Luin jostain että mies voi delegoida oman masennuksensa vaimolleen

kuin lapsia voi hankkia ilman miestä :DDD

Missä tahansa perheessä ei tuollainen onnistuisi. Delegointi vaatii tietynlaisen perhedynamiikan, eli sen, että mies pystyy delegoimaan ja sen, että vaimo on riittävän herkkä ottamaan vastaan ja "suostuu" ottamaan vastaan (kyse ei ole tietoisesta suostumisesta). Perhe on tavallaan sellainen yksikkö, joka pitää sisällään tietyt tunnelataukset ja kanavoi ne ulos sitä reittiä, mitä ne pääsevät ulos. Perheen masennuksen ainoa ulospääsy voi olla vaimo, jolloin masennus kanavoituu vaimon kautta, vaikka indivisualistisen ajattelun mukaan sen "kantaja" olisi mies.

Miehen piilomasennus luo kuitenkin perheeseen jännitteitä, joihin muut perheenjäsenet sitten reagoivat vaikkei mies itse huomaisi mitään ja pitäisi kulissitkin kasassa jopa perheeseen päin; mutta tietysti masentunut ihminen ei toimi samoin kuin ei-masentunut, ja se toinen, herkkä osapuoli ei saa tunnetasolla tarvitsemaansa, ja stressaantuu ja masentuu siitä itse. Hm. En ollut tullut ajatelleeksi... mutta se selittäisi paljon meidän perheestämme!

Mutta en ymmärrä miten tämä tapahtuu ihan käytännön tasolla. Mitä mies tekee, mitä nainen tekee? Tai kokee tai mitä nyt sitten tapahtuukin. En ymmärrä yhtään käytännön toteutusta. ap

Missä tahansa perheessä ei tuollainen onnistuisi. Delegointi vaatii tietynlaisen perhedynamiikan, eli sen, että mies pystyy delegoimaan ja sen, että vaimo on riittävän herkkä ottamaan vastaan ja "suostuu" ottamaan vastaan (kyse ei ole tietoisesta suostumisesta). Perhe on tavallaan sellainen yksikkö, joka pitää sisällään tietyt tunnelataukset ja kanavoi ne ulos sitä reittiä, mitä ne pääsevät ulos. Perheen masennuksen ainoa ulospääsy voi olla vaimo, jolloin masennus kanavoituu vaimon kautta, vaikka indivisualistisen ajattelun mukaan sen "kantaja" olisi mies.

Voisikohan meilläkin olla kysymys tästä vai jostain muusta.



Aina olen ollut kova jännittämään, ylikiltti ja ahdistunut. Mutta yli 10 vuotta kestänyt masennusputki alkoi silloin kun muutin miehen kanssa yhteen.



Mies sanoo olevansa onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, ainakin suurinpiirtein. Miksi hän sitten masentuu aina kun minä rupean voimaan paremmin?! Nyt olen viimeinkin selättämässä tätä masennusta kokonaan, olen siitä hirmuisen iloinen enkä millään jaksaisi sitä, että mies on vaisu ja häntä maassa. Sitten sitä miettii että onko tämä nyt sitä että miehen ymmärrettävä paha olo ja tyytymättömyys pääsee purkautumaan? Että mun pitäisi nyt vuorostani jaksaa tsempata miehen takia kun mies on tsempannut vuosia mun takia.



Kai. Meillä ei koskaan ole ollut kovin perinteinen suhde kiintymyksenosoituksineen ja olen aina ajatellut että se nyt on vaan mun osa kun olen näin surkea ihminen. Ajattelin että tavallisten naisten tarpeet ei koske mua. Mies on elänyt hyvin poikamiestyylistä elämää, poislukien pettäminen. Mutta ei siis velvollisuutta kotitöihin, lastenhoitoon jne. Olen kaiken tuollaisen hyväksynyt siksi että mulla on itsellä ollut riesana nämä masennukset ja olen ajatellut että joudun sen takia kompeisoimaan. Mies on esim. joutunut taloudellisesti ahtaammalle mun saikkujen jne. takia.



Äh, mikä sotku. Hyväksyn sen että nyt on miehen vuoro oireilla, mutta olisi kyllä tosi kiva saada edes hengähdystauko 10 vuoden surkeuden jälkeen. Haluaisin nyt vaan rauhan parantua, edes hetkeksi.

että voi todellakin olla kyse siitä, kun sinulla tulee parempi vaihe, niin miehesi uskaltaa näyttää omia tunteitaan paremmin... ei siis välttämättä ole masentunut, mutta kaikki ne tunteet, jotka on pitänyt sisällään suojellakseen sinua, alkavat tulla ulos...



meillä ainakin näin, en halunnut rasittaa miestä huonojen jaksojen aikana omilla murheillani ja kaikillahan niitä on, vai?

