luulin olevani ruma, mutta poistuin kerrankin kotoa ja yllätyin
Olen ihan hämmennyksissä. Olen kotona viihtyvää tyyppiä ja ajatellut olevani perus vähän rupsahtanut kolmikymppinen. Lähdin viroon kerrankin yksinäni pienehköille festareille ja minua lähestyttiin useampaan kertaan. Joka kerta sama tarina, kuinka minut oli huomattu jo kaukaa. Kuinka olen niin kaunis. Sain kutsuja jatkoille. Kaikki kohteliaita (toki taka-ajatukset mielessä). Ikinä ennen en ole saanut tällaisia huomionosoituksia. Jopa yksi esiintyjäporukka oli bonganut minut lavalta käsin ja kutsuivat pöytäänsä istumaan iltaa, kun törmättiin baarissa festareiden jälkeen. Ja suomalaiseen tapaan olen festareilla vain istuskellut ja kuljeskellut rauhassa sekä hiljaa fiilistellyt esiintyjiä. Etten voinut mitenkään erottua yleisöstä.
Mitä ihmettä oikeasti tapahtuu?
Kommentit (20)
Ja sitten koko esiintyjäporukka pani sinua vuorotellen?
Kesä ja miehet kiimaisia. Lisäksi lähdit ilman mitään odotuksia reissuun. Olit ainoa vapaa?
Heräämistä odottelen tässä vielä. Niin epätodelliselta tuntuu.
Onpa taas porukka negatiivisena liikenteessä. Nauti tilanteesta ja kesästä <3
Minustakin tuntuu usein ainakin enemmän rumalta kuin kauniilta. Tuntuu että näytän homssuiselta.
Sitten hämmästyttää jos joku lähestyykin ja sanoo juuri jotain "katsoin sinua jo kauan" -settiä.
Ei sillä että tuota usein tapahtuisi.
"Kesä ja miehet kiimaisia. Lisäksi lähdit ilman mitään odotuksia reissuun. Olit ainoa vapaa? "
Tämä voi hyvin toki olla. Liikuin kuitenkin yksin, niin helppo lähestyttävä. Ja kehuilla tottakai yritetään murtaa jää. Juu täysin ilman odotuksia menin. Kunhan menin kerrankin nauttimaan kesästä.
Ap
Sää vaikuttaa ratkaisevasti, samoin festarifiilis. Minua on lähestytty huomattavasti enemmän kesä- kuin maaliskuussa vaikka en ns. käy missään.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin tuntuu usein ainakin enemmän rumalta kuin kauniilta. Tuntuu että näytän homssuiselta.
Sitten hämmästyttää jos joku lähestyykin ja sanoo juuri jotain "katsoin sinua jo kauan" -settiä.
Ei sillä että tuota usein tapahtuisi.
Tässä lisää negatiivisuutta, mutta ihmiset lähestyy sen näköisiä, joiden kanssa uskovat olevan mahdollisuuksia. Kaikkein kauneimpia mallinnäköisiä ei itse asiassa uskalleta lähestyä kovinkaan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin tuntuu usein ainakin enemmän rumalta kuin kauniilta. Tuntuu että näytän homssuiselta.
Sitten hämmästyttää jos joku lähestyykin ja sanoo juuri jotain "katsoin sinua jo kauan" -settiä.
Ei sillä että tuota usein tapahtuisi.Tässä lisää negatiivisuutta, mutta ihmiset lähestyy sen näköisiä, joiden kanssa uskovat olevan mahdollisuuksia. Kaikkein kauneimpia mallinnäköisiä ei itse asiassa uskalleta lähestyä kovinkaan paljon.
..mutta olet ollut sen verran kaunis tietenkin,että kelpaay hyvin, ihan hyvä siis!
Vierailija kirjoitti:
Heräsit?
🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Tässä lisää negatiivisuutta, mutta ihmiset lähestyy sen näköisiä, joiden kanssa uskovat olevan mahdollisuuksia. Kaikkein kauneimpia mallinnäköisiä ei itse asiassa uskalleta lähestyä kovinkaan paljon.
Tämäkin varmasti totta. Ehkä tosiaan olen se vähän rupsahtanut kolmikymppinen, joka on riittävän "mahdollisen" näköinen.
