Onko nyt sopiva aika istuttaa kasveja pihaan?
Muutettiin uuteen ja vasta nyt on aikaa perehtyä pihaan lomalla. Voiko istutukset tehdä keskikesällä?
Kommentit (8)
Voi tehdä. Huolehdit vain kastelusta, jos ei ole sateita.
Kaiken sellaisen, mikä ei ole kukassa juuri nyt, voi hyvin istuttaa nyt. Paljasjuurisilla taimilla toki on enemmän riskejä ja niille ei ole paras aika juuri nyt, vaan vasta syksyllä tai sit keväällä ennen juhannusta.
Voi istuttaa, mutta silloin pitää huolehtia kastelusta.
Perinteisesti kasveja on istutettu elokuusta syyskuuhun.
Jaa en tiedä. Usein ihmiset kuitenkin odottavat seuraavan kevääseen, omien istutuksien kanssa. Kun eivät tiedä onko maassa kenties aijemmin mitä istutettu? Syys kasveja ,Mikä nousee vasta elokuussa maasta tai kuinka on luonnon varainen,jouto maa ollut. En itse hätäilisi asian kanssa..
Kovin myöhään ei kannata jättää. Joskus ostin tamitarhalta peronnoja syysalesta. Istutin heti mutta suurin osa paleltui silti. Taisi olla elokuun loppu tai syyskuun alku kun istutin.
Voi istuttaa
Mutta ei saa kuivua. Antaisin seuraavan helteen mennä ohi ensin
Puutarhaihmisiä paikalla?