Onko elämäsi ollut niin mielenkiintoista, että siitä saisi elokuvan aikaiseksi?

Varmaan saisi;



Oma bioperhe aika rappiolla jo useassa sukupolvessa. Pääsin lepäämään lastenkotiin n. 1 vuotiaana. Sain adoptioperheen reilu 3-vuotiaana. Superkiltti ja tunnollinen pikku koululainen kymppejä sateli ja kiitoksia opettajilta. Salaa alkoi alamäki jo joskus 10v. Join salaa (yksin), poltin salaa (yksin). Ulkoisesti kaikki niin hyvin.

Huonoon porukkaan teininä. Lähti mopo; sex, drugs ja rock´n´roll. Hatkoja kotoa, riitoja, näpistelyjä.

Koulu pysyi silti kuosissa y-asteen puoliväliin asti, 9.8.

Terapiaan.

Tapasin mukavan pojan, joka hieman rauhoitti menoa. Alko kuitenkin kuvioissa. En pystynyt asettumaan vaikka helmen olin löytänytkin, pistin kaikki paskaksi. Vähän huumeitakin taas vaikka olin jo useamman vuoden ollut ihan irti. Ylppärit skarppasin, meni ihan jees.

Uusi poikaystävä, yhteinen rivitalon pätkä, volvo, labradorinnoutaja jne. Pääsin opiskelemaan, kaikki oli ok.

Sain yhteyden biovanhempiini.

Häitä suunniteltiin, niin tajusin että elän jonkun toisen elämää. Laitoin poikki. Kaikki kääntyivät minua vastaan, jopa teini-ikänikin kestäneet vanhempani, useat ystävät jne.



Löysin elämäni rakkauden, ulkomaalaisen miehen. Aloimme seurustelemaan. Nyt yhä onnellisesti yhdessä ja lapsikin jo. Valmistun pian myös juuri minulle oikeaan ammattiin. Vanhemmat ja oikeat ystävänikin ovat jälleen kuvioissa mukana.

Tämä on nyt oikein :)

ei kyllä ole tapahtunut mitään kovin erityistä (koska nykyään kaikki ovat hulluja), mutta parikymppiseksi asti olin kiltti koulutyttö, enkä ollut edes nähnyt miestä paidatta tai puhunut niille paria minuuttia enempää tahi koskenut alkoholiin, sitten sekosin ulkomailla ja viimeisen kuuden vuoden aikana olen vaihtanut koulua kolme kertaa, miestä noin kymmenen kertaa, ollut suljetulla osastolla kaksi kertaa, ottanut viitisentoista yliannostusta tai vetänyt ranteita auki, asunut seitsemässä eri asunnossa ja kolmessa eri kaupungissa, syönyt pariakymmentä eri lääkettä ja kahdesta ensimmäisestä vuodesta sekoamisen jälkeen en oikeastaan muista juuri mitään. Nykyään olen lähellä normaalia, mutta ulkomaailma näyttää epätodelliselta ja tuntuu kuin olisin koko ajan unessa.

No todellakin saisi!

Kovin suloinen lapsuus ja siitä sitten kapinahengessä irtirepäisy 15 vuotiaana ja sillä tiellä edelleen (kohta 40v). Vaikka mitä on matkan varrella ollut ja sattunut. Ja varsinkin sattunut.

On elämää narsistin otteessa.

On oman lapsen kuolema.

On rakkaimman ystävän itsemurha.

On oman lapsen itsemurha.

On elämää, on elettyä.

Opiskelua, töitä, lapsia, hevostilan pitoa.



Ihmettelen itsekin miten tämän kaiken olen jaksanut ja edelleen jaksan? Opiskelen jälleen, käyn töissä, hoidan rakkaat lapset, kodin, eläimet..

Mun elämästä saisi helposti tekotaiteellisen angstirainan, jolla raapaistaisiin muutama Jussi.

Melko onnellinen varhaislapsuus "maalla", mutta kulissien takana vanhempien vaikea avioliitto, riitelyjä, kolmansia pyöriä, alkoholismia ja niin edelleen. Vanhemmat yhteisössä arvostettuja ihmisiä, joten perheemme eräässä vaiheessa kaikenlaisten spekulaatioiden ja utelujen kohde.



