikkaamaan eron partaalla ollutta parisuhdetta ja kaatoivat parisuhteensa ongelmat lapsensa niskaan, muka lapsen aiheuttamiksi. Kävi niin sääli sitä pientä poikaa, jossa ei ollut yhtään mitään vialla. Vanhempien kamala katkeruus kohdistui suoraan viattomaan lapseen.



Toinen josta olin myös huolissani, oli se kolmen (vai neljän?) lapsen äiti, joka oli aivan masentunut, eikä jaksanut mitään. Lapset pomppivat miten sattuu ja kauppareissulla yksi lapsista meinasi juosta auton alle ja repi hyllyistä alas tavaroita. Tässähän ei sinänsä ole mitään outoa, mutta äidin kuvailut omasta olostaan ja tilanteestaan olivat hälyttäviä. Hän esimerkiksi häpesi lapsiaan syvästi ja koki leikki-ikäisten raivonpurkaukset henkilökohtaisena loukkauksena ja äidin häpäisemisenä. Siksi hän sanoi, ettei halua esim. käydä kaupassa, vaan yrittää päästä mahdollisimman nopeasti pois ja kotiin turvaan, koska kotona lapset voivat sitten riehua, eikä äidin tarvitse hävetä muiden edessä. Kuulostaa siltä, että perhe on erakoitunut kotiin, äiti on jatkuvasti ahdistunut, masentunutkin, eikä jaksa olla lapsilleen läsnä.



Muut dokumentin perheet olivat ihan "normaaleja", tyyliin "ohoh, kylläpäs se vauvan tulo muutti arkea".

Voi mitä dorkia!!

Ihan itse olivat itsensä ajaneet tähän tilanteeseen.



Se äiti joka ei laittanut lastaan kärryihin kaupassa vaan antoi vaeltaa ympäriinsä, noh, tietty noin se kaupassa käynti on hankalaa. Mutta jos laittaa lapsen kärryihin, kauppalista käteen, ja sitten vaan hoitaa homman nopeasti ja tehokkaasti, niin eihän siitä tule ongelmaa. Vaikka huutaisi lapsi, sit huutaa, so what?!!?



Samoin kaksosten äiti, ihan dorka!!

Isä yritti vaihtaa paskavaippaa, ja äiti oli siinä koko ajan neuvomassa. Olis nyt antanut isän ihan itte selvitä siitä. Kyllä se olis selvinyt kun olis ollut pakko eikä mamma vieressä neuvomassa.

Muutenkin oli ihan itse aiheutettu tilanne, olis haalinut muita mamma kavereita ympäriinsä eikä valittanut että käy vaan siinä kahvilassa. Olis antanut isälle vähän enemmän vastuuta, antanut vauvat hänelle ja lähtenyt itse vähän useammin.



Sitten naisten valitus että ei jaksa seksiä! voi herra jestas!! Lapsi tulee kesken kaiken huoneeseen, haloooo, oveen saa myös lukon!!!!!!



Aika ääliöitä olivat, eivät saaneet vanhemmat edes säälipisteitä multa. Lapsia sen sijaan kävi sääliksi kun oli noin avuttomat vanhemmat!

kun tuli uusi avaus aiheesta.

Olihan se kärjistetty ja korostettiin niitä negatiivisia puolia, mutta sehän oli ohjelman tarkoituskin. Kaikki muut lapsiin ja perhe-elämään liittyvät ohjelmat sortuvat sellaiseen turhaan makeiluun ja positiiviseen lepertelyyn, "onhan tää tietysti joskus vähän rankkaakin mutta kyllä nämä lapset ovat ne suurin ilo ja sen voimalla jaksaa kun lapset on niiiiiiiiiiiin ihania". Minun mielestäni se on sitä äitimyytin ylläpitämistä - äiti ei saa olla väsynyt, kiukkuinen, turhautunut, rasittunut, suoraan sanottuna vittuuntunut niin lapsiinsa, mieheensä kuin koko perhe-elämään. Äidillä ei saa olla mitään negatiivisia tunteita, vaan kunnon äiti on aina iloinen ja tyytyväinen.



