Minkä ikäiset leikkipihalle yksin, teidän mielestänne?

tottelevainen, mutta hyvin impulssiivinen lapsi.

Jos on, niin eskarilaisen päästäisin. Meidän leikkipuisto on "ihan nurkan takana", mutta ei näy meille. Omani saa mennä sinne yksin ensi kesänä, tyttö aloittaa ekaluokan syksyllä. Onpahan sielläkin nähty esim. 1v ja 8v yhdessä ilman vanhempia ja toisesta perheestä 2v ja 8v jo kierteli naapurustoa laajemmaltikin :/

Ihan samanlainen piha kyseessä. Siellä jo 2-vuotiaat yksin kulkee... Minä ainoana aikuisena olen pihalla omien 4 ja 7v lasten kanssa. Omat jo pärjäävät hyvin ilman minuakin, mutta minulle lapset senverran tärkeitä, että haluan illalla työpäivän jälkeen olla heidän kanssaan :-) Ilmeisesti kaikki vanehmmat ei niin välitä... Se on kurjaa kun noi toisten muksut ei osaa esim. siivota jälkiään tai muuten käyttäytyä kuten yleisellä alueella kuulusi.

Mielestäni eskari-ikä on aika hyvä raja. Riippuu toki lapsesta, varmasti on poikkeuksia jotka ihan hyvin "pärjäävät" jo 5v. yksin ulkona.



Meidän pihapiirissä pyörii jotain 4-5 vuotiaita yksin (kaveriporukassa, jossa myös vanhempia lapsia), mutta omia tuon ikäisiä en ikimaailmassa päästäisi yksin..!



Siinä vaiheessa, kun tiedän, että pelisäännöt ovat selvät ja voin turvallisin mielin jättää, voidaan tätä alkaa harjoitella. Jos tuntuu minusta pahalle tai ei luontevalle, se on hyvä merkki että vielä ei ole valmiuksia / luottoa siihen että kaikki menee hyvin. Ja voihan siellä sattua vahinkoja/ ihan mitä vaan minkä ikäiselle tahansa..

on ihan vastuutonta antaa alle kouluikäisten lasten olla keskenään pihalla, jossa tosiaan keksitään mitän tahansa ihmeellisyyksiä, vaikka kaikki olisivat yksinään järkeviä ja rauhallisia lapsia.



lapsuus on niin lyhyt, että eikö edes kouluikään asti vanhemmat voisi katsoa lastensa perään myös ulkona?



Oma eskarilainen saa olla hetkiä ulkona leikkimässä yksin, seuraan parvekkeelta tilannetta. Jos olisi monta samanikäistä / nuorempaa, pitäs paikalla olla ainakin yksi selkeästi vanhempi henkilö (vähintään teini tai mielellään ihan aikuinen).

ulkona melko suojaisella kerrostaloalueen pihalla, ja sinne on näköyhteys keittiöstä. Silti en ikinä omien lasteni kanssa toimisi noin, vaikka tajuankin, että heitä kykenee periaatteessa vahtimaan. Nyt keväällä vanhempi tytöistä ajaa polkupyörällä taloa ympäri (osa reitistä parkkipaikkaa, osa jalkakäytävää) ja on välillä pitkiä aikojakin pois näköyhteydestä. Kun olen asiaa tiedustellut, on vastauksena aina, että tyttöihin voi luottaa, he kyllä tottelevat. Sama juttu oli yhteisten tuttavien pihalla, jossa oli iso uima-allas. Saivat mennä pihalle, kun tytöille oli kuitenkin sanottu, että uima-altaaseen ei saa mennä. Hain kyllä omat lapseni pois kiireesti (olin siis ollut eri huoneessa, kun kaikille lapsille oli annettu lupa mennä pihalle, ja vanhin siis tuo 5 vee). En ihan tajua, mistä tuo vanhempien ihanan tyyni perusluottamus kumpuaa. Eikö mieleen tule, että voi sattua jotain sellaista, mihin rauhallisinkaan lapsi ei voi varautua esim. liukastuminen, kaatuminen, pihalla isommat lapset kiusaavat, joitakin humalaisia eksyy pihalle jne. Vai olenko vaan turhan tiukkapipoinen? Eskarilaisen voisin päästää yksin pihalle sinä kesänä, kun siirtyy koululaiseksi. Mutta en vahtimaan pienempiä.

