Lue keskustelun säännöt.
Mulla on vauva ja suku ei pidä yhteyttä
13.07.2022 |
Onko muilla tällaista? On niin surullinen olo ja yksinäistä. Omat sukulaiset ei soita eikä tule käymään. Minä kävin ennen vauvan syntymää lähes joka/joka toinen viikko vanhemmillani, usein myös sisaruksilla vaikka kaikki asuvat 100 km päässä. Isäni ja yksi siskoista on käynyt meillä yhden kerran vauvan syntymän jälkeen. Hän täyttää jo 9 kuukautta pian. Vanhempani eivät tulleet edes ristiäisiin koronaan vedoten. Muualla kuitenkin ovat kulkeneet. Me ollaan vauvan kanssa toki käyty heillä, ei vaan niin usein ole enää helppo lähteä ja tuntuu muutenkin typerältä raahata vauvaa tuon matkan taakse tämän tilanteen takia, kun ei ketään oikeasti taida kiinnostaa. Vanhemmillani on jo muitakin lapsenlapsia ja heistä kyllä puhuvat usein. Miten teillä muilla joiden suku ei asu ihan lähellä? En minä mitään hoitoapua ole odottanutkaan, mutta kurjalta tuntuu kun kukaan ei edes viestillä kysy kuulumisia tai pyydä kuvia :(
Kommentit (12)
Muista kutsua aina itse, nykyään ei tulla kutsumatta. Pidä yhteyttä vauvan takia ja niele nyt hieman pettymystä tai ilmaise sitä miten parhaaksi näet ettei mene välit!
Tulisi tueksi jos olisit sopivan matka päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isovanhemmat kyllä haluaa nähdä lapsenlapsiaan, mutta niiden äiti kummasti unohtuu.
Omat vanhempani suunnittelevat menevänsä syömään porukassa. Veljeni puolisoineen kutsutaan, minua ei, koska "en kumminkaan lasten takia pääse". Ai miten niin en? On niillä isäkin, ja mukana kulkevat ihan kiltisti myös niissä paremmissa ravintoloissa.
Harrastivat tätä kutsumatta jättämistä jo silloin, kun oli vain yksi lapsi, joka oli tuolloin 1v ja minä odotin toista. Sattumoisin menin itse heille kylään, jolloin äitini lesoaa, että ovat menossa porukalla syömään viettämään "pikkujouluja". Minä sitten tietenkin loukkaannuin, kun jättivät tahallaan ulkopuolelle. Kutsuivat sitten vasta kun suutuin. Isäni tarjosi kaikille muille ruoat mutta minut, hoitotuella (400e/kk) oleva äiti aiottiin jättää ulkopuolelle. Minä en sentään juonut pisaraakaan alkoholia, niin oma osuuteni laskusta oli puolet muiden menoista. Maksoi sitten kuitenkin, kun kälyni ilmaisi, että pitäiskö heidänkin maksaa veljeni kanssa itse omat laskunsa, että olisi reilua.
Tänä kesänä olivat menossa viettämään kesän avajaisia ja taas satuin sattumalta paikalle setäni pihalle, kun oltiin lenkillä samaan aikaan vanhempien kanssa. Äitini tokaisee päin naamaa, että sinua/teitä ei kutsuta, kun ette lasten takia pääse kuitenkaan. Selvä, ei sitten. Mentiin miehen vanhempien kanssa syömään seuraavana päivänä sitten keskenämme. Miehen äiti maksaa kaikki muut, myös lapseni, ja minut jätetään ulkopuolelle. Jouduin kokonaan eri laskulle ja sain ruokani vasta, kun muut oli jo syöneet puolet omastaan. Sillä aikaa kun olin vessassa, olivat häipyneet ravintolasta.
Samalla reissulla piti käydä kahvilla, torilla ja katsomassa nähtävyyksiä, mutta appiukko päätti, että paras nähtävyys on joku 90-luvun moottoripyörä. Tori käveltiin niin nopeasti läpi, etten ehtinyt katsoa mitään, ja sitten töröttivät helteessä pahimmassa auringonpaisteessa. Hermostuin ja lähdin yksin sinne torille 2kk vauvan kanssa. Sitten mies ihmettelee, mihin hävisin.
