Olisitko halunnut jäädä syntymättä?

lisää ääniä

Kyllä, ja sitä hoki aina äitinikin, että olisi halunnut abortin.

Kyllä. Vaikka elämään saattaa sisältyä ihan hyviä ja kauniitakin asioita, on tämä kuitenkin kokonaisuudessaan silkkaa skeidaa.

Olen hämmentynyt.

En!

Vastasi en, mutta tuntuu tällä hetkellä toiselta vaihtoehdolta

Elämä on aina lahja sanon minä 69 vuotiana mummona.Olette kaikki yhtä arvokaita ihmisiä.Asenne se ratkaisee.Oletan kaikki aikuisia jotka tänne kirjoitaa? Sanon meneisytänne ette voi mutaa,mutta tulevaisuutenne kyllä.Opetelkaa rakastaman ja kunioittamaan itseänne sellaisena kuin olette ja älkää ryvetkö menneisyydessä.Paska lähtee pesemällä ,paha olo puhumalla.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on aina lahja sanon minä 69 vuotiana mummona.Olette kaikki yhtä arvokaita ihmisiä.Asenne se ratkaisee.Oletan kaikki aikuisia jotka tänne kirjoitaa? Sanon meneisytänne ette voi mutaa,mutta tulevaisuutenne kyllä.Opetelkaa rakastaman ja kunioittamaan itseänne sellaisena kuin olette ja älkää ryvetkö menneisyydessä.Paska lähtee pesemällä ,paha olo puhumalla.

Jos olisimme kaikki yhtä arvokkaita kukaan täällä ei olisi toivomassa ettei olisi syntynyt. Ei se itsensä rakastaminen ja kunnioittaminen sellaisena kuin on auta mitään kun muut ja yhteiskunta pitää arvottomana roskana ja yrittävät kaikin keinoin tehdä heikkojen elämästä niin huonon ja hankalan että nämä päättäisivät päivänsä. Aina sanotaan että yhteiskunta on ihmisiä varten mutta oikeasti ihmiset on yhteiskuntaa varten ja jos et kykene toimimaan muiden pillin mukaan niin vaikkei sitä suoraan sanota niin vihjataan "ole hyvä ja poistu häiritsemästä meitä"

Lapsuus meni vielä kohtuullisen hyvin kun ei oikein tajunnut mitä kuspaskoo ihmiset enemmistöltään ovat. Mutta vuosi vuodelta meno käy raskaammaksi, eikä elämänhalua ole nyt ollut enää kahteen vuoteen. Otsikon kysymys on siis ollut hyvin ajankohtainen ja vastaus on nykyään kyllä, kyllä ja kyllä.

Olisin halunnut jäädä syntymättä. Suurin osa elämästä ei ole sen vähän hyvän arvoista.

Inhottavia ihmisiä, köyhyyttä, niska limassa raatamista ilman mitään hyötyä. Menneisyyden vuoksi ei ole edes kykyä kokea oikein mitään yhteyttä kenenkään kanssa, eikä ole tarpeeksi rahaa että elämästä voisi nauttia ilman yhteyttä muihin ihmisiin.

Varmasti elämä on kivaa jos on saanut hyvät eväät syntymässä . Kaunis ihminen ja ilman pahoja oireita niin on varmasti kivaa elämää . Löytää puolison ym .

Sitten jos syntyy rumaksi ja lyödään mt oireet päälle niin mahdollisuudet tasan nolla . Täyttä paskaa jokainen päivä .

Paras osa on sillä, joka ei koskaan synny.

Kyllä. Rumana naisena elämäni on pelkkää muiden onnen sivusta seuraamista, minulla ei tule olemaan ikinä samoja mahdollisuuksia kuin hyvännäköisillä ihmisillä. 

Nykyisen mieheni rinnalla, niin kyllä, en olisi halunnut syntyä lainkaan. Tällä hetkellä etsin itselleni asuntoa, ehkä sitten voin syntyä uudelleen, onnellisempana.

Olisin, aika tuskallista suurin osa elämästä... mutta päästään täältä poiskin!

Riippuu siitä missä olisin jos olisin syntymätön.

Ja jos valita olisi saanut niin olisin syntynyt mielummin johonkin rikkaaseen brittiperheeseen.

EIPÄ SILLE:

asialle Kukaan voi vaikuttaa, me synnytään jos olemme syntyäksemme ( ellei sikiö kuole )

Joskus vauva kuolee ikävä kyllä äitinsä kohtuun, tai kuolee välittömästi jonkun ikävän kolktkin takia.

Ja kuolemme pois!

Emme voi kumpaakaan valita !

Vaikka kuinka joku ois niin omalta kohdalta halunut, Vakavan sairauden, vamman tai muun myöhemmin ikävän vaikean elämän tilanteen vuoksi!

Oli erittäin rankkaa kirjoittaa , että vamman vuoksi ,

no tuskin kukaan olisi halunut syntyä vammaisena.

Vaan terveenä!

Jos on vielä, niin kyvykäs , että on älyllistä toimintaa , pystyy puhumaan , ja on muitakin elämällisiä toimintoja muuten ,

Mutta on jokin vamma, jaloissa ei pysty itse liikkuu kun pyörätuolissa, tälläiseltä ihmiseltä Ei viitsi mennä kysyn Oletko tyytyväinen elämääsi, sellaisena kun olet!

Tuskin .

Olen 70-luvulla syntynyt ja jo päälle parikymppisenä olin sitä mieltä, että kunpa olisin syntynyt aikaisemmin tähän maailmaan, vaikka 1940-luvun lopulla sodan jälkeen, niin olisi päässyt mukaan Suomen kehittymisen ja nousukauden parhaimpaan jaksoon, ja olisi ehkä mennyt paremmin 90-luvun laman aikana. Nyt olisi jo eläkkeellä tai kenties jo poissa tästä pahasta ja koko ajan yhä pahemmaksi menevästä maailmasta...

Olen ollut lapsesta asti ahdistunut, muistan kuinka pelkäsin sotaa yms. Näin kamalia painajaisia. Olin ehkä noin 12 kun ymmärsin, että minun ei olisi pitänyt koskaan syntyäkään. Olen silti yrittänyt parhaani tarpoa eteenpäin tässä elämässä. Olen ihan hyvässä asemassa työelämässä, ihan ok näköinen ja puolisokin on. Lapsia ei ole eikä oikein ystäviäkään. Ainut lohtu elämässä on, että joskus tämäkin loppuu. Olen toki kiitollinen kaikesta hyvästä mitä elämässäni on, mutta vaihtaisin sen koska tahansa siihen, että en olisi koskaan syntynytkään. En vain kuulu tänne.

Elämä on matka joka on täytetty erillaisilla kärsimyksillä ja niiden välistä koittaa löytää iloa. Voisin jättää väliin.