Eikö työttömille voisi sallia omaishoidon korvauksella?
Win-win -tilanne. Ei tarvita laitoshoitoa. Ennen kuin joku sanoo, että eläkeläisetkin hoitavat pelkällä omaishoidon tuella, niin eihän se ihan täysin pidä paikkaansa. Saavat he sen eläkkeen lisäksi. Se voisi olla vaikka työmarkkinatuen suuruinen korvaus + omaishoidontuki. Ei ole omakohtainen tilanne, tuli muuten vain mieleen.
Kommentit (18)
Starttirahaa ja työttömyyskorvausta ei ainakaan saa samaan aikaan. Ja en saanut työttömyyskorvausta ja omaishoidontukea samaan aikaan, vaikka olisin pystynyt käymään töissä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työttömät saavat omaishoitotukea työttömyyskorvauksen lisäksi. Se ei ole palkkaa vaan sosiaalietuutta, joten ei vähennä työttömyyskorvausta. Tietenkin edellyttää sitä, että ei hoito ole sitovaa vaan on työmarkkinoitten käytettävissä, eli hoidettavalle on tarvittaessa päivähoitopaikka tai pärjää tarpeeksi pitkään itsekseen.
Varma tieto, olen saanut.
Höpö höpö
Asia tarkastellaan erikseen . Minulla katsottiin, että ole työmarkkinoiden käytettävissä, vaikka oli ihan lääkärin lausunto siitä, että hoito ei ole kokopäiväistä.
Kyllä työikäinenkin voi olla omaishoitaja ja saada omaishoidontukea. Pitää vaan olla tarpeeksi huonokuntoinen omainen. Ja silloin ei tietenkään saa työttömyyskorvausta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työikäinenkin voi olla omaishoitaja ja saada omaishoidontukea. Pitää vaan olla tarpeeksi huonokuntoinen omainen. Ja silloin ei tietenkään saa työttömyyskorvausta.
Monissa tapauksissa omaishoitaja käy töissä ja toimii illat ja viikonloput omaishoitajana.
Vierailija kirjoitti:
Starttirahaa ja työttömyyskorvausta ei ainakaan saa samaan aikaan. Ja en saanut työttömyyskorvausta ja omaishoidontukea samaan aikaan, vaikka olisin pystynyt käymään töissä.
¨
Tietenkään ei starttirahaa voi saada samaan aikaan, sillä jos saa starttirahaa, ei ole enää työtön, vaan yrittäjä ja starttiraha on tarkoitettu yrittäjän henkilökohtaisiin kuluihin yrityksen perustamisen alkuaikoina, se ei ole yrityksen rahaa, vaan yrittäjän henkilökohtaista rahaa.

Tarkoitin starttirahaa ja omaishoidontukea. Virkailija oli aidosti tästä asiasta pahoillaan ja lupasi, että asia viedään eduskunnan käsittelyyn.
Jos omainen ei ole tarpeeksi huonokuntoinen, et saa omaishoidontukea.
Jos omainen on niin huonossa kunnossa että tarvitsee omaishoitajan ja saat omaishoidon tukea, et voi olla työmarkkinoiden käytettävissä ja saada työttömyystukea, koska et voi jättää omaista yksin ja lähteä töihin. Ellet sitten pelkkää etätyötä hae.
Riippuu myös kunnasta, miten helppoa tai vaikeaa on saada omaishoitosopimus eli omaishoitajat ovat epätasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden asuinpaikkakunnasta riippuen.

Suuri osa hoidettavista on kuntoutuksessa tai muussa hoidossa päivisin, joskus koko päivän.
Lapset ja nuoret päiväkodissa tai koulussa, muut kuntoutuksessa. Eli tässä on kyllä ristiriita.
Miksi kuitenkin suur osa omaishoitajista käy töissä, mutta työttömänä ei voi olla?
Omaishoidon palkkio menee sivutuloverokortilla, jossa prosentti on tosi korkea. Monet työssäkäyvät omaishoitajat eivät ota palkkiota.
Kyllä meidän sukulaisnainen sai anoppinsa hoitoon minimomaishoidontuen, vaikka asui muualla, tosin aika lähell, ja kävi kokopäivätöissä. Hän kävi monta kertaa päivässä ja lisäksi miehensä auttoi. Hän kävi ennen töihin lähtöä, töiden jälkeen ja sitten vielä illalla työpäivinä, vapaalla ollessa vielä enemmän, teki ruokaostokset, täytteli tarpeelliset paperit ja miehensä, joka oli jo eläkkeellä, hoiti kuljetuksia esim. terveyskeskukseen jos tämä hoitaja itse ei päässyt. Toki kyseessä oli myös hoitoalan ammattilainen, joka teki ne hoitotoimenpiteet, joihin muuten olisi tarvittu kotihoito. Saatoin jotain pientä muuttaa tästä, ettei häntä ihan täysin tunnisteta, mutta faktaa on se, että ei asunut samassa ja kävi töissä, eikä kotihoitokäynyt.
Vierailija kirjoitti:
Omaishoidon palkkio menee sivutuloverokortilla, jossa prosentti on tosi korkea. Monet työssäkäyvät omaishoitajat eivät ota palkkiota.
Lopullisessa verotuksessa kaikki tulot lasketaan yhteen ja vero lasketaan niistä. Voi hakea toiselle työlle vähän korkeamman prosentin, niin sivutuloprosentti pienenee. Progressiivinen verotus nostaa aina maksettavan veron määrää, kun tulot nousee. Ei se ole siitä kiinni, onko työ sivutöitä vai ei.
Älä ota kantaa asioihin joita et selvästikään osaa etkä tunne, teet itsestäsi vain hölmön vaikutelman.
Kyllä onaishoidontukea saava voi saada myös työttömyyspäivärahaa/ ansiosidonnaista. TE palveluille tulee tehdä selvitys jossa perustelee oman työkykynsä. Minä saan kumpaakin, vaikka minulla on kaksi omaishoidettavaa.
Täällä on Suomen taitavimmat sijoittajat ja suuripalkkaisimmat ihmiset. Nyt näköjään on kaikki omaishoitajatkin.
Aloituksen ajatus on hyvä, mutta kun moni työtön saa jo nyt saman (jopa enemmän) kuin tuollaista hoitotyötä töikseen tekevä, osa-aikaisista puhumattakaan, että sittenhän jokaisen tulisi lopettaa työt, jäädä työttmäksi ja ottaa työ takaisin tällä ehdotetulla mallilla.

Asia on juuri näin, tämä sama ongelma koskee monia muitakin tilanteita ja juuri tämä malli pakottaa työttömät istumaan sohvalla tumput suorana, eli jotain pitäisi tehdä....jos ei palkkoja voi nostaa niin tukia on pakko leikata merkittävästi tai sitten nykymeno jatkuu ja pahenee.