täytyy todella ihmetellä vanhempien tyhmyyttä antaa pienelle lapselle vastuu omasta turvallisuudestaan. Päiväkodin pihalla näkee päivitäin tilanteita, joissa vanhemmat jättävät jopa 2-v lapsensa vilkkaasti liikennöidylle parkkipaikalle siksi aikaa odottelemaan, että hakevat lapsen tavaroita sisältä. Siinä sitten 2-v vastaa omasta turvallisuudestaan aikana, kun parkkipaikka kuhisee lasten hakijoita autojensa kanssa. Ja vanhempien mielestä riittää, kun painottaa lapselle, että pysyt tässä aidan vieressä taikka nurmikolla parkkipaikan vieressä. Meidän kommenttimme menevät kuuroille korville - kyllähän meidän lapseen voi luottaa. Kauhulla odotan, että kolahtaa, sitten varmaan syytetään autoilijaa taikka henkilökuntaa.

yksin ulos suojaiselle oman rivitaloyhtiön pihalle. Välillä käyn katsomassa ja huhuilemassa, että kaikki on hyvin. Olen tietysti välillä itsekin ulkona hänen kanssaan samaan aikaan, puuhailen omalla pihallamme jotain taikka seurustelen naapureiden kanssa tms.



Mutta meillä tosiaan tottelevainen 5-v. poika, jonka kanssa kerrataan säännöllisesti rajat, missä saa liikkua ja miten ulkona käyttäydytään. Jos ei tottele sääntöjä, tulee automaattisesti ulosmenokielto vähäksi aikaa ja sen jälkeen olen aina ulkoillut hänen kanssaan yhdessä esim. viikon ajan.

ulkona melko suojaisella kerrostaloalueen pihalla, ja sinne on näköyhteys keittiöstä. Silti en ikinä omien lasteni kanssa toimisi noin, vaikka tajuankin, että heitä kykenee periaatteessa vahtimaan. Nyt keväällä vanhempi tytöistä ajaa polkupyörällä taloa ympäri (osa reitistä parkkipaikkaa, osa jalkakäytävää) ja on välillä pitkiä aikojakin pois näköyhteydestä. Kun olen asiaa tiedustellut, on vastauksena aina, että tyttöihin voi luottaa, he kyllä tottelevat. Sama juttu oli yhteisten tuttavien pihalla, jossa oli iso uima-allas. Saivat mennä pihalle, kun tytöille oli kuitenkin sanottu, että uima-altaaseen ei saa mennä. Hain kyllä omat lapseni pois kiireesti (olin siis ollut eri huoneessa, kun kaikille lapsille oli annettu lupa mennä pihalle, ja vanhin siis tuo 5 vee). En ihan tajua, mistä tuo vanhempien ihanan tyyni perusluottamus kumpuaa. Eikö mieleen tule, että voi sattua jotain sellaista, mihin rauhallisinkaan lapsi ei voi varautua esim. liukastuminen, kaatuminen, pihalla isommat lapset kiusaavat, joitakin humalaisia eksyy pihalle jne. Vai olenko vaan turhan tiukkapipoinen? Eskarilaisen voisin päästää yksin pihalle sinä kesänä, kun siirtyy koululaiseksi. Mutta en vahtimaan pienempiä.

että maailma on kymmenessä vuodessa muuttunut, mutta jotenkin tuntuu ihan eiliseltä kun 6 vuotiaana olin pihalla 2 vuotiaan pikkusiskoni kanssa. Eikä siinä ollut ei siis mitään ihmeellistä. Varmaan 5 vuotiaasta olen pihalle saanut yksin mennä, myös piha alueen ulkopuolelle, mutta en tiettyihin paikkoihin. ja tottelin. Humalaisia tuli kyllä ja läheltäpiti tilanteita, mutta ei ollut mitään parempaa ja kasvattavampaa kuin selvitä niistä tilanteista soveltamalla reippaasti äidin antamia oppeja ja usein myös kaveriporukan turvassa. Tutkittiin matoja, nokkosia, kiipeiltiin puihin käytiin lähikiskalla tuhlaamassa viikkorahoja.

Asuin melko pienellä paikkakunnalla, voi olla että on eroa isoihin paikkakuntiin, mutta juuri näiden elämysten takia en kasvattaisi lastani betonihelvetissä missä jokainen vastaantulija on vihollinen.

Vähän saa pipoa höllätä..

