Heijastuuko vaikea masennus aina henkilön ulkoisesti havaittavaan elämään?

Kun elämää elää niiin se tuo joskus myös uutta elämäää tullessaan. jos ei elä niin ei se myöskään tuo uutta elämää.

Eihän sitä koskaan tiedä mitä vastaan tulevilla ihmisillä on sisällään.

Ei aina, vaikea masennus on kyllä vaikeammin piilotettavissa kuin lievä tai keskivaikea masennus, mutta ei sitä todellakaan aina näe edes lähimmäiset. Jos olet aina ollut enemmän introvertti ja viihtynyt omissa oloissasi, kestää todella kauan ennen kuin hälytyskellot rupeavat lähimmäisillä soimaan, jos kerkeävät ikinä ruveta soimaan ennen kuin on liian myöhäistä...

Hymyilee vähemmän eikä niin iloinen. Kyllä kaikki mielenterveys ongelmat heijastuu useimmiten ulkoiseen olemukseen paitsi jos osaa esim hyvin peittää ahdistuksen niin siinä tapauksessa voi olla huomaamatontakin. Mutta usein sen huomaa kyllä varmaan jostain apaattisuudesta ja toinen ei innostu msitään, joku randomi ohikulkija tuskin osaa ajatella tätä mutta jos tutustuu paremmin toiseen niin sitten se heijastaa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä koskaan tiedä mitä vastaan tulevilla ihmisillä on sisällään.

Ei paitsi jos tutustuu 

EI !

Ei huomaa, olin psykoottisena töissäkin eikä huomattu. Psykoottinen masennus.

No ei välttämättä. Mutta harvinaista varmaan, jos ei edes läheinen yhtään mitään huomaa. Itse olen masennuksesta eläkkeellä, eikä sitä varmaan äkkinäkemältä huomaa mistään. Mutta kyllä se silti paljastuu, jos yhtään enempää tutustuu - voimat on mulla hyvin rajalliset.

Vaikeasti masentuneena hoidin asiakaspalvelutyötä viimeisen päälle laitettuna. Olen edelleen masentunut ja pahin masennus ollut remissiossa jo pitkään. Asiakaspalvelutyöminäni ei sitä näytä. Lääkkeitä käytän. Kaikki elämän vastoinkäymiset vie alaspäin ja ylöspäin tullaan sitten taas. Tämä vaan syvempänä aaltoiluna kun terveillä.

Vierailija kirjoitti:

No ei välttämättä. Mutta harvinaista varmaan, jos ei edes läheinen yhtään mitään huomaa. Itse olen masennuksesta eläkkeellä, eikä sitä varmaan äkkinäkemältä huomaa mistään. Mutta kyllä se silti paljastuu, jos yhtään enempää tutustuu - voimat on mulla hyvin rajalliset.

Minkä ikäisenä olet joutunut eläkkeelle?

Joo, kannattaa kauheesti skannailla ja vaklata kaikkia ja kuumeisesti miettiä olemuksen, pukeutumisen, puheen ja katseen suunnasta mikä mahtaa ketäkin vaivata.

Lopettakaa jo toisten ihmisten tarkkailu! Metsään menee se analyysi kuitenkin. Teet vaan itsestäs narrin.

Ei. Mun veljellä meni ulkoisesti kaikki tosi hyvin. Oli hyväpalkkainen työ, vaimo, tarhaikäinen lapsi, auto, asunto jne.

Viikkoa ennen veljen itsemurhaa käytiin saunassa, juteltiin ja naureskeltiin.

Kirjoitus joka löytyi tietokoneen työpöydältä kertoi täysin erilaisesta henkisestä tilasta, kuin minkä hän ulospäin näytti.

Masentunut voi hymyillä. Ja hymytön ei välttämättä ole lainkaan masentunut.

Monet oikein esittävät masentunutta.

Masennus ei aina näy läheisillekään sillä ihminen voi kieltää sen itseltäänkin. Puuttuu sairaudentunto täysin.

