Olen lapseton ja en tajua

moista piittaamattomuutta moni lapsellinenkaan tajua.

Ei mun lapset kovin huonosti käyttäydy, mutta pöytätavat ei aina ole listan kärjessä. Koko elämä on yhtä kasvattamista muutenkin ja on valittava mihin keskittyy milloinkin. Pöytätapoja ehtii harjoitella ehkä myöhemminkin, mutta esim. toisten satuttaminen saattaa joskus olla ajankohtaisempaa. oikealla asialla taidat kuitenkin olla, mutta... armoa, pliis. Toisia lapsia on vaikeampi kasvattaa kuin toisia.

Nyt mulla on kolme pientä lasta, ja tajuan suurimman osan yllä mainituista asioista... :) Kyllä meilläkin pöytätapoja opetellaan, mutta 2-5-vuotiailta ei kaikki vielä ihan suju.

JA ilman muuta meillä on nuo kaikki säännöt voimassa.



PAitsi tuo syliin tuleminen: Syliiin ei koskaan kielletä lasta tulemasta. NE on NIIN vähän aika niin pieniä, että ne haluaa syliin :)



JA minä ainakin olen aina onnistunut juomaan kahvini vaika lapsi vähän aikaa on sylissä istunutkin

eihän se syöminen joka päivä voi mikään tapakasvatuskoulu olla. Ymmärrän kyllä. Nämä on sellaisia asioita joihin kasvaa luonnostaan, jos niissä pidetään jonkinlainen linja. En ole koskaan ymmärtänyt sitä hillitöntä sirkusta, mitä lasten annetaan pitää ruokapöydän ympärillä, oli mistä ruokailusta tahansa kyse. Ja että vieraatkaan eivät saa siltä rauhaa. Jos menen kylään tapaamaan perheen aikuisia, haluaisin kahvipöydässä jutella heidän kanssaan ilman, että että joudun huutamaan kilpaa alle kouluikäisten kanssa. Pidän lapsista ja kuuntelen mielelläni heidänkin juttujaan, mutta lapsikin voi oppia, että keskeyttää ei saa, eikä alkaa huutaa omaa asiaansa muiden keskustelun päälle. Ja että niitä tarjottavia EI SORKITA!

mutta opettaminen vie oman aikansa. Moni mainitsemistasi asioista on meilläkin tosi tärkeitä ruokapöydässä, mutta esimerkiksi se, että kuinka monentena lapsi sitä ruokaa ottaa, ei ole minun mielestäni mitenkään tärkeää. Itseasiassa en edes koe, että vanhempien pitäisi ottaa sitä ensin, vaan mielestäni myös lapset voivat aloittaa. Mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni ja siksi en moisia arvojärjestyksiä lähde lapsilleni opettamaan.

jos toisella on esim. kuumaa kahvia tai teetä kupissa, tai esim. ruoka lautasella niin ei ole kovinkaan miellyttävää koittaa siinä samalla vielä pidellä isohkoa lasta, joka luikertelee ees taas. Sylissä saa olla ruokapöydässäkin, ja minun, vieraankin sylissä, mutta siinä pitää olla nätisti ihan oman turvallisuuden takia.

jos on vieraita, pelkkiä aikuisia, niin ei lasten tarvi ensimmäisenä olla rääpimässä. Tai jos ovatkin, niin sitten syödään nätisti. Jos on enemmän lastenkutsutyylinen tapahtunma, niin tottakai lapset silloin ensin pöytään. Mutta ei oletuksena aina pikkuväki ensimmäisenä haalimaan lautasia ja kippoja tyhjäksi, eikä varsinkaan kylässä ollessa.



Pikkasen meinasi hermo mennä, kun vieraisilla olleen lapsen KÄSI oli jäätelökipossa saman tien kun se oli nostettu pöytään.

Kun muistelee omaa lapsuuttaa, ei edes todellisuudessa muista aikaa, jolloin oli esim. 3v. Meilläkin oli lapsena tarkat säännöt ruokapöydässä (ja muutenkin liiankin tarkat). Todellisuudessa en kuitenkaan muista omaa käytöstäni 3-vuotiaana.



