Olen miettinyt ja tullut tähän tulokseen?

Muistan lapsuudestani selvästi, että minulla oli Eero Nikolai-niminen isoveli, joka oli noin 5-6 vuotias kun olin itse 4-5 vuotias. Muistan selvästi, että me kaksi jaoimme yhteisen huoneen, leikimme yhdessä ja muistan tarkkaan, että miltä hän näytti ja mistä piti jne. Sitten hän yllättäen katosi jonnekin, kun olin 6v. Parin vuoden kuluttua otin asian puheeksi perheeni kanssa, että mihin Eero katosi, mutta minulle sanottiin, että ei meillä koskaan ole ollut sellaista lasta, mutta minä muistan hänet selvästi. Omituisinta on, että ruokapöydässämme oli kuitenkin aina yksi ylimääräinen tuoli jossa ei koskaan istunut ketään sen jälkeen kun Eero katosi, minä löysin myöhemmin kaapista kasseissa juuri noin 5-6 vuotiaalle pojalle sopivia vaatteita ja leluja ja kellarissa oli ylimääräinen lapsen sänky, jossa muistan Eeron nukkuneen. Lisäksi kun kävin pari vuotta sitten läpi lapsuuteni valokuvia, niin osassa niistä oli Eero, ensimmäisissä kuvassa noin 1v ja viimeisessä noin 7v! Kun näytin kuvia vanhemmilleni, niin he sanoivat, että eivät he näe siinä mitään poikaa.

Karkasin kotoa vuonna 1979 sinä päivänä kun täytin 6 vuotta.

Se oli 10.6.1979. Suutuin kovasti pikkusiskolleni, joka rikkoi nuken, jota olin toivonut pitkään ja jonka saamisesta olin todella iloinen. Aloin itkemään, löin siskoa ja juoksin pois. Sisko jäi itkemään ja minä vain juoksin pois, vaikka minulle huudettiin, että en saa lähteä. No, minä en ole koskaan palannut kotiin. Mukanani minulla oli vain se nukke, jonka sain ja jonka sisko rikkoi ja päälläni olevat vaatteet. Sen lisäksi otin mukaan setelin jonka sain isosiskolta ja suklaalevyn, jonka sain kaksoisveljeltä. En enää tiedä, että kuka oikein olen, missä olen ja mikä vuosi nyt on. Muistaakseni synnyin ja asuin karatessani Intiassa, mutta siellä en luultavasti enää ole. Rahalla ostin läheisestä kaupasta näkkileipää, maitoa, hedelmiä ja säilykelihaa, joista riitti syötävää muutamaksi päiväksi. Sen jälkeen jouduin etsimään ruokaa roskiksista tai kerjäämään sitä rikkailta ihmisiltä. Sen lisäksi olen kaatopaikoilta etsinyt ruokaa ja vaatteita. Rottia, kulkukissoja ja lintuja olen metsästänyt ruoaksi. Mutta sitä nukkea minulla ei ole enää. Se oli siitä erikoista, että se osasi puhua ja kävelläkin, vaikka sen toinen jalka oli poikki koska sisko rikkoi sen. Paperimassanuket kun aina menevät rikki. Se vain totesi, että se tahtoo takaisin sinne lelukappaan, mistä sen ostettiin ja lähti sinne. Mutta sen päällä oleva punainen valkokukkainen mekko minulla on yhä ja se on nyt minulla itselläkin päällä.