Ei se välttämättä näy. Itsemurhan tehneitäkin on joista kukaan ei olisi arvannut, itsekin tiesin sellaisen ihmisen.

Tässä on kolme eri asiaa.

1) Vaikea masennus kyllä vaikeuttaa ihmisen elämää. Se kuuluu jo vaikean masennuksen määritelmään.

2) Masentunut voi skarpata niin että jaksaa silti olla toimelias ja suoriutua asioista.

3) Se mitä ulkopuoliset havaitsevat on kiinni heidän terävänäköisyydestään, välittämisestään ym. Vaikeasti masentunut voi olla lamaantunut joka vain makaa sängyssä. Mutta hän voi olla myös tiptop ja näennäisesti "hyvin menee". Masennus mitataan kyselykaavakkeella ja pisteyttämällä, mutta ei se erehtymätön ole. Ja masentunut voi vastata väärin, joko valehdella tai olla kyvytön arvioimaan tilaansa.

Miksi kysyt tätä?

Mun mielestä olennaista on sekin, onko masennukseen jokin ulkoinen syy kuten trauma, vai onko henkilöllä jokin neurologinen tms. ominaisuus. Jotkut toipuvat täysin, toiset taas eivät millään.

Eikä masennusta voi mitata verikokeella tms. Edes mistään aivokemian muutoksista joita oletetaan masentuneella olevan ja johon mielellään tarjotaan pilleripurkkia, ei ole minkäänlaisia todisteita.

SUomessa nuo kaamsoajatkin on melko pitkiä eli korvakäytävän kautta menevän valo hypotalamukseen.

Vierailija kirjoitti:

SUomessa nuo kaamsoajatkin on melko pitkiä eli korvakäytävän kautta menevän valo hypotalamukseen.

Ennenvanhaa ruotsalaiset olivat tehneet jotaiin kallokokeita sauomalaisten aivojen rakenteesta ja sanoivat että näillä on jokin masennukseen taipuvaisuuus geeni olemassa.

Masennuksen diagnosoimiseen käytettävässä kyselyssä ei mitata toimintakykyä, vaan pelkästään sisäistä kokemusta: tunnen että..., koen..., minusta tuntuu siltä kuin... jne.

Järjellisesti ajateltuna luulisi kyllä, että sisäinen tuska heijastuu pitkäaikaiseen toimintakykyyn. Lyhytaikaisesti voi ns. skarpata, mutta luulisi, että ennen pitkää ei enää pysty.

Järki ja tunne. Faith. Vauvapalstan johtava teoreetikko.

Jos on masennusdiagnoosin saanut lääkäriltä niin ei sitä kannata muiden epäillä.

Näkymättömiin sairauksiin voi käyttää lusikkateoriaa. Esim. sairaalla on käytössään päivässä 5 lusikkaa. Yksi menee suihkuun, 4 ruoanlaittoon. Muuhun ei energiaa riitä. Toisena päivänä menee 3 lusikkaa kaverien tapaamiseen ja 2 tiskaamiseen.

Itselläni ei ole lusikoita joka päivälle. Jos nukun hyvin, lusikoita voi olla jopa 7 mutta se kostautuu seuraavana päivänä.  Joinakin päivinä harrastan liikuntaa mutta joka päivä ei vaan pysty vaikka haluaisinkin.

Voiko nauraa? Kyllä nauran nykyisin mutta en sillä lailla sydämeni pohjasta, niin kuin tein silloin kun läheiseni olivat vielä luonani. Ensimmäiset 4 vuotta menetysten jälkeen en nauranut kertaakaan.

Sairauteni ei näy ulospäin yleensä. Toki en voi aina meikata kun naama on niin turvoksissa unettomuudesta ja aina ei jaksa eikä kipujenkaan vuoksi voi pukeutua niin siististi kuin terveenä tein. Hygieniasta huolehdin kun on neuroosi. Mutta huonona päivänä olen kotona, en ihmisten ilmoilla. Sitten kun lähden niin tsemppaan niin että minusta ei huomaa mitään.