Polttareista, baby showereista, miten toimii vastavuoroisuus teillä?
Järjestättekö te noita niille jotka järjestivät teille? Tai järjestävätkö teille ne, joille te järjestitte?
Itse olen ollut kaasona 4 kertaa, mukana järjestämässä yhteensä 5 polttarit ja 2 baby showerit, joista toiset pidettiin minun aloitteestani. Nämä siis yhdessä ja samassa kaveriporukassa.
Minulle ei pidetty polttareita eikä baby showereita kummastakaan lapsesta.
Onko yleistä tämä, että vastavuoroisuus ei toimi yhtään?
Kommentit (3)
Mutta hoidin järjestelyt hyvin pitkälti itse, oli pienet häät. En ole kysynyt, mutta ehkä hän sitten luuli että kun en pidä 150 vieraan häitä niin en tahdo polttareitakaan?
Ja olin toinen lapsen saanut kaveripiirissä, mutta ensimmäinen sanoi ettei halua babyshowereita, ei kuulemma jaksanut. Hänelle pidettiin sitten ikäänkuin varpajaiset kyllä.
Toista odottaessani oli babyshowereita järkkäilty jo, ja kyllä niitä hiukan odotin kun ajattelin että ekan kohdalla se jotenkin varmaan unohtui..
tarkoitin. Ja että järjestäisivät minulle bs:it toisesta, koska eivät ensimmäisestä järjestäneet.
-ap
Oliko sulla kaasoa, jonka tehtäviin polttareiden järjestäminen yleensä kuuluu (tai järjestelyiden alulle paneminen). Baby showerit kai pidetään yleensä vain ensimmäisen lapsen kohdalla, jos pidetään lainkaan. Saitko ensimmäisen lapsesi vasta sen jälkeen, kun olit jo itse järjestänyt toiselle vauvajuhlat? Jos näin kävi, niin sitten kyllä ihmettelen, että sinua ei ole huomioitu.