No, ei menty katsomaan nähtävyyksiäkään, koska appi päätti poissa ollessani, ettei kahvi maistu eikä jaksa palata enää toiseen suuntaan, joten kaikki, minkä takia olin lähtenyt mukaan, jäi tekemättä ja taas mies ihmettelee, miksi olen vihainen. Ei käynyt mielessä, että jos joskus harvoin pääsen ihmisten ilmoille, niin olisi kiva tehdä jotakin muutakin kuin tulla syrjityksi, jätetyksi ulkopuolelle ja käristää vauva ja taapero keskipäivän paahteessa auringossa.
Nyt miehen sukulaiset on saaneet päähänsä, että riitaista suhdettamme ratkoaksemme pitäisi ottaa lastensuojeluun yhteyttä ja jos ei auta, niin lapset pois sen sijaan, että isä osallistuisi enemmän lastenhoitoon (riidat johtuu siitä, että mies vaan istuu koneella eikä auta edes pyydettäessä). Totta kai vanhemmat suojelevat poikaansa, mutta minä suojelen lapsiani ja tässä vaiheessa alkaa tuntua siltä, että loppuu yhteydenpito miehen sukuun ihan omasta tahdosta. Omasta perheestäni en eroon pääse enkä halua, mutta joskus mietin, että olis parempi vaan olla ihan vaan keskenään lasten kanssa, kun näistä tapaamisista tulee aina vain pahempi ja pahempi mieli.
Olis kiva tulla huomioiduksi ihmisenä, eikä vaan äitinä, jolla ei ole mitään omia tarpeita.
Ootko kysynyt suoraan, mikäs homma tämä on kun ette tule lastenlastanne katsomaan?
Kutsutko häihin sukua ym
Voi olla että jos ei ole kunnioitusta tai yht pitoa toiseen suuntaan, käy näin.
Jos lukee vauva palstaa, tietää, että lapsiperheessä ei saa vierailla kutsumatta, soittaa ei saa, ettei vain häiritse, lahjoja ei saa antaa, ovat vääränlaisia, ympäristörikos ostaa tarpeetonta tavaraa ....
Palstanjankkaajat ovat varmaan tyytyväisiä, kun oppi menee perille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmat kyllä haluaa nähdä lapsenlapsiaan, mutta niiden äiti kummasti unohtuu.
Omat vanhempani suunnittelevat menevänsä syömään porukassa. Veljeni puolisoineen kutsutaan, minua ei, koska "en kumminkaan lasten takia pääse". Ai miten niin en? On niillä isäkin, ja mukana kulkevat ihan kiltisti myös niissä paremmissa ravintoloissa.
Harrastivat tätä kutsumatta jättämistä jo silloin, kun oli vain yksi lapsi, joka oli tuolloin 1v ja minä odotin toista. Sattumoisin menin itse heille kylään, jolloin äitini lesoaa, että ovat menossa porukalla syömään viettämään "pikkujouluja". Minä sitten tietenkin loukkaannuin, kun jättivät tahallaan ulkopuolelle. Kutsuivat sitten vasta kun suutuin. Isäni tarjosi kaikille muille ruoat mutta minut, hoitotuella (400e/kk) oleva äiti aiottiin jättää ulkopuolelle. Minä en sentään juonut pisaraakaan alkoholia, niin oma osuuteni laskusta oli puolet muiden menoista. Maksoi sitten kuitenkin, kun kälyni ilmaisi, että pitäiskö heidänkin maksaa veljeni kanssa itse omat laskunsa, että olisi reilua.
Tänä kesänä olivat menossa viettämään kesän avajaisia ja taas satuin sattumalta paikalle setäni pihalle, kun oltiin lenkillä samaan aikaan vanhempien kanssa. Äitini tokaijsee päin naamaa, että sinua/teitä ei kutsuta, kun ette lasten takia pääse kuitenkaan. Selvä, ei sitten. Mentiin miehen vanhempien kanssa syömään seuraavana päivänä sitten keskenämme. Miehen äiti maksaa kaikki muut, myös lapseni, ja minut jätetään ulkopuolelle. Jouduin kokonaan eri laskulle ja sain ruokani vasta, kun muut oli jo syöneet puolet omastaan. Sillä aikaa kun olin vessassa, olivat häipyneet ravintolasta.
Samalla reissulla piti käydä kahvilla, torilla ja katsomassa nähtävyyksiä, mutta appiukko päätti, että paras nähtävyys on joku 90-luvun moottoripyörä. Tori käveltiin niin nopeasti läpi, etten ehtinyt katsoa mitään, ja sitten töröttivät helteessä pahimmassa auringonpaisteessa. Hermostuin ja lähdin yksin sinne torille 2kk vauvan kanssa. Sitten mies ihmettelee, mihin hävisin.