Minullakin on yksi lapseton läheinen ystävä, joka on kauan (yli 30v.) elänyt sinkkuna. Eikä hän voi käsittää, että pienet lapset ajoittain puhuvat aikuisten päälle. Hän ei myöskään voi käsittää, että pikkulapsielämä on aikamoista härdelliä useinkin verrattuna yli 30-vuotiaan sinkkunaisen rauhalliseen elämään, jossa kaikki asiat tapahtuvat suunnitellussa järjestyksessä.



Pikkulapsiperheessä on ääntä ja aikuiset eivät saa aina keskustella keskeytyksettä omia asioitaan. Se on minusta yksi rasittavimpia asioita pikkulapsielämässä. Aikuisten jutut jäävät taka-alalle. Mutta se on asia, joka on kestettävä, jos elää äitinä.

koitappa 1,5v opettaa noita...siinä hei menee aikaa ennenku 1,5v käsitää...



Jossain oli että 12v alkaa jo käsittää tuota liikennettä eli autot, liikennevalot jne... että tuota sun mielestä varmaan 4v pitäis noi osaa ???

koitappa 1,5v opettaa noita...siinä hei menee aikaa ennenku 1,5v käsitää... Jossain oli että 12v alkaa jo käsittää tuota liikennettä eli autot, liikennevalot jne... että tuota sun mielestä varmaan 4v pitäis noi osaa ???

Liikenteestä en puhunut mitään, eikä 1,5-vuotiaan vielä tarvitse tuollaista osata, sehän ei edes syö vielä itse. Mutta kyllä 1,5-vuotiaallekin voi opettaa että leluja ei tuoda pöytään, tuolissa istutaan nätisti ja tahallaan ei sotketa. Muut luottelemani asiat kyllä pitäisi onnistua jo 3-vuotiaalta ainakin pääpiirteittäin ja isompien sisarusten tuella.

vasta sitten saa ottaa kun kaikki on tulleet pöytään.... MITÄÄN ei närpitä etukäteen.



JA jos alkaa tappelemaan 3v siskonsa kanssa niin välittömästi huomautetaan asiasta ja lopettavat siihen.

Noin vannoin minakin, kuten ap, ennen lapsia. Ja edelleenkin olen samaa mielta monista kohdista. Todellisuus vain on eri. Tanaan viimeksi lapsen (2,5v) iltapala oli kaakaomukissa, siis puolet leivasta ja jugurtista. Ja sitten se kaakaomukin sisalto kaivettiin KASIN sielta kaakaomukista ja lapattiin poydalle. Tata ennen tietysti se loppu jugurtti oli levitetty poydalle. YAK! Ja minka teet kun sylissa on vauva rinnalla ja yrittaa nukahtaa. Ei voi huutaa, ei voi lahtea hatiin, eika puhe tietenkaan auta. Huomioohan siina haettiin... Ehka sitten 10 vuoden paasta, kun lapsi on sen 12v.



Noista muista tavoista, ei mieheni 9v poikakaan osaa noin taydellisesti kayttaytya, kuin mita ap toivoisi pienemmiltakin.

mutta lasta voi opastaa ja ohjata toimimaan noin. Eniten ärsyttää mellastavat pennut joita omat vanhemmat ei ojenna ollenkaan, sitten ei tiedä saako vieras komentaa kun rähmäkäpälä kaivelee mun pullaa.

Lapsille on todellakin tärkeää opettaa noita ap:n mainitsemia asioita. Kuitenkin todellisuudessa se, että lapset "tököttävät" selkäsuorassa hiljaa ruokapöydässä on täysin aikuiskeskeistä.



Itse toivoisin sellaista elämää, että lapset istuisivat kauniisti hymyillen ja minä mieheni kanssa keskustelisimme vieraiden kanssa mielenkiintoisista asioista (töihin, opiskeluihin, politiikkaan jne. liittyvistä asioista. Se on kuitenkin todellisuudessa täysin AIKUISKESKEISTÄ.