Alle 13 vuotta sitten, 19 -vuotiaana, menin juhliin, jossa oli todella paljon tuttuja ihmisiä ja joitain tuttuja. Juhla oli suuressa kartanossa ystäväni lapsuuden perheen kanssa. Join siellä paljon alkoholia ja menin sohvalle huoneeseen, jossa ei ollut muita kuin minä. Aamulla heräsin, kun ystäväni herätti minut. Hän oli melko yllättynyt siitä, että olin edelleen siellä, koska hän oli ajatellut, että kaikki vieraat olisivat poissa joskus aamulla ja ystäväni oli mennyt omaan huoneeseensa nukkumaan. Hän juo paljon vähemmän kuin minä. Olimme molemmat yllättyneitä, kun minulla oli housut raajoissani ja jalkojen välissä oli jotain punaista sohvalla. Oletimme kuukautisteni alkaneen ja onneksi poikaystävälläni oli veritahroja sohvalta ennen kuin hänen perheensä tuli kotiin. Ystäväni, kun aioin olla yksin viikonloppuna kotona ja viettää salainen juhla. Menin kotiin ja minulla oli elämäni pahin krapula ja ajattelin, että kuolen sen takia. Juomalasini kesti kuitenkin noin kaksi viikkoa ja join melko usein seuraavien kuukausien aikana. Tänään lopetin alkoholin käytön kokonaan, mikä tarkoittaa, että olen absolutisti. Muutaman kuukauden kuluttua aloin ihmetellä, miksi minulla ei ole lainkaan kuukautisia, miksi oksennan joka aamu, vaikka minulla ei edes ollut krapulaa, miksi vatsani on kasvanut ja miksi minulla oli muita outoja oireita. Varasin lääkärille ajan ja kävi ilmi, että olin raskaana ja raskaus oli melko pitkälle edennyt. Olin todella järkyttynyt, kun luulin olevani vielä neitsyt, eli en ole koskaan ollut yhdynnässä miehen peniksen kanssa, joka tarttuu emättimeen. Kun sain selville kuinka kauan raskaus oli ja kun raskaus oli todennäköisesti tapahtunut, tajusin, että sellainen on varmasti käyttänyt minua seksuaalisesti hyväkseen poikaystäväni juhliin vapaa -ajallani. Joten hän riisui housuni, levitti jalkani ja harrasti seksiä kanssani, kun olin poissa tilanteesta. Se oli tietysti rikos, mutta en voinut syyttää ketään tai haastaa oikeuteen ketään, jos en tiennyt, kuka sen oli tehnyt. Mutta päätin heti, etten pidä vauvasta. Tiedän vain, että lapseni asuu perheessä, jossa on lapsia perheen lapsina, perheen vanhempina ja perheen lasten sisaruksina. Hän luulee syntyneensä tähän perheeseen, eikä hänelle koskaan kerrota totuutta siitä, kuinka kauhea hänen elämänsä alku oli. Tämä tarkoittaa sitä, että hän aloitti, kun mies käytti hyväkseen sukupuuttoon kuollutta naista, joka joi useita kertoja raskauden aikana, synnytti ja hylkäsi hänet heti, koska hän ei olisi ollut äiti. Hän ei saa tietää, että hänellä on hyvin erilaiset vanhemmat kuin pari, jonka kanssa hän asuu lapsena. Tiedän pojastani vain sen, että hän täyttää tänään 12 vuotta, että hän aloitti, kun hänen miehensä käytti minua hyväkseen, ja että hän asuu nyt adoptioperheessä, jota hän pitää todellisena perheenä. En tiedä sukupuolta, nimeä, miltä hän näyttää, missä hän asuu, mistä hän pitää, mitä hän tekee koulussa, miten hän tekee sen koulussa jne. Minulla ei ole tunteita häntä kohtaan ja hän tai hänen elämänsä voi olla vähemmän kiinnostunut minusta. Nyt olen asunut 8 vuotta mieheni kanssa, josta olemme olleet naimisissa 6 vuotta ja meillä on 3 lasta, 5, 3 ja 6 kuukautta. Mieheni ei myöskään tiedä ensimmäisestä synnytyksestäni.