No, ei menty katsomaan nähtävyyksiäkään, koska appi päätti poissa ollessani, ettei kahvi maistu eikä jaksa palata enää toiseen suuntaan, joten kaikki, minkä takia olin lähtenyt mukaan, jäi tekemättä ja taas mies ihmettelee, miksi olen vihainen. Ei käynyt mielessä, että jos joskus harvoin pääsen ihmisten ilmoille, niin olisi kiva tehdä jotakin muutakin kuin tulla syrjityksi, jätetyksi ulkopuolelle ja käristää vauva ja taapero keskipäivän paahteessa auringossa.
Nyt miehen sukulaiset on saaneet päähänsä, että riitaista suhdettamme ratkoaksemme pitäisi ottaa lastensuojeluun yhteyttä ja jos ei auta, niin lapset pois sen sijaan, että isä osallistuisi enemmän lastenhoitoon (riidat johtuu siitä, että mies vaan istuu koneella eikä auta edes pyydettäessä). Totta kai vanhemmat suojelevat poikaansa, mutta minä suojelen lapsiani ja tässä vaiheessa alkaa tuntua siltä, että loppuu yhteydenpito miehen sukuun ihan omasta tahdosta. Omasta perheestäni en eroon pääse enkä halua, mutta joskus mietin, että olis parempi vaan olla ihan vaan keskenään lasten kanssa, kun näistä tapaamisista tulee aina vain pahempi ja pahempi mieli.
Olis kiva tulla huomioiduksi ihmisenä, eikä vaan äitinä, jolla ei ole mitään omia tarpeita.
On sulla vaikeeta kun KAIKKI muut on huonoja ja vaikeita ihmisiä paitsi sinä.
Miksköhän?
Vierailija kirjoitti:
Ootko kysynyt suoraan, mikäs homma tämä on kun ette tule lastenlastanne katsomaan?
No tulkaa te tänne, ei me enää niin kauas osata lähteä. Osaavat kyllä kulkea oulusta helsinkiin yöjunalla, mutteivät osaa valita samaan junaan lippua jolla pääsisi turkuun :)
Rippikoulusta kysyttäessä teini itse jo tokaisi papalle että mitä turhaa kun ei ketään vieraita kuitenkaan paikalle tulisi. Ei sitten kuitenkaan enää sadatta kertaa muistuttanut ettei hän edes kuulu kirkkoon.
Ei kiinnosta niin ei kiinnosta, ei voi mitään. Olen huomannut ettei mieskään enää pohjoisessa käydessään paljoa sukulaisissa käy, menee kavereilleen mieluummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ja puolisolla ei ole sukulaisia. Olemme lasten kanssa oman porukkamme kanssa.
En sure asiaa, koska ei surkuttelu auta. Näinkin on ihan hyvä. Kaikilla se suku ei myöskään ole autuas bonus elämään, vaan erikoisen suuri rasite.
Vauvasi on noin nuori niin sen tietää että sinä et puhu mistään muusta kuin vauvastasi joka on sinun universumin keskipiste ja kaiken huomion kohde ja todennäköisesti jos joku puhuu muusta kuin sinun vauvasta sinä käännät hyvin nopeasti puheen aiheen takaisin vauvaasi. Vaikka sinun vauvasi on sinulle kaikkein tärkein asia niin se ei varmastikkaan ole tärkein kenellekkään muulle vaikka kuinka niin vaatisit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmat kyllä haluaa nähdä lapsenlapsiaan, mutta niiden äiti kummasti unohtuu.
Omat vanhempani suunnittelevat menevänsä syömään porukassa. Veljeni puolisoineen kutsutaan, minua ei, koska "en kumminkaan lasten takia pääse". Ai miten niin en? On niillä isäkin, ja mukana kulkevat ihan kiltisti myös niissä paremmissa ravintoloissa.
Harrastivat tätä kutsumatta jättämistä jo silloin, kun oli vain yksi lapsi, joka oli tuolloin 1v ja minä odotin toista. Sattumoisin menin itse heille kylään, jolloin äitini lesoaa, että ovat menossa porukalla syömään viettämään "pikkujouluja". Minä sitten tietenkin loukkaannuin, kun jättivät tahallaan ulkopuolelle. Kutsuivat sitten vasta kun suutuin. Isäni tarjosi kaikille muille ruoat mutta minut, hoitotuella (400e/kk) oleva äiti aiottiin jättää ulkopuolelle. Minä en sentään juonut pisaraakaan alkoholia, niin oma osuuteni laskusta oli puolet muiden menoista. Maksoi sitten kuitenkin, kun kälyni ilmaisi, että pitäiskö heidänkin maksaa veljeni kanssa itse omat laskunsa, että olisi reilua.