Minulle on henkilökonhtaisesti ollut todella vaikea asettaa lasten jutut tärkeämmiksi kuin meidän aikuiten jutut. Olisi niin paljon mielenkiintoisempaa puhua esim. urakehityksestä kuin lapsen päiväkodissa tapahtuvista asioista. Surukseni täytyy sanoakin, että välillä sanon tiukkaan sävyyn ruokapöydässä, että nyt AIKUISET PUHUVAT.



Mitä tuo kuitenkin oikeasti kertoo? Se kertoo siitä, että aikuiset asettavat omat "ah niin tärkeät" tarpeensa lasten tarpeiden edelle. Ja odottavt, että lapset ovat jotain kauniita ja älykkäitä näyttelyesineitä, jotka tököttävät hiljaa ja kauniisti.

Eipä taideta ala-asteella enää antaa kiemurrella pöydän alle, tai ottaa toisten lautaselta ruokaa. Sielläkin pitää osata odottaa vuoroaan. Päiväkodissakin jo opetellaan pöytätapoja. Lasten asiat on tärkeitä ja heitä pitää kuunnella, mutta esim. koulussa lapsen pitää jo osata odottaa omaa vuoroaan keskustelussa.

esim. 5-vuotias. Noin pienenä parissa vuodessa tapahtuu paljon. Vierailija näkee vain hetken kotioloista. lapset saattavat juuri silloin olla väsyneitä tms. Vanhemmat saattavt olla väsyneitä sanomaan sadannen kerran, että ei saa keskeyttää tai leluja ei tuoda ruokapöytään.



Tietysti on aika erikoista, jos 5-vuotias sotkee ruualla, eikä vanhemmat kiellä. Ei kuitenkaan ole lainkaan erikoista, jos 2-vuotias sotkee ruualla ja vanhemmat eivät kiellä. Tuossakin ikäerossa on suuri ero. 2-vuotiaan kohdalla vanhemmat kenties yrittävät päästä tämän kerran helpolla ja välttää raivarikohtausta (kun on vieraitakin paikalla). Ja siksi eivät kiellä 2-vuotiasta joka asiasta. Jos 5-vuotias porsastelee ja sotkee tahallaan on tilanne aivan erilainen. Vielä erilaisempi se on, jos 8-vuotias sotkee.



Lapseton ei yleensä tajua juuri näitä eroja. Hän ei tajua, että 2-vuotias ei ole 5-vuotia ja 5-vuotias ei ole 8-vuotias. Hänen muistikuvansa omasta lapsuudesta ajoittuvat epätarkasti ja hän ei vain yksinkertaisesti kestä lasten tuomaa hälyä.

7v (eskarilainen) osaa jo ja opettaa toisinaan myös pienempiä sisaruksiaan. Mikä ei tosin tarkoita sitä, etteikö joskus innostuisi vieläkin leikkimään ruokapöydässä, jolloin palautetaan ruotuun...



4v osaa, jos muistaa. Aina ei muista. Aina ei halua, vaan haluaa kiukutella asiasta x, y tai z. Tai villiintyy muuten vaan. Joskus asia on niin painavaa, ettei kertakaikkiaan kykene pidättelemään sitä niin kauaa, että saa puheenvuoron.



1v ei tiedä edes alkeita pöytätavoista. Tällä hetkellä pääasia on, että saa kaavittua jotain suuhunsa ja on hyvin ylpeä kun onnistuu ihan itte. Onneksi on koira, joka korjaa enimmät sotkut. Kylässä yleensä syötän. Jostain syystä... Ei tosin osaa vielä puhua, joten ei huutele toisten päälle :D



Kaksi vanhinta tosin tuppaavat kysymään lupaa nykyään mitä ihmeellisimpiin asioihin. Kuten saako leikkiä omilla pikkuautoillaan tms. Tulee ihan natsiolo, kun eivät "uskalla" välillä mitään tehdä ilman lupaa :D

Taas kerran kiitän luojaa että mulla on just se "täydellinen lapsi" xD

Mutta joo, on todellakin osannut käytöstavat/pöytätavat ihan pienestä pitäen. Ei niissä sen kummempaa opettelua, ihan on luontevasti oppinut muun perheen tavoille.

Että ei siinä sen kummempaa..