Kun ei ole ketään

Muutama naapuri on mulla, mutta ei ne niin paljon huolestu, että katsomaan tulisivat jos minua ei näy eikä kuulu.

Ota yhteyttä sosiaalitoimistoon ja seurakuntaan. Etsi harrastus. Mene vapaaehtoistyöhön. Kysy elintensuojeluyhdistykseltä, tarvitaako apua.

Tsemppiä.

"Kukaan ei pidä yhteyttä". Tämä on se vakio valituksen aihe. Pidätkä itse yhteyttä? Soitatko tai laitatko tekstatia kenellekään, osallistutko mihinkään vai vetäydytkö sinne luolaasi säälimään itseäsi etkä edes halua tai yritä olla aktiivinen?

Odotatko että joku tulee kaivamaan sinua sieltä esiin? Pelkäämpä ettei tule. 

Jos käyt ulkona vaikka kaupassa onko asenteesi torjuva ja vihamielinen? Näytätkö koko olemuksellasi että mene pois, älä lähesty, älä puhu minulle? Miten sitten voisit odottaa että kukaan uskaltaisi edes yrittää?

Suurin osa ihmisitä varoo henkilöä joka on hapan ja torjuva. Joku humalainen voi tunkea seuraan. Jos niin käy, miten reagoit?

Kyllä se yhteyden otto ja pitäminen on vastavuoroista. Ei kukaan jaksa eikä halua väkisin tunkea kenenkään toisen seuraan jos saa sen kuvan että ei ole kaivattu eikä toivottu.

Vierailija kirjoitti:

"Kukaan ei pidä yhteyttä". Tämä on se vakio valituksen aihe. Pidätkä itse yhteyttä? Soitatko tai laitatko tekstatia kenellekään, osallistutko mihinkään vai vetäydytkö sinne luolaasi säälimään itseäsi etkä edes halua tai yritä olla aktiivinen?

Odotatko että joku tulee kaivamaan sinua sieltä esiin? Pelkäämpä ettei tule. 

Jos käyt ulkona vaikka kaupassa onko asenteesi torjuva ja vihamielinen? Näytätkö koko olemuksellasi että mene pois, älä lähesty, älä puhu minulle? Miten sitten voisit odottaa että kukaan uskaltaisi edes yrittää?

Suurin osa ihmisitä varoo henkilöä joka on hapan ja torjuva. Joku humalainen voi tunkea seuraan. Jos niin käy, miten reagoit?

Kyllä se yhteyden otto ja pitäminen on vastavuoroista. Ei kukaan jaksa eikä halua väkisin tunkea kenenkään toisen seuraan jos saa sen kuvan että ei ole kaivattu eikä toivottu.

Mutta se yksin jäänyt ei olisi saanut eikä saisi vieläkään tuntea samoin ja toivoa/odottaa, että häneenkin otettaisiin yhteyttä sen sijaan, että hän oli/on aina se ainoa aktiivinen.

Osaatko kuvitella minkälaista oli ennen nettiä? Ysärillä ei ollut edes kännyköitä vielä kaikilla.

Tiedonsaanti oli kiinni sattumasta, oliko kirjasto ym ilmoitustaululla tai lehdissä ilmoitusta toiminnoista. Oli aivan ulalla, minne mennä.

Nyt voit netistä helposti katsoa toimintaa. Kavereita voi löytyä juuri yhteisen toiminnan kautta.

Suosittelen yhdistystoimintaa esim mielenterveysyhdistys. Ei tarvi olla mitään diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Osaatko kuvitella minkälaista oli ennen nettiä? Ysärillä ei ollut edes kännyköitä vielä kaikilla.

Tiedonsaanti oli kiinni sattumasta, oliko kirjasto ym ilmoitustaululla tai lehdissä ilmoitusta toiminnoista. Oli aivan ulalla, minne mennä.

Nyt voit netistä helposti katsoa toimintaa. Kavereita voi löytyä juuri yhteisen toiminnan kautta.

Suosittelen yhdistystoimintaa esim mielenterveysyhdistys. Ei tarvi olla mitään diagnoosia.

Hyvä kommentti ja samaa mietin itsekin: miten joskus pärjäsin (lähes) kokonaisen kuukauden, etten ketään kaveria/tuttua/(sukulaista) nähnyt tai jutellut kenenkään kanssa? Telsua vaan kattelin ja videoita (VHS!) :)) , baariin ei ollut rahaa, nettiyhteys ois ollu järkyttävän kallis, työttömälle.

Kännykät oli jo tulleet, mietin, et säästämällä oisin voinut jonkin ostaa, mut sit ei ollut vara soittaa kenellekään :( 

Muutin kotiin, vähäksi aikaa. Otin nettiyhteyden ja laittelin meileja ja kävin kirjastossa 3x viikossa lukemassa Hesarista avoimet työpaikat. Sieltä ei natsannut vaan meilistä.

Niin ja kun kotona asuin, niin sit soittelin äipän laskuun, työpaikoista.