Tänä kesänä olivat menossa viettämään kesän avajaisia ja taas satuin sattumalta paikalle setäni pihalle, kun oltiin lenkillä samaan aikaan vanhempien kanssa. Äitini tokaijsee päin naamaa, että sinua/teitä ei kutsuta, kun ette lasten takia pääse kuitenkaan. Selvä, ei sitten. Mentiin miehen vanhempien kanssa syömään seuraavana päivänä sitten keskenämme. Miehen äiti maksaa kaikki muut, myös lapseni, ja minut jätetään ulkopuolelle. Jouduin kokonaan eri laskulle ja sain ruokani vasta, kun muut oli jo syöneet puolet omastaan. Sillä aikaa kun olin vessassa, olivat häipyneet ravintolasta.
Samalla reissulla piti käydä kahvilla, torilla ja katsomassa nähtävyyksiä, mutta appiukko päätti, että paras nähtävyys on joku 90-luvun moottoripyörä. Tori käveltiin niin nopeasti läpi, etten ehtinyt katsoa mitään, ja sitten töröttivät helteessä pahimmassa auringonpaisteessa. Hermostuin ja lähdin yksin sinne torille 2kk vauvan kanssa. Sitten mies ihmettelee, mihin hävisin.
No, ei menty katsomaan nähtävyyksiäkään, koska appi päätti poissa ollessani, ettei kahvi maistu eikä jaksa palata enää toiseen suuntaan, joten kaikki, minkä takia olin lähtenyt mukaan, jäi tekemättä ja taas mies ihmettelee, miksi olen vihainen. Ei käynyt mielessä, että jos joskus harvoin pääsen ihmisten ilmoille, niin olisi kiva tehdä jotakin muutakin kuin tulla syrjityksi, jätetyksi ulkopuolelle ja käristää vauva ja taapero keskipäivän paahteessa auringossa.
Nyt miehen sukulaiset on saaneet päähänsä, että riitaista suhdettamme ratkoaksemme pitäisi ottaa lastensuojeluun yhteyttä ja jos ei auta, niin lapset pois sen sijaan, että isä osallistuisi enemmän lastenhoitoon (riidat johtuu siitä, että mies vaan istuu koneella eikä auta edes pyydettäessä). Totta kai vanhemmat suojelevat poikaansa, mutta minä suojelen lapsiani ja tässä vaiheessa alkaa tuntua siltä, että loppuu yhteydenpito miehen sukuun ihan omasta tahdosta. Omasta perheestäni en eroon pääse enkä halua, mutta joskus mietin, että olis parempi vaan olla ihan vaan keskenään lasten kanssa, kun näistä tapaamisista tulee aina vain pahempi ja pahempi mieli.
Olis kiva tulla huomioiduksi ihmisenä, eikä vaan äitinä, jolla ei ole mitään omia tarpeita.
On sulla vaikeeta kun KAIKKI muut on huonoja ja vaikeita ihmisiä paitsi sinä.
Miksköhän?
Joo, jännä juttu, että sekä omat vanhemmat että miehen vanhemmat sattumalta tahtovat aina mennä joka paikkaan ilman tätä kirjoittajaa. Jommalta kummalta puolelta sen uskoisi, mutta että on sama meininki kaikilla ihmisillä, niin vähänhän se herättää epäilystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmat kyllä haluaa nähdä lapsenlapsiaan, mutta niiden äiti kummasti unohtuu.
Omat vanhempani suunnittelevat menevänsä syömään porukassa. Veljeni puolisoineen kutsutaan, minua ei, koska "en kumminkaan lasten takia pääse". Ai miten niin en? On niillä isäkin, ja mukana kulkevat ihan kiltisti myös niissä paremmissa ravintoloissa.