Huolestuttaa veljeni perhe, jossa vaimo se "kiltimpi" tai mukautuvaisempi osapuoli. Tuntuu ettei veljeni saa enää iloa mistään, kaikki on turhaa tai hölmöä hänen mielestään. Viattomat huvit ovat suunnileen tapainturmelusta ja kaiken pitäsi olla niin helkutin järkevää....

että voi todellakin olla kyse siitä, kun sinulla tulee parempi vaihe, niin miehesi uskaltaa näyttää omia tunteitaan paremmin... ei siis välttämättä ole masentunut, mutta kaikki ne tunteet, jotka on pitänyt sisällään suojellakseen sinua, alkavat tulla ulos...

meillä ainakin näin, en halunnut rasittaa miestä huonojen jaksojen aikana omilla murheillani ja kaikillahan niitä on, vai?

Mitä tässä nyt kannattaisi sitten tehdä? Meidän suhteessa on jättikokoisia ongelmia ja minä vaan kaipaisin maksimiturvallisuutta että saisin tätä omaa elämänmuutostani edistettyä. Tuntuu ihan mahdottomalta hanskata molemmat. Oma muutos ja kissan nosto pöydälle parisuhteessa..

ehkä niitä ei kaikkia pysty korjaamaan kerralla. Mut jos saisit valita yhden asian, joka olis huomenna paremmin niin mikä se voisi olla? Mitä tekisit toisin?

ps. lääkitys auttaa masennuksen poistamiseen t

ai

ainakin lieventämiseen

lääkärille vaan

masennus tarttui vaimoon. Mies ei tuosta enää toipunut, vaan päätyi itsemurhaan. Nainen on parantunut masennuksestaan tai ainakin voi jo todella hyvin. sairas mies joka ei suostunut hoitoon oli raskas taakka vaimolle. Miehen kuolema tavallaan paransi vaimon, vaikkei hän miehelleen tuollaista kohtaloa olisi halunnut.

Itse tulin huomattavasti onnellisemmaksi kun pääsin muuttamaan pois kotoa pahasti masentuneen äitini luota.

Tilanne pitäisi huomata ja katkaista, eli koko perhe tartteisi ulkopuolista tukea. Itse sitä ei huomaa, koska elää sen keskellä.



Kyse ei ole sukupuolesta, vaan ihmisistä ylipäätään. Masennus, todennettu tai diagnosoimaton, muuttavat ihmisen toimintaa ja ajattelua. Masennusta sairastavan ihmisen kanssa toimiminen ja eläminen ei ole sillä tavalla "normaalia", se luo jännitteitä, se on raskasta muulle perheelle.





Masennusta jotenkin aliarvioidaan. Kyse EI ole siitä, että "voi ei, mulla on finni nenässä, tää on kamalaa!" EIKÄ siitä, että tulee joku vastoinkäyminen, mikä harmittaa ja vie miettimisessä ja sen korjaamisessa aikaa ja voimavaroja.



Masennus ON oikeasti sairaus, joka vaatisi kunnollisen lääkärin toteamam dignoosin ja hoidon, ei pelkkää lääkitystä vaan myös keskusteluterapiaa.



Tuttava oli tarmokas, positiivinen, aikaansaapa, paljon suunnitelmia yms. Hän tapasi elämänsä naisen, alkoivat seurustella, muuttivat yhteen. Nainen osoittautui "hankalaksi" ja lopulta selvisi että ihan tasapainossa hän ei ollut. Nainen "veti mukaansa" tämän miehen. Mies masentui. Makasi sängyn pohjalla, ei saanut mitään aikaiseksi. oli pitkällä sairaslomalla. Mitään suunnitelmiaan ei saanut toteutetuksi.

Tuttava muuttui aivan täysin kokonaan eri ihmiseksi.

Ei ero ole helppo. Mutta onneksi se tapahtui.

Eikä mennyt kauaakaan kun tuttava oli jo normaali oma itsensä. Täynnä tarmoa, tekemisiä.

Ulkopuolisena sen näki niin selvästi, että se nainen sairastutti miehenkin, vei mukanaan omaan masennukseensa.

Itse tuttava, vaikka just tämän alan ihmisiä tavallaan onkin, ei sitä nähnyt,. se kait kävi niin hiljaa, salakavasti, ja mukana oli se rakkaus puolisoon.