Video näytti aluksi vaativaa kellaria ja kuuli surullisen puheen ja naisen itkevän. Sitten nähtiin, että viimeinen raskaana oleva nainen, joka oli valmis syntymään, makasi sängyllä. Hän vapisi ja huusi suuresta tuskasta. Häntä auttoi nainen, jonka kanssa tunnistin tätini. Äitini kertoi minulle, että video oli isäni nauhoittama ja että isä ei jättänyt äitiään raskaaksi valinnan jälkeen, vasta sen jälkeen, kun hän ei seurannut toista naista vaan seurasi pientä poikaansa, kaksosiskoani. Videossa oli vaikeita ilmiöitä, että äitini synnytti siamilaiset kaksoset, jotka oli sidottu vain olkavarteen. Nuket asetettiin pöydälle, tätini tarttui veitseen ja leikkasi ne. Silloin äitini sanoi, että onneksi vain pieni osa ihostamme ja lihasta pitää yhdessä sen, mitä luu tekee. Molemmat vauvat itkivät, kun täti ompeli haavat mukavasti neulalla ja langalla, kuivasi veren ja laittoi siteet lasten käsivarsien ympärille. Sitten hän asetti sinisen lyijykynän lapsen viereen ja vihreän kynän lapsen viereen. Sitten hän otti jotain käsiinsä niin, että äiti ja isä näkivät sen, pitivät kätensä selän takana, tulivat äidin luo ja sanoivat, että se koskettaisi toista kättä. Äiti kosketti tätinsä oikeaa kättä ja täti paljasti vihreän kortin hänen kädestään. Sitten täti meni ja kääri lapsen huopaan pojan viereen, sen viereen vihreällä höyhenellä ja toi sen äidille. Sitten täti sanoi kameralle ja katsoi selkeästi isääni: ”Sitten saat tämän pojan vierellesi sinisellä höyhenellä ja käärit myös tämän vauvan vilttiin. Sitten äiti katsoi tätiäni hymyillen ja sanoi: "Pidä hyvää huolta molemmista pojista", kun täti tarttui kirveeseen ja löi äitiä iskuun ", Sillonin video päättyi.

Olen aika raivoissani. Niinpä synnyin jonnekin kellarissa kuin vävyni, jota en edes tiennyt olevani, olimme juuri eronneet ilman puudutusta tai puudutusta, ja jokainen vanhempi adoptoi yhden pojista. Äitini kertoi minulle, että isäni lähti veljeni kanssa samana iltana eikä äitini ole kuullut heistä sen jälkeen. Joten tämä on aivan uskomatonta ja järkyttävää, sen äiti jätti äskettäin synnyttäneen veljeni, kun hän antoi isänsä ottaa sen mukaansa, eikä hänellä ole ollut mitään yhteyttä sen jälkeen. Minulla on veli jossain paikassa, jossa on arpi vasemmassa kädessäni, kun minulla on se oikeassa kädessäni, eikä äitini tiedä, että veljeni tietää, että totuus kerrotaan ja että hän tietää minusta. Ja ihmettelen, miksi emme voisi asua yhdessä, äiti, isä ja me kaksi veljeä. Tosin en ole edes varma, että veljeni on vielä elossa. Loppujen lopuksi hän voi jopa saada infektion haavaan, joka levisi kehon ympärille ja kuoli siihen, tai hän voi kuolla sepsikseen tai jotain.

Ollessani 9-vuotias 1990-luvun alussa 3-vuotias sisareni ilmoitti haluavansa lähteä käymään yksin kaupassa joka oli noin kilometrin päästä kotoamme. Muistan kuinka siskolle annettiin seteli (en muista, että minkä arvoinen seteli) käteen ja ulko-ovi avattiin hänelle. Hän lähti ulos pelkät vaipat jalassa ja käveli suoraan pihan poikki ja pois pihalta. Sitten hän lähti kävelemään väärään suuntaan jalkakäytävää pitkin jos hänen tarkoituksensa oli mennä kauppaan. Minä ihmettelin, että päästävätkö vanhemmat siskon tosiaan yksin kauppaan ja he sanoivat, että tietysti. Miten hän muuten voisi oppia, että miten kaupassa käydään yksin jos hän ei saa käydä siellä yksin. Minä sanoin, että minusta sisko on liian pieni menemään yksin kauppaan ja minä voisin lähteä hänen mukaansa. Vanhemmat kielsivät sen. Me muut menimme sisälle. Tunnit kuluivat mutta siskoa ei kuulunut kotiin. Minä olin yhä huolestuneempi mutta vanhemmat olivat kuin kaikki olisi kunnossa. Minä kyselin, että eikö siskoa pidä lähteä etsimään mutta vanhemmat sanoivat, että kaikki on kunnossa. Seuraava päivä tuli ja päivät seurasivat toisiaan mutta siskoa ei kuulunut kotiin ja kun minä yritin kysellä vanhemmilta, että eikö siskosta pitäisi tehdä katoamisilmoitus mutta he vain sanoivat, että ei huolta, kaikki on kunnossa. Vuodet kuluivat ja siskoa ei kuulunut koskaan kotiin. Vanhemmat olivat silti sitä mieltä, että kaikki on kunnossa.