Harrastivat tätä kutsumatta jättämistä jo silloin, kun oli vain yksi lapsi, joka oli tuolloin 1v ja minä odotin toista. Sattumoisin menin itse heille kylään, jolloin äitini lesoaa, että ovat menossa porukalla syömään viettämään "pikkujouluja". Minä sitten tietenkin loukkaannuin, kun jättivät tahallaan ulkopuolelle. Kutsuivat sitten vasta kun suutuin. Isäni tarjosi kaikille muille ruoat mutta minut, hoitotuella (400e/kk) oleva äiti aiottiin jättää ulkopuolelle. Minä en sentään juonut pisaraakaan alkoholia, niin oma osuuteni laskusta oli puolet muiden menoista. Maksoi sitten kuitenkin, kun kälyni ilmaisi, että pitäiskö heidänkin maksaa veljeni kanssa itse omat laskunsa, että olisi reilua.
Tänä kesänä olivat menossa viettämään kesän avajaisia ja taas satuin sattumalta paikalle setäni pihalle, kun oltiin lenkillä samaan aikaan vanhempien kanssa. Äitini tokaijsee päin naamaa, että sinua/teitä ei kutsuta, kun ette lasten takia pääse kuitenkaan. Selvä, ei sitten. Mentiin miehen vanhempien kanssa syömään seuraavana päivänä sitten keskenämme. Miehen äiti maksaa kaikki muut, myös lapseni, ja minut jätetään ulkopuolelle. Jouduin kokonaan eri laskulle ja sain ruokani vasta, kun muut oli jo syöneet puolet omastaan. Sillä aikaa kun olin vessassa, olivat häipyneet ravintolasta.
Samalla reissulla piti käydä kahvilla, torilla ja katsomassa nähtävyyksiä, mutta appiukko päätti, että paras nähtävyys on joku 90-luvun moottoripyörä. Tori käveltiin niin nopeasti läpi, etten ehtinyt katsoa mitään, ja sitten töröttivät helteessä pahimmassa auringonpaisteessa. Hermostuin ja lähdin yksin sinne torille 2kk vauvan kanssa. Sitten mies ihmettelee, mihin hävisin.
No, ei menty katsomaan nähtävyyksiäkään, koska appi päätti poissa ollessani, ettei kahvi maistu eikä jaksa palata enää toiseen suuntaan, joten kaikki, minkä takia olin lähtenyt mukaan, jäi tekemättä ja taas mies ihmettelee, miksi olen vihainen. Ei käynyt mielessä, että jos joskus harvoin pääsen ihmisten ilmoille, niin olisi kiva tehdä jotakin muutakin kuin tulla syrjityksi, jätetyksi ulkopuolelle ja käristää vauva ja taapero keskipäivän paahteessa auringossa.
Nyt miehen sukulaiset on saaneet päähänsä, että riitaista suhdettamme ratkoaksemme pitäisi ottaa lastensuojeluun yhteyttä ja jos ei auta, niin lapset pois sen sijaan, että isä osallistuisi enemmän lastenhoitoon (riidat johtuu siitä, että mies vaan istuu koneella eikä auta edes pyydettäessä). Totta kai vanhemmat suojelevat poikaansa, mutta minä suojelen lapsiani ja tässä vaiheessa alkaa tuntua siltä, että loppuu yhteydenpito miehen sukuun ihan omasta tahdosta. Omasta perheestäni en eroon pääse enkä halua, mutta joskus mietin, että olis parempi vaan olla ihan vaan keskenään lasten kanssa, kun näistä tapaamisista tulee aina vain pahempi ja pahempi mieli.
Olis kiva tulla huomioiduksi ihmisenä, eikä vaan äitinä, jolla ei ole mitään omia tarpeita.
On sulla vaikeeta kun KAIKKI muut on huonoja ja vaikeita ihmisiä paitsi sinä.
Miksköhän?
Arvasin, että joku tulee tänne sanomaan näin. Missä vaiheessa sanoin, että kaikki muut on huonoja ja vaikeita? Avauduin vain siitä, että on jätetty (isovanhempien toimesta) ulkopuolelle kysymättä edes, pääsenkö mukaan. On vain oletettu, että en äitinä mihinkään pääse tai en edes halua, vaikka haluaisin kovastikin, koska lapsista huolimatta olen yhä sama ihminen kuin ennenkin lapsia, jolloin kyllä kutsuttiin mukaan. Lasten jälkeen alkoi tämä syrjiminen. Ja sitten syyllistetään, jos pahoitan mieleni ulkopuolelle jättämisestä, ja perään haukutaan vaikeaksi ihmiseksi.
Kyllä sitä aika katkeraksi tulee, kun tarpeeksi paljon jätetään ulkopuolelle läheisten ihmisten toimesta.
Ei nykyisin saa pitää yhteyttä lapsiperheeseen, ettei häiritse perheen muodostumista.