Sit kun pääsin töihin, niin korvasin äipälle kaikki kertyneet kulut.

Onko sinulla ketään jonka kanssa olet joskus tuntenut iloa, ehkä voisit herätellä ystävyyttä takaisin ja saada elämääsi sisältöä jos sinulla on menneisyydessä ollut hyvä ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kukaan ei pidä yhteyttä". Tämä on se vakio valituksen aihe. Pidätkä itse yhteyttä? Soitatko tai laitatko tekstatia kenellekään, osallistutko mihinkään vai vetäydytkö sinne luolaasi säälimään itseäsi etkä edes halua tai yritä olla aktiivinen?

Odotatko että joku tulee kaivamaan sinua sieltä esiin? Pelkäämpä ettei tule. 

Jos käyt ulkona vaikka kaupassa onko asenteesi torjuva ja vihamielinen? Näytätkö koko olemuksellasi että mene pois, älä lähesty, älä puhu minulle? Miten sitten voisit odottaa että kukaan uskaltaisi edes yrittää?

Suurin osa ihmisitä varoo henkilöä joka on hapan ja torjuva. Joku humalainen voi tunkea seuraan. Jos niin käy, miten reagoit?

Kyllä se yhteyden otto ja pitäminen on vastavuoroista. Ei kukaan jaksa eikä halua väkisin tunkea kenenkään toisen seuraan jos saa sen kuvan että ei ole kaivattu eikä toivottu.

Mutta se yksin jäänyt ei olisi saanut eikä saisi vieläkään tuntea samoin ja toivoa/odottaa, että häneenkin otettaisiin yhteyttä sen sijaan, että hän oli/on aina se ainoa aktiivinen.

Koska vaihtoehtona ei ole se, että joko joku ottaa häneen yhteyttä. Ap:llehän on jo tullut selväksi, että niin ei tapahdu.

Vaihtoehdot ovat ne, että joko ap ottaa muihin yhteyttä, tai sitten on yksin. Jos ap on valinnut yksinolon, niin se on hänen valintansa. Hän voisi valita myös yhteyksien ottamisen.

Yksinäisyyden tunteminen on kurjaa.

Minulla on yksi läheinen, joka oli hyvin yksinäinen. Hän ei hyökännyt kimppuuni ilmoittamaan ystävätarpeestaan. Mutta hän antoi pieniä signaaleja siitä, että hän kaipasi seuraa. Hän viipyili seurassa pidempään kuin oli tarpeen. Hän oli lähes puhumaton, mutta vastaili kuulumisten kyselyihin eri päivinä hieman eri sävyillä.

Noin olemattomat signaalit eivät yleensä riitä mihinkään. Meidän kohdalla minä vastuuntuntoisena aloin selvittämään, että mistä on kysymys, ja kysehän ei ollut vain yksinäisyydestä, vaikka hänkin niin luuli. Vaan elämän ja mielenterveyden ongelmat olivat syynä siihen, että hän ei kyennyt ihmissuhteisiin. Tuon kaiken selvittäminen vaati älyttömästi vaivaa ja vuosia aikaa. En lähtisi tähän enää uudestaan.

Sinuna en odottelisi vastaavaa ihmettä, sillä harvassa on minunlaiseni typerykset, jotka uhraavat noin paljon omasta elämästään, kun palkkanakin saa vain kiittämättömyyttä. Vaan suosittelen aiemmissa viesteissä olevien vinkkien tyyppistä omaa aktiivisuutta ihmisten kanssa.

Aina puhutaan vapaaehtoistyöstä jne., mutta entäpä jos on oikeasti niin surkea tyyppi, että jopa vapaaehtoinen ystäväehdokas ghostaa? (siis sellainen, jolle itse tarjoutuu ystäväksi)

Onneksi voin maksaa siitä, että joku tulee juttelemaan pari kertaa viikossa...

Minun ns. ystävyyssuhteissa on aina ollut sellainen tilanne, että minä olen se joka ottaa yhteyttä. Jotenkin tunnen itseni tyrkyksi. Yksi lapsuudenystäväni,jonka kanssa olin paljon tekemisissä, tai jopa seurustelin hänen kanssaan,sanoi minulle, että olen mukava kaveri, mutta hän haluaisi omaa aikaa enemmän. Olimme tapailleet pari kertaa viikossa. Toki minä ymmärrän kun minulle sanotaan asiasta,muuten kai en ymmärtäisi koska sosiaaliset taitoni ovat järkyttävän huonot. Minä sitten sanoin hänelle, että tehtäiskö niin että hän ottaisi yhteyttä minuun kun hänelle sopii. Hän sanoi, että se olisi kiva. No, tämä tapahtui v.1982. Odotan, odotam. Minulle on aina sanottu, että olen kärsimätön luonne. Pitää paikkansa,mutta en sentään halua että minusta tulisi riesa jollekin. Olen ollut yksin siitä lähtien ja en uskalla lähestyä enää ihmisiä.