Siskosta ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun hän lähti kauppaan. Ollessani täysi-ikäinen ja asuessani yksin menin poliisiasemalle tekemään katoamisilmoituksen siskosta. Kuitenkaan siskosta ei ole löytynyt mitään tietoja. Kerroin poliiseille sisareni nimen ja syntymäajan, mutta suomessa ei ole ole poliisien mukaan syntynyt kyseisenä päivänä tyttöä, jolla oli se nimi kuin siskollani oli. Siskoani ei pitäisi olla olemassa. Kuitenkin sisko oli olemassa. Vanhemmat muistat hänet ja hän on mukana monissa valokuvissa. Olen puhunut asiasta vanhempieni kanssa ja hekin sanovat, että sisko lähti kauppaan mutta he eivät välitä siitä, että sisko on kadonnut. He eivät koskaan tuntuneet välittävän siskosta tai välittävän tämän katoamisesta.

Olin kerran kävelemässä töistä kotiin kun vastaani tuli vanhempi pariskunta nuorehkon naisen kanssa. Minä huomasin heti, että tässä nuoressa naisessa oli jotain erikoista. Sitten tämä nuori nainen tuli minun luokseni, tuijotti minua suu auki ja alkoi kiskomaan takkini hihaa melko voimakkaasti. Minä pyysin häneltä aivan kohteliaasti, että hän päästäisi irti. Silloin vähän matkan päähän jäänyt nainen totesi kuuluvalla äänellä minulle, että heidän tyttärellään on asiaa minulle. Tämä nuori nainen repi takkini hihaa todella voimakkaasti ja päästi suustaan omituisia ääniä joista minä en saanut mitään selvää.  Vanhempi nainen totesi minulle, että on kohteliasta vastata kun toinen tulee puhumaan. Minä sanoin tälle nuoremmalle naiselle niin että se vanhempi pariskunta taatusti kuuli, että "Valitettavasti minä en nyt ymmärrä, että mitä sinä tarkoitat". Silloin tämä nuori nainen alkoi huutamaan suoraa huutoa, heilutti käsiä ilmassa ja polki jalkaa maahan vanhemman naisen tullessa minua kohti sanoen, että minä olen todella epäkohtelias, kun en vastaa heidän tyttärelleen. Minä vain totesin kuten asia oli, että "Valitettavasti minä en ymmärrä mitä hän tarkoittaa. Te luultavasti ymmärrätte häntä joten ettekö te voisi kertoa minulle, että mitä asiaa hänellä on". Silloin tämä pariskunta lähti suoraa huutoa huutavan nuoren naisen kanssa pois puhuen tälle, että kuinka ilkeä täti minä olen kun en suostunut puhumaan hänen kanssaan. 

Tämä asia vaivaa minua yhä. Ymmärsikö tämä vanhempi pariskunta todella tytärtään kun tämä tuijotti minua suu auki, repi takkini hihaa tai tämän ääntelyitä ja suoraa eläimellistä huutoa? Jos he ymmärsivät tyttärensä tapaa kommunikoida niin miten he olettivat, että täysin tuntematon ihminen voi ymmärtää mitä tuollainen kommunikointi tarkoittaa?