Mä ihmettelen kanssa aina näissä keskusteluissa montaakin asiaa. Ensinnäkin, eivätkö vanhemmat halua viettää lastensa kanssa aikaa? Siksi toisekseen pienet lapsethan tarvitsevat leikkiin yleisöä, leikki syntyy yhteisöllisyydestä. Vanhempien ei tarvitse itse leikkiä, mutta pitää mahdollistaa se leikki. Lapsi oppii leikkimällä. Eikö jokainen vanhempi toivo lapsen parasta ja hänen saavan parhaat mahdolliset opit elämään?



Ilmeisesti ei, koska moni tyytyväisenä jättää 4-vuotiaat haahuilemaan pihalle hoitamaan itse myös omat ystävyyssuhteensa. Sitten ihmetellään, kun lapset eivät enää leiki.

että heidän takapihalta tai ainakin yläkerran parvekkeelta näkyy leikkipiha suurimmaksi osaksi.



Tietty näköyhteys auttaa, meiltä sellainen on vain osalle pihaa.



Tämä on täällä pääkaupunkiseudulla (pieni metsän lähellä oleva asumisalue isomman alueen vieressä), jossa sinänsä on ihan hyvä asua, mutta ymmärrän hyvin, että tilanne voi olla ihan toinen jossain muualla. Olen itse kasvanut maalaistalossa, joten toisaalta ei ole kokemuksia leikkipihoista ja toisaalta varmaan aika vapaasti olen ulkoillut pihallamme aika pienestä.



ap

katselen heitä ikkunasta keittiöstä. Teen samalla siis ruokaa tai jotain muuta oleellista. 4vuotias jos on pihalla yksin tai naapureiden kanssa, niin voin olla vahtimattakin hetkiä. Hän on hyvin luotettava, ei lähde pihalta mihinkään, mutta yhteispeli muiden lasten kanssa ei aina toimi, joten sitä pitää käydä tsekkailemassa.

2 vuotias ei yksin juurikaan pihalla ole (ilman isompaa), ehkä hetken jos käyn sisällä tai päästän hänet pihalle odottamaan kun itse puen vielä päälle.

Mutta tosiaan meillä leikkipaikka ikkunan edessä, että ehkä tämä on hieman erilainen piha kuin suurella osalla?

Siellä on leikkipaikkoja kerrostalojen lomassa, autojakin liikkeellä satunnaisesti.

Yksin ei tuo 5v11kk saa jäädä ulos, vaikka onkin tottelevainen jne, mutta voisi ehkä tehdä toisten yllyttämänä jotain tyhmää/lähteä kauemmaksi; kaksisistaan siis saavat.



Kotona eivät saa mennä yksin ulos, talossamme ei ole leikkipaikkaa enkä anna mennä leikkipaikalle koska täytyisi ylittää katu (kurja T-risteys, jossa autoilijat eivät tosiaankaan varo jalankulkijoita).



Ps: tuo 8v ekaluokkalainen ei myöskään kulje yksin kouluun, ehkä joskus ensi vuonna.

Pihapiirissä on paljon lapsia ja leikkipiha on aivan takapihallamme. 4,5- vuotiaamme on saanut tänä keväänä alkaa ulkoilla itsekseen. Isosisaruskin on useimmiten pihalla kavereineen. Tiedän, että vaaroja on ja jotain voi aina tapahtua, mutta toisaalta voi tapahtua isommallekin lapselle. Joku kysyi, eikö lasten kanssa haluta viettää aikaa kun ei heidän kanssa ulkoilla yhdessä, kyllä meillä ulkoillaan yhdessäkin, mutta nyt kun on ollut niin hienot ilmat, niin meillä 4,5 vee haluaa olla koko päivän pihalla, varsinkin jos sielä on samanikäinen kaveri. Välillä käy syömässä ja taas pihalle. Pikkuveli nukkuu vielä päikkärit tms. niin tulee niitä hetkiä, jolloin ei pihalle itse kerkiä. Sitten seuraan ikkunasta tai käyn huutelemassa, että missä menee. Näissä oloissa tuntuisi kyllä hölmöltä rajoittaa ulkoilu yhdessä ulkoiluun eskari-ikään saakka.

Että vastaus minkäikäisen uskaltaa antaa yksin ulkoilla on, että riippuu aivan ympäristöstä. Mutta noin yleisesti ottaen 4-vuotiaasta ylöspäin.