Huh. Tässä alkaa onneksi jo palata taas todellisuuteen. Melkein säikähdin, että tässä pitää ruveta pitämään itsestään.
Ap
Voi ei. Suominartun ilmaantuminen missä vain bileet miehillä voi alkaa. Kauniimmat pysyvät kauempana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä lisää negatiivisuutta, mutta ihmiset lähestyy sen näköisiä, joiden kanssa uskovat olevan mahdollisuuksia. Kaikkein kauneimpia mallinnäköisiä ei itse asiassa uskalleta lähestyä kovinkaan paljon.
Tämäkin varmasti totta. Ehkä tosiaan olen se vähän rupsahtanut kolmikymppinen, joka on riittävän "mahdollisen" näköinen.
Huh. Tässä alkaa onneksi jo palata taas todellisuuteen. Melkein säikähdin, että tässä pitää ruveta pitämään itsestään.
Ap
Voi itku, palsta ei petä koskaan. Jos joku vahingossakaan sattuu iloitsemaan jostain tai olemaan tyytyväinen itseensä niin kyllä se äkkiä lytätään. En ikinä kertoisi tänne mitään iloisia asioita itsestäni juuri tästä syystä. Onneksi on läheisiä ihmisiä, jotka iloitsevat mukana ja kannustavat.
Minäpä uskon, että olet paljon kauniimpi kuin mitä itse kuvittelet. Ja muista kuitenkin sekin, että kauneutesi ja arvosi ei ole muiden kehuista tai mielipiteistä kiinni. Rakkautta kaikille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin tuntuu usein ainakin enemmän rumalta kuin kauniilta. Tuntuu että näytän homssuiselta.
Sitten hämmästyttää jos joku lähestyykin ja sanoo juuri jotain "katsoin sinua jo kauan" -settiä.
Ei sillä että tuota usein tapahtuisi.Tässä lisää negatiivisuutta, mutta ihmiset lähestyy sen näköisiä, joiden kanssa uskovat olevan mahdollisuuksia. Kaikkein kauneimpia mallinnäköisiä ei itse asiassa uskalleta lähestyä kovinkaan paljon.
Kuten sanoin, ei tuota usein tapahdu ja baareissakin ynnä muissa saan olla rauhassa, eli normaalisti olen siis aivan liian kaunis lähestyttäväksi? 😂 Nuo kaikki lähestyjät ovat olleet selvinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä lisää negatiivisuutta, mutta ihmiset lähestyy sen näköisiä, joiden kanssa uskovat olevan mahdollisuuksia. Kaikkein kauneimpia mallinnäköisiä ei itse asiassa uskalleta lähestyä kovinkaan paljon.
Tämäkin varmasti totta. Ehkä tosiaan olen se vähän rupsahtanut kolmikymppinen, joka on riittävän "mahdollisen" näköinen.
Huh. Tässä alkaa onneksi jo palata taas todellisuuteen. Melkein säikähdin, että tässä pitää ruveta pitämään itsestään.
Ap
Voi itku, palsta ei petä koskaan. Jos joku vahingossakaan sattuu iloitsemaan jostain tai olemaan tyytyväinen itseensä niin kyllä se äkkiä lytätään. En ikinä kertoisi tänne mitään iloisia asioita itsestäni juuri tästä syystä. Onneksi on läheisiä ihmisiä, jotka iloitsevat mukana ja kannustavat.
Samaan aikaan myös sanotaan että kauniita lähestytään aina ja kaikkialla, mutta myös että kauniita ei lähestytä koska kauneus on liian uhkaavaa. Eli jos itseä ei lähestytä, saa siis ajatella että on siihen liian ruma, mutta silloin kun lähestytään saa ajatella taas olevansa liian ruma kun joku uskaltaakin lähestyä.
Olet niin höynäytettävän näköinen
Sinä olet näyttänyt naiselta, joka on oma itsensä, ei teeskentele mitään, siis hyvää seuraa.
Ja hyvän näköinenkin, sellaisella luonnollisella eikä liian tehdyllä tavalla.
Varmaan näytit siltä, että sinua uskaltaisi lähestyä.
Nauti siitä ja pidä tuo! Tuo on se, mitä aina tarkoitetaan, että joku löytyy, kun lakkaa etsimästä.
Heräsit?