Keski-ikäiset, millä tavalla olette erilaisia kuin nuorena?

Minä siis näyttäisin aika samalta, jos laittautuisin samalla tavalla, mutta henkisesti olen rauhallisempi. ap

Olen arempi ja isteluottamusta ei juurikaan ole.

En jaksa enää juurikaan stressata mistään. Kääntöpuoli on ehkä tietty kunnianhimottomuus, nuorena oli vaihe jolloin haluain kovasti olla jotain spesiaalia. Mutta nyt elän ihan todellisuudessa ja pieni hyvä elämä käy oikein hyvin nykyään.

Olen selvästi myös ihmisrakkaampi. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen sen tekee. Olen joissain asioissavarmasti joustamaton eli mulle olen käynyt hyvin tyypillisesti: minusta on tullut sopivasti kalkkis. Nuoruuteni oli sen verta ankea ettei sitä voi juurikaan ikävöidä. Pakenin juuri siksi kuvitelmiini erityisyydestäni.

Toosi paljon lihavampi.

Normaalipainon alarajalta ylärajalle lihonut ja 3 senttiä kutistunut. 

Olen itsevarmempi, tiedän oman arvoni, tiedän että minua rakastetaan ja saan itse rakastaa. Tiedän myös missä rajani menevät eikä niitä ylitetä. Olen tullut suvaitsemattomammaksi kun olen nähnyt elämän epäreiluuden esim ulkomaalaissyntyisiä perheenjäseniä kohtaan. Joissain asioissa - myös tiettyjä suomalaisryhmiä kohtaan  - suoraastaan r-ti. Aiheesta ja perustellusti, en muuten vaan. 

Olen suvaitsevaisempi. Nuorena olin tosi mustavalkoinen ja vähän vihainenkin. Arvoni olivat hyvin pitkälti oikealla, nyt ymmärrän, ettei elämässä aina kaikki ole itsestä pelkästään kiinni.

Olen onnellisempi. Nuorena oli epävarma kyvyistäni ja kapasiteetistani, koin jatkuvaa testaamista ja vaadin liikoja itse itseltäni. Nykyään tunnistan myös vahvuuksiani.

Olen vihdoin avoin rakkaudelle. Nuorena pidin sitä täysin viihdeteollisuuden tuotteena ja pyrin tekemään pelkkiä järkiratkaisuja ihmissuhteidenkin valinnoissa. Nyt menen tunteella.

Ja vihdoinkin nautin seksistä. Nuorena se oli aivan hirveää.

Nuoren menin tunne edellä, nyt järki edellä.

Vierailija kirjoitti:

Olen suvaitsevaisempi. Nuorena olin tosi mustavalkoinen ja vähän vihainenkin. Arvoni olivat hyvin pitkälti oikealla, nyt ymmärrän, ettei elämässä aina kaikki ole itsestä pelkästään kiinni.

Olen onnellisempi. Nuorena oli epävarma kyvyistäni ja kapasiteetistani, koin jatkuvaa testaamista ja vaadin liikoja itse itseltäni. Nykyään tunnistan myös vahvuuksiani.

Olen vihdoin avoin rakkaudelle. Nuorena pidin sitä täysin viihdeteollisuuden tuotteena ja pyrin tekemään pelkkiä järkiratkaisuja ihmissuhteidenkin valinnoissa. Nyt menen tunteella.

Ja vihdoinkin nautin seksistä. Nuorena se oli aivan hirveää.

Eli olet viherhippi. Se aika meni jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen suvaitsevaisempi. Nuorena olin tosi mustavalkoinen ja vähän vihainenkin. Arvoni olivat hyvin pitkälti oikealla, nyt ymmärrän, ettei elämässä aina kaikki ole itsestä pelkästään kiinni.

Olen onnellisempi. Nuorena oli epävarma kyvyistäni ja kapasiteetistani, koin jatkuvaa testaamista ja vaadin liikoja itse itseltäni. Nykyään tunnistan myös vahvuuksiani.

Olen vihdoin avoin rakkaudelle. Nuorena pidin sitä täysin viihdeteollisuuden tuotteena ja pyrin tekemään pelkkiä järkiratkaisuja ihmissuhteidenkin valinnoissa. Nyt menen tunteella.

Ja vihdoinkin nautin seksistä. Nuorena se oli aivan hirveää.

Eli olet viherhippi. Se aika meni jo.

Nuorena olin kyllä paljon vihreämpi kuin nyt.

Paljon, paljon, paljon kärsivällisempi, mikä.on ihanaa!

Itsevarmempi, koska olen herännyt teiniunesta ja maailma ei olekkaan niin jännittävä ja erikoinen kuin unessa oli.

Luotin itseeni enemmän nuorena. Uskalsin olla oma itseni. Nauroin paljon ja elämä oli onnellista, iloista ja huoletonta vaikka yhdessä vaiheessa rahaa oli tosi vähän, kun minä opiskelin vielä ja silloinen mies jäi työttömäksi. Uskoin tulevaisuuteen ja että kaikki kääntyy hyväksi. Panostin täysillä kotiin, olin silloin oikea pullantuoksuisen kotihengettären malli-ilmentymä ja tosi paljon luovempi joka asiassa kuin mitä nykyään melkein eläkeläisenä olen

Keskittymiskykyni on parantunut. Nuorena en ollut kiinnostunut järin maailmanmenosta, en kuulunut aktivisteihin tms. enkä ollut jyrkästi jonkin asian puolesta jotakin vastaan.

Nelikymppisenä maailmanmeno kiinnostaa paljon ja opiskelen aiheita mm geopolitiikka ja ekouhat.

Liputan aivoplastisuuden puolesta (tuo ei ole kovinkaan vanha aivotutkimukseen liittyvä paradigma); nuoruutensa voi helposti haaskata vaikka mihin hömpöttelyyn ja miten yllättäviä suunnanmuutoksia ihmiset voivat silti tehdä, kunhan löytävät tarpeeksi motivoivan syyn. Ja jos muodolliset tutkinnot eivät nappaa, voi silti ruokkia uteliasta asennetta. Moni masennus lähtee kyynistymisestä ja pettymisestä ihmisiin. Voi sieltä silti nousta.

Olen aina ollut melko yksinäinen mutta kirjojen ja musiikin kautta löytänyt paljon hyviä kaukaisia ystäviä. Kovin masentuneena taas mikään ei kiinnosta niin, että siihen syntyisi suhdetta, jatkumoa. Vaikea enää kuvitella että elämästä voisi enää tulla mieletöntä, vaikka olen monessa asiassa edelleen raakile. Lohduttaa kun tietää että aika jota elämme on toden totta kummallista, jo kauas luonnosta vieraantunutta. Siitä syystä arvostan omia maalaisjuuriani, mitä nuorena ei voinut kuin peitellä ja nolostella.

Pahoittelut ei nyt tauotus pelannut

Mä koen olevani samanlainen.

Nuorena ajattelin, et sitte aikuisena kaikki on jotenkin erilaista. On rahaa, on varma kaikista asioista ja päätöksistään. Mitä vielä, samalla tavalla tulee uusia asioita vastaan, joissa ei oo ennen ollu. Samoin en ole rikas vieläkään.

Kait sitä on aina sama tyyppi sisimmässään, ulkokuori sit alkaa rapistua jossain kohtaa.

Oon kyllä aina ollu "järkevä". En oo ollu mikään villi teini, vaan se joka huolehti kaveristakin. Joten ehkä siksi koen olevani samanlainen.