Tässä dokumentissa puhuttiin asioista niiden oikealla nimellä, rehellisesti kerrottiin, miten lapset vaikuttavat myös negatiivisesti moneen elämän alueeseen, ja varsinkin usein enimmäkseen äidin elämään. Isää saattaa vähän harmittaa, ettei seksiä ole enää yhtä tiuhasti eikä se ole enää yhtä eläimellistä kuin oli ennen lapsia, mutta kyllä se usein vaan menee niin, että miehelle lapset ovat eräänlainen statussymboli, lapset täydentävät miehen elämää (kuten se kaksosten äiti kuvasi). Äiti joutuu luopumaan työstään ainakin joksikin aikaa ihan väistämättä, karsimaan rankalla kädellä aikuisia sosiaalisia kontaktejaan, menettämään suuren osan vapaudestaan olla, tulla ja mennä aivan toisin kuin mies (mm. imetyksen vuoksi). Nainen on myös se, joka menettää kroppansa. Minusta on ihmeellistä, että nykymaailmassa saa puhua ihan mistä hyvänsä missä hyvänsä, mutta äitiyden herättämistä negatiivisista tunteista ei saa edelleenkään puhua - ja jos erehtyy puhumaan, heti täytyy muistaa perään lieventää, että "onhan tämä kuitenkin hirveän ihanaa, nämä nyt vaan on sellaisia ihan lyhytaikaisia ohimeneviä tunteita", tai muuten ruvetaan puhumaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.



Minä olen sairastanut synnytyksen jälkeisen masennuksen, joten tiedän, ettei se ole leikin asia. Tiedän myös, ettei äitiys ole pelkkää auringonpaistetta, vaikkei edes sairastaisi masennusta. Kyllä minua tympäisee ajoittain ja helvetin rankasti, että mieheni pääsee joka päivä töihin, olemaan aikuisten ihmisten keskellä, puhumaan, keskustelemaan, naureskelemaan, juomaan kahvia ja lukemaan lehden pääotsikot rauhassa. Huom, joka päivä ja rauhassa. Minä tapaan aikuisia ihmisiä kahdesti viikossa perhekerhossa ja -kahvilassa, enempää ei ole tarjolla sillä toimintasäteellä, joka minulla on kahden lapsen ja julkisen liikenteen ansiosta. Toki saan juoda kahvia ja lukea vaikka sen lehdenkin, kunhan olen valmiina keskeyttämään molemmat koska tahansa ja kunhan osaan välillä olla välittämättä siitä, että molemmissa housun punteissa roikkuu lapsi. Sekä minun että mieheni mielestä on tärkeää, että lapset hoidetaan kotona niin pitkään kuin mahdollista, ja koska mieheni palkka on parempi, hän jatkaa töissä käymistä ja minä jään kotiin. Vaikka valinta on omani, joudun silti luopumaan työstäni, jota pidän tärkeänä, mielenkiintoisena, haastavana ja josta todella nautin - lapseni vain ovat tärkeämpiä juuri nyt. Silti töistäni luopuminen harmittaa. Joudun myös luopumaan paljon ystävieni tapaamisesta, omista harrastuksistani ja vapaa-ajastani, koska mieheni on töissä. Toki voin ottaa lapset mukaan, mutta lähteminen muistuttaa muuttoa varten pakkaamista. En myöskään pysty keskittymään ystäväni kanssa juttelemiseen tai harrastamiseeni, koska joudun vahtimaan lapsia. Mieheni saa tavata ystäviään ja harrastaa ihan rauhassa, koska hän pystyy sisällyttämään nämä toiminnot työpäivänsä yhteyteen (alkuun/loppuun/joskus jopa lounastauolle tms.). Kyllä, joskus ketuttaa hyvin ankarasti tämäkin epätasa-arvoisuus.



Ei tässä dokumentissa ollut millään muotoa tarkoituskaan nostaa esiin mitään äitiyden positiivisia puolia, vaan nimenomaan niitä negatiivisia. Se ei välttämättä tarkoita sitä, ettäkö nämä kuvatut ihmiset oikeasti jatkuvasti ja päivittäin kokisivat vain ja ainoastaan näitä tunteita, eivätkä koskaan yhtään iloista ja positiivista tunnetta.

että oli pakko tulla kommentoimaan sitä. Ihan olen samoilla linjoilla.