Asuin kerrostaloyksiössä kaksin kissani kanssa. Kerran lähdin viemään roskia ja kissa jäi 100% varmuudella sisälle ja ulko-ovi meni lukkoon. Olin poissa vain muutaman minuutin ja kun tulin takaisin, niin kissa oli kadonnut. Sen tiedän, että se ei päässyt minun huomaamatta ulko-ovesta rappukäytävään kun menin sisälle huoneistooni. Siellä ei tosiaan kissaa ollut. Oli talvi eikä yhtään ikkunaa ollut auki tai edes raollaan että se olisi päässyt sitä kautta ulos enkä keksi mitään muutakaan paikkaa mistä se olisi pystynyt huoneistosta ulos. Missään piilopaikassa se ei ollut koska kaikki mahdolliset paikat käytiin monta kertaa läpi eikä huoneistossa alkanut haisemaan vaikka johonkin piilopaikkaan loukkuun jääneen kissan haju kun se alkaa mätänemään tms. Kun muutin pois asunnosta, niin kaikki tavarat käytiin läpi ja kaikki paikat siivottiin erittäin huolellisesti. Missään ei tullut vastaan kuollutta, muumioitunutta kissaa, kissan luurankoa tai merkkiäkään kissastani. Jotenkin se oli vain kadonnut asunnosta sen muutaman minuutin aikana kun olin poissa. Huoneistoon oli vaihdettu oven lukko ennen muuttoani sinne ja minun lisäkseni avain siihen oveen oli vain isännöitsijällä mutta en tajua, että miten hän olisi tullut omalla avaimella sisälle asuntooni juuri kun olen hetken poissa, ottaa kissani mukaansa ja lähtee pois.

Tästä on jo reilut 30 vuotta aikaa mutta tämä vaivaa minua yhä. Silloin 6-vuotias poika oli sairaalassa hänelle tehdyn melko pienen ja vaarattoman leikkauksen jälkeen. Olimme mieheni kanssa katsomassa häntä ja kun lähdimme pois, niin poika sanoi, että "Hyvästi nyt äiti ja isä. Tämä oli viimeinen kerta kun näitte minut elävänä". Me toruimme poikaa ja sanoimme, että ei kuolemasta saa laskea leikkiä. Muutaman tunnin kuluttua sairaalasta yllättäen soitettiin, että jos haluamme nähdä pojan vielä elossa niin pitäisi tulla kiireesti paikalle. Me hankimme muille lapsille nopeasti hoitajan ja ajoimme sairaalaan niin nopeasti kuin pääsimme hankkimatta ylinopeussakkoa. Emme ehtineet kuitenkaan ajoissa perille sillä poika oli jo kuollut kun tulimme paikalle. Hänen tilansa oli tuntemattomasta syystä alkanut huonontua nopeasti eikä sitä oltu saatu paranemaan hoidosta huolimatta. Pojan sydän jostain syystä petti ja pysähtyi useamman kerran mutta se saatiin aina uudestaan lyömään kunnes se ei enää uudestaan käynnistynyt vaan pysähtyi lopullisesti niin että poika julistettiin kuolleeksi juuri vähän ennen meidän tuloamme. Sitä ei lääketiede pystynyt selvittämään, että mikä aiheutti ennen leikkausta täysin terveelle pojalle sydänkohtauksen pienen leikkauksen jälkeen josta kaikki muut potilaat selvisivät elossa ja miten poika tiesi, että mitä hänelle tulee tapahtumaan. En unohda koskaan sitä pettynyttä katsetta millä poika minua katsoi kun huoneen ovella vielä poikaa katsomaan kääntyessäni pojan kasvoilla näin kun poika istui sängyllä katsoi meitä vanhempia. Poika selvästi tiesi näkevänsä meidät viimeisen kerran ja me olimme toruneet häntä kun hän yritti kertoa asiasta meille. 

Olin lapsena päiväkodissa ja siellä oli eräs lapsi, jonka käytöstä ihmettelen vieläkin. Hän oli muistaakseni kanssani samassa ryhmässä kanssani ollessani noin 3-6 vuotias. Hän ei koskaan puhunut meidän muiden lasten kanssa mitään, ei itse tullut puhumaan meille eikä vastannut kun me puhuimme hänelle. Hoitajien ja muiden aikuisten kanssa hän kyllä puhui, mutta ei siis meidän muiden lasten kanssa. Muutenkin hän käyttäytyi kumman välinpitämättömästi meitä muita lapsia kohtaan. Hän ei koskaan yrittänytkään päästä mukaan leikkeihin kanssamme ja jos häntä pyydettiin mukaan leikkiin, niin hän ei reagoinut siihen mitenkään tai korkeintaan hän ravisti päätään kieltävästi. Hän kyllä leikki, mutta aina yksin, ei koskaan meidän muiden lasten kanssa ja hän myös pyrki leikkimään aina mahdollisimman kaukana meistä muista. Sitten kun hoitajat järjestivät meille jotain yhteisleikkejä, vaikka jotain piirileikkejä, niin hän ei koskaan osallistunut niihin vaan istui vain penkillä katselemassa meitä muita kun me leikimme. Jostain syystä hoitajat eivät koskaan edes yrittäneet saada häntä mukaan leikkeihin vaan jättivät hänet aina sivuun istumaan ja katselemaan. Hän kyllä esim. istui meidän muiden joukossa, jonotti esim. jonotimme saadaksemme ruokaa ja pukeutumistilanteissa hän osasi odottaa hoitajaa auttamaan itseään jos tarvitsi apua pukeutumisessa mutta kukaan hoitaja ei ehtinyt häntä silloin auttamaan. Lopulta kun hän ei suostunut leikkimään meidän muiden kanssa ja oli meistä muista muutenkin outo niin aloimme jonkin verran kiusata häntä. Yritimme kai saada häneltä edes jotain reaktiota aikaan mutta hän ei kiinnittänyt huomiota siihenkään. Hän oli kuin ei olisi edes huomannut kun nimittelimme, löimme ja tönimme häntä. Hän ei reagoinut mitenkään siihen jos hänet vaikka kaadettiin kumoon. Hän vain nousi ylös ja jatkoi sen asian tekemistä mitä hän oli tekemässä. Hän ei esim. alkanut itkemään, mennyt kantelemaan hoitajille tai tehnyt eikä sanonut kaatajalleen mitään. Eikä hän reagoinut vaikka häntä satutettiin pahemmin. Kun eräs poika tiputti hänet alas liukumäen ylimmästä osasta maahan ja hän tippui sieltä pää edellä maahan, niin hän ei alkanut esim. itkemään vaikka hän sai aivotärähdyksen ja häneen varmasti sattui. Tai kun minä heitin häntä melko isolla kivellä päähän niin hän oli kuin häneen ei olisi sattunut vaikka häneen varmasti sattui ja hänen päähänsä piti ommella monta tikkiä. Hän oli todella erikoinen lapsi, hän oli selvästi tietoinen muiden ihmisten olemassaolosta mutta ei ollut lainkaan kiinnostunut meistä lapsista, hän reagoi vain aikuisiin ja puhui vain aikuisten kanssa. Me muut lapset  saimme tehdä hänelle mitä hyvänsä ilman että hän reagoi siihen. Kerrankin meitä oli iso määrä muita lapsia hänen ympärillään ringissä josta hän ei päässyt pakoon. Me nimittelimme, löimme ja tönimme häntä mutta hän vain seisoi paikoillaan ja hymyili jotenkin kumma hymy kasvoillaan. 

Kuitenkin minä muistan, että hän osasi kaikki samat asiat kuin muutkin saman ikäiset lapset eli hän esim. söi, riisu ja puki vaatteet päälle itse, kävi potalla ja teki samat asiat kuin muutkin itse saman saman ikäisenä kuin muut joten ainakaan kehitysvammainen hän ei ollut koska hän osasi samat asiat kuin muutkin saman ikäiset ns. "normaalit" lapset. Hän ei siis ollut kehityksessä jäljessä. Hänelle vain me muut lapset olimme useimmiten kuin ilmaa eikä hän välittänyt meistä tai leikeistämme ollenkaan.

Olen keskimmäinen viidestä sisaruksesta. Sisaruksistani pidettiin aina aina hyvää huolta. Heillä oli aina puhtaat, ehjät, uutena kaupasta ostetut vaatteet. Heitä pestiin ja he saivat peseytyä säännöllisesti joten he olivat aina puhtaina. Heitä kohdeltiin hyvin ja heitä selvästi rakastettiin. Heille syötettiin hyvälaatuista, ravitsevaa ruokaa ja he saivat sitä aina tarpeeksi. Heille järjestettiin syntymäpäiväjuhlia, he saivat lahjoja esim. syntymäpäivälahjoja ja joululahjoja. Heitä hoidettiin kun he sairastuivat tai loukkaantuivat ja tarpeen tullen he pääsivät lääkärin vastaanotolle. Heidän koulumenestystään kehuttiin vaikka se oli vain kohtalaista (keskiarvo todistuksessa yleensä vähän yli 7). He pääsivät huvipuistoihin, mökille, retkille ja moniin erilaisiin paikkoihin. Kaksi vanhinta heistä (keskenään samaa sukupuolta) asuivat samassa huoneessa, jossa oli heille oikeat sängyt, leluja, kirjoja, urheiluvälineitä, työpöytä läksyjen tekemistä varten ja kaikkea mitä lasten huoneessa kuuluukin olla. Sama oli kahden nuoremman kanssa (hekin keskenään samaa sukupuolta). Hekin jakoivat yhteisen huoneen. Heidän ei tarvinnut tehdä kotitöitä ja he saivat viikkorahaa, jonka he saivat käyttää mihin halusivat. Heitä kuljetettiin harrastuksissa ja heille suotiin mahdollisuus harrastuksiin kodin ulkopuolella vaikka se olisi ollut kohtalaisen kallista. Kaiken kaikkiaan heillä oli selvästi onnellinen lapsuus.

Sitten olin minä, joka jouduin käyttämään melko kuluneita, selvästi vanhoja ja minulle yleensä liian isoja vaatteita, joissa oli usein likatahroja jotka eivät lähteneet edes pesussa pois. Vaatteitani ei pesty usein enkä minäkään päässyt usein pesulle, en välttämättä edes joka viikko eli minä haisin. Huono vaatetus ja haju sai muut lapset kiusaamaan minua. Kun muu perhe söi yhdessä niin minä jouduin odottamaan ja sitten minä sain syödä toisilta yli jääneitä tähteitä ja / tai jotain selvästi mahdollisimman halvalla ostettua ruokaa joka ei ollut kovin ravitsevaa ja joka joka oli usein jo melkein pilaantunutta. Koskaan en saanut tarpeeksi ruokaa paitsi koulussa ruokatunneilla. Minulla ei ollut juurikaan leluja ja nekin mitä oli olivat huonolaatuisia samoin kuin vaatteet. Aivan kuin roskiksesta kaivettuja. Minulla ei ollut todellakaan omaa huonetta enkä jakanut huonetta kenenkään kanssa. Minun sänkyni oli vaatehuoneen lattialla oleva ohut patja jonka päällä oli ohut peitto ja tyyny. Leluni oli tungettu vaatekaapin perälle. Kovin paljon tilaa ne ne eivät vieneet enkä minä niillä usein ehtinyt leikkimäänkään koska melko pienestä minä jouduin tekemään paljon kotitöitä. Opin tekemään kaikki kotityöt jo varhain ja jouduin usein tekemään niitä ikääni ja voimiini nähden liian paljon ja taitoihini nähden liian vaikeita töitä. Sitten sain piiskaa jos joku työ meni pieleen. Minä olin meistä ainoa, joka sai piiskaa. Koskaan minulle ei järjestetty syntymäpäiväjuhlia enkä saanut lahjoja syntymäpäivänä tai jouluna. Olin jo saavuttaa täysi-ikäisyyden kun vanhemmat sukujuhlissa paljastivat, että sukulaisten vuosien aikana minulle lähettämät lahjat olivat lentäneet suoraan roskiin avaamatta. Minä en ollut edes tiennyt lahjoista mitään. Koulunkäynnissä minua ei lainkaan kannustettu eikä avustettu saati kehuttu vaikka todistusteni keskiarvo oli yleensä lähemmäs 9. Minua kohdeltiin todella huonosti, pilkattiin, vähäteltiin ja kiusattiin ensin vanhempien mutta myöhemmin myös sisarusten taholta. Kun muutin pois kotoa, niin vanhemmat ja sisarukset lakkasivat pitämästä yhteyttä minuun.