Vanhempien ero, ja vaikea teiniaika. Paljon viinalla läträystä, tupakkaa, poikia, seikkailuja.



Vanhempien sekoiluja, part. II.



Kotoa lähtö, vauhdikkaita suhteita miesten kanssa, mielenkiintoisia opiskeluympäristöjä, ja niin edelleen. Lopulta valmistuminen ja pääsy hyvään asemaan tunnetussa yhteisössä.



Lyhyt ja tapahtumarikas avioliitto, jossa paljon surua, vähän iloa. Väkivaltaa, riitoja...



Dramaattinen avioero.



Jatko ei toivottavasti yhtä vauhdikasta :)

nykyisen mieheni ja vakiinnuin. Ei niin kauhean kauan sitten.

Onhan elämässäni tapahtunu vaikka mitä. Leffa kyllä pitäisi tehdä pikaseen sillä nykyinen elämäni on ihan tavallista perhe-elämää.

jos rappio kiinnostaa.

kyllä sen neljällä sanalla sanoo:



tulin näin ja voitin

Ei siitä elokuvaa saisi. Kukaan ei uskoisi sitä...

Tie töllistä miljonääriksi.



Olisi elokuvan nimi.

Ihan perussettiä on ollut:



ehjä perhetausta

tavallinen yliopistotutkinto

kunniallinen työ

yksi uskollinen mies

hyvät välit appivanhempiin

liikunnalliset harrastukset

matkustelua ja paljon ystäviä



Ketä tällänen kiinnostais...?

ni kertokaapa pääpiirteittän elokuvan juontakin!

ja hyvä niin...

elokuvakäsikirjoitukseksi, kunhan elämä tästä vielä vähän vakiintuu. t. 11

Kielletty hedelmä-elokuvan Raakelin (vai oliko sen vaaleatukkaisen tytön nimi Raakel?!)..



Että kaipa siitä olisi elokuvan saanut.

ni kertokaapa pääpiirteittän elokuvan juontakin!

Kertasin 9. luokan, seikkailuja Venäjällä, alasti liftausta kaupunkiin, raskaaksi naapurille...

Kaikennäköistä touhua ollut. Välillä iltapäivälehdissä etusivullakin...

Kuinka niin?

t: 15

alkaa heti hyvin, uratykkivanhemmat ja monta lasta joille ei kellään ole aikaa. Äiti on pääpipi muttei myönnä sitä. Psykiatrilla 6v lähtien.. Lintsaaminen alkaa tokalla ja näpistely kans. 12v vetää röökiä ja tutustuu huumeisiin, 13v kännit ja siinä sitten kolmisen vuotta erinäköistä sekoilua, sairaalaa sun muuta. Kotoa karkailua. Ai niin, vanhemmat eroaa ku olen 8v ja isän luo muutan seiskalla kun kyllästyn ottamaan isäpuolelta turpiin.



Sitten on hiukan rauhallisempi jakso, 18v muutan omilleni ja käytän sitte taas liikaa viinaa ja pikkusen piriä. Vaihdan kaupunkia, rakastun ja perustan perheen. Muutama laps ja avioliitto, joka kusahtaa. Sekoilua. Prostituutiota. Opiskelua. Väkivaltanen mies. Lisää sekoilua, alkoholin kanssa läträämistä lähinnä.



Ja sitten töks. Kaikki seis ja oikeasti tasapainoinen suhde. Oikea diagnoosikin sitten, bipolaari. Lääkitys ja elämä alkaa normalisoitua ja rauhottua. Yllättäen sitä muuntukin ihan tavalliseksi, rauhalliseksi mammaksi, jonka alko-ongelmakin katosi kun sai oikean lääkityksen. Yllättävintä on, ettei kukaan ole koskaan epäillyt mun vanhemmuuttani ja kykyä hoitaa lapsia. Ovat koko ajan asuneet luonani eikä koskaan ole sossut kolkutelleet lastensuojelun nimissä ovea. Vaikka syytä ehkä jossain vaiheessa olisi ollut.

Tai ehkä onnellisen elokuvan, ilman mitään suuria suruja tms. ja silloin se olisi tylsä leffa...