Mikä oli viimeinen niittii, että päätit erota? Miten päädyit eroamaan aviopuolisostasi?

Viimeinen niitti oli, kun mies toivoi lemmikkini kuolevan pian. Naimisissa oltiin, ei lapsia, asunto onneksi mun oma.

Kylmää kohtelua vuosia. Todellista passiivisuutta kaiken suhteen. Itsekkyyttä. Yritin kyllä. Sitten kysyin rakastaako. Ei voinut sanoa eikä antaa elettäkään välittämisestä. Se oli siinä 20 vuotta paketissa. Lapset ja talo oli mietityttäneet viimeiset vuodet. Nyt oli vain edettävä ja erottava. Erosta jo vuosia. Hyvä näin.

Vaimo paljastui sekakäyttäjäksi (viinaa ja pameja). Äärettömän hyvin se kyllä salasi kaiken - kukaan ulkopuolinen ei meinannut uskoa tätä, akalla oli hyvä ja vaativa työpaikka eikä se sortunut mihinkään törttöilyihin. No, olihan se myös varovainen - ei esim. halunnut juuri ikinä ajaa autoa ("en pidä pimeällä ajamisesta", "tuntuu, että on migreeni alkamassa" jne.)

Olin jo päättänyt erota, mutta viimeinen tapaus, joka sai laittamaan eron vetämään samoin tein oli se, että eksällä oli pääsiäisenä äitinsä luona ilmeisesti huikkakontrolli vähän pässyt pettämään - oli joutunut sairaalaan ja kun sain tästä tiedon, niin minulle ei kerrottu mitään, mutta sairaanhoitajan vihjeistä ymmärsin mistä oli kyse. Myöhemmin satuin näkemään kotiutuspaperit ja ensin eksä oli ilmeisesti sammunut suihkuun yli 5 promillen humalassa ja anoppi oli vissiin sen jälkeen ratsannut viinapiilot - seuraavaksi eksä vietiin kramppien takia piipaa-autolla hoitoon - promillet olivat laskeneet jonnekin 3,5 tuntumaan.

Tuommoisia promilleja ei ihan pienellä harjoittelulla vissiin vedetä (ainakaan niin, että selviää hengissä) - edelleenkin hämästyttää miten ihmeessä joku pystyy ilmeisesti vuosikausia toimimaan ihan kuin normaali ihminen ja hoitamaan työnsä hyvin jossain ilmeisesti 2 promillen jatkuvassa humalassa.

(No, kuolihan se sitten lopulta alle nelikymppisenä.)

Me oltiin suhteen kaksi viimeistä vuotta yritetty saada hommaa toimimaan. Aidosti yhdessä ja hyvällä tahdolla. Sitten kun ihastuin toiseen ymmärsin että suhde oli tullut päätökseensä, että olin jo mielessäni luovuttanut ja halusin elämältäni muita asioita. Silloin ainoa reilu vaihtoehto oli erota.

(en tehnyt ihastuksen eteen mitään, en sanonut hänelle mitään, en koskenut, ei mitään suhmurointia - ero hoidettiin ihan kunnialla ja kauniisti ja ihastuminen oli vain "herätyskello" minulle)

Mies jäi kiinni pettämisestä. Ja sanoi ettei enää rakasta. Mitäpä siihen enää voi. Ero oli raskas mutta niin oikea päätös kuitenkin. Nykyisin olen rakastavassa parisuhteessa ja onnellisempi kuin ikinä olin ex-miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin suhteen kaksi viimeistä vuotta yritetty saada hommaa toimimaan. Aidosti yhdessä ja hyvällä tahdolla. Sitten kun ihastuin toiseen ymmärsin että suhde oli tullut päätökseensä, että olin jo mielessäni luovuttanut ja halusin elämältäni muita asioita. Silloin ainoa reilu vaihtoehto oli erota.

(en tehnyt ihastuksen eteen mitään, en sanonut hänelle mitään, en koskenut, ei mitään suhmurointia - ero hoidettiin ihan kunnialla ja kauniisti ja ihastuminen oli vain "herätyskello" minulle)

Minullakin on ihastus, jonka olen ottanut lähinnä herätyskellona. On vain niin vaikea erota, kun toinen ei ole läpeensä paha, eikä ole ns. superpainavaa syytä, vaikka ongelmia onkin. Muttei kovin kiinnostunutkaan seurastani, saati parisuhteen hoitamisesta. Lapset pidättää eroa. :/

No, eks naiseni alkoi juomaan alkoholia liikaa. Poltti myös mari sätkän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin suhteen kaksi viimeistä vuotta yritetty saada hommaa toimimaan. Aidosti yhdessä ja hyvällä tahdolla. Sitten kun ihastuin toiseen ymmärsin että suhde oli tullut päätökseensä, että olin jo mielessäni luovuttanut ja halusin elämältäni muita asioita. Silloin ainoa reilu vaihtoehto oli erota.

(en tehnyt ihastuksen eteen mitään, en sanonut hänelle mitään, en koskenut, ei mitään suhmurointia - ero hoidettiin ihan kunnialla ja kauniisti ja ihastuminen oli vain "herätyskello" minulle)

Minullakin on ihastus, jonka olen ottanut lähinnä herätyskellona. On vain niin vaikea erota, kun toinen ei ole läpeensä paha, eikä ole ns. superpainavaa syytä, vaikka ongelmia onkin. Muttei kovin kiinnostunutkaan seurastani, saati parisuhteen hoitamisesta. Lapset pidättää eroa. :/

Mä ihastun silloin tällöin ja pari kertaa aika vahvastikin, kerran ihan tosi tosissaan. Ihastun välillä mieheenikin enemmän ja vähemmän ja välillä meillä toimii se puoli parisuhteesta hämmästyttävän hyvin. En ole ottanut muita ihastumisia kyllä minkäänlaisia herätyskelloina suhteen toimimattomuudesta. Uskon, että elämään kuuluu erilaisia kausia, vaiheita ja tilanteita ja itse kun nautin miesseurasta paljon, kun taas joku omasta rauhasta, ihastuksia tulee aina silloin tällöin. Ne ovat ihan harmittomia kun pidän omana tietonani ja toisaalta piristävätkin elämää. Jos mahdollista niin olen mieheni kanssa koko loppu elämän, ehdottomasti paras kumppani, jonka voin elämässä saada, parempi kuin mitä pidän itselleni realistisena. Eri asia on toki jos suhde oman puolison kanssa tuntuu siltä kuin elämä menisi hukkaan eikä mitään yhteistä ole. Ihastumisia en alkaisi kuitenkaan yleistämään merkiksi oikeastaan mistään koska ihmiset ja tilanteet ovat niin erilaisia.

Vuosia kestänyt alistaminen, fyysinen väkivalta. Viimeinen tikki oli, kun havahduin tilanteeseen, että olisin voinut ottaa rääkkääjäni hengiltä ihan omin käsin. Ymmärsin, että itse saisin tuomion, pilaisin omasta elämästä sen mitä siitä ei oltu vielä pilattu. Vähän toisenlainen asetelma, olisin todennäköisesti ratkaissut toisin, mutta nyt ajatellen, hyvä etten liannut käsiäni. Erostakin seurasi pahaa, mutta ei varmaan yhtä pahaa, mitä tappotuomio olisi aiheuttanut.

Mies oli kohdellut minua jo vuosia huonosti: henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä, nöyryyttämistä. Havahtuminen eron mahdollisuuteen heräsi toden teolla puoli vuotta ennen lopullista eroa. Tulin raskaaksi ehkäisyn petettyä eikä mieheni ottanut asiaa hyvin. Hän epäili että lapsi on jollekin toiselle miehelle vailla mitään aihetta. Vaikeroi miksi hänelle käy näin ja epäili että tuleva lapsi on epäonnekseen tyttö! Heitteli minua jopa pitkin seiniä vaikka olin raskaana. Raskaus loppui keskenmenoon 12. raskausviikolla ja ymmärsin etten halua lapsia tuon miehen kanssa.

Ero tuli surutyön ja asian prosessoimisen jälkeen. Lisäksi keksin ratkaisun taloudelliseen tilanteeseeni ja pystyin vuokraamaan asunnon mieheltäni salaa. 

Itselleni viimeinen niitti oli vain se, että olin kyllästynyt omituiseen, epämääräiseen huonoon oloon jota kesti noin kahden vuoden ajan. Meillä ei ollut pahoinpitelyä (henkistä tai fyysistä) pettämistä tai mitään muitakaan todella isoja ongelmia minkä voisin sanoa yksittäiseksi syyksi, mutta toisen kanssa ei vaan ollut enää hyvä olla. Ei ollut mitään asiaa, tuntui että yksin ollessa sai rentoutua. Jotenkin vaistot kai tiesi kauan ennen pääkoppaa että juttu on ohi. Vieläkin vähän harmittaa, kun ikinä en ole saanut itselleni selvitettyä, että mikä sitten meni varsinaisesti pieleen, kun kuitenkin 10vuotta oli todella ihanaa aikaa. Tavallaan toivoisin että olisi ollut joku selkeä syy miksi homma sitten lopulta meni pieleen niin ei tarvitsisi ihmetellä. 

Vuosien huono suhde, hän välitti minusta yhä vähemmän, vietti puhelimella, koneella ja töissä kaiken aikansa. Ryyppäsi viikolla vain sen verran, että uskalsi aamulla ajaa töihin, viikonloppuna katosi känniretkille, ja tuli sunnuntaisin kotiin nukkumaan krapulaa.

Ajattelin, ettei tämä ole lapselle sopivaa nähtävää enää, ja yhden tällaisen känniviikonlopun päätteeksi ilmoitin, että jätän avioeropaperit.

En enää välittänyt siitä, miten ja millä hinnalla talo ja autot myydään ja jaetaan. Minua kiinnosti vain saada asua lapseni kanssa ilman sitä miestä. Oli yksi elämäni täysjärkisimpiä päätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Avovaimolla oli puolen vuoden sivusuhde ohjaajansa kanssa. Tunnusti itse. Sanoin että hänen täytyy valita kumman kanssa jatkaa. Päätti lähteä, kun uskoi ohjaajansa jättävän vaimonsa - ei jättänyt. Oli muutama vuotta ohjaajansa toisena naisena ja sitten masentui ja lopetti senkin suhteen. 

Itse olen nyt ollut jo hyvän ajan naimisissa - elämä on niin paljon helpompaa nykyisen kanssa.

Kontrolloiva vaimo, jonka kanssa ei ollut todellista keskusteluyhteyttä. Alkoi jopa pelottaa yhdessä vaiheessa kun vaimo alkoi häröileen.

up

Ei ole aviopuoliso, eikä edes avo, vaikka käytännössä on miltei puoli vuotta asuttu yhdessä. Mies on välillä todella ilkeä, ja nyt on taas haukkunut päiväkausia. Voi kunpa uskoisin nyt jo viimein ettei